1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. ilmiöt

Kuka kärrää ukkeleita moottoritien varteen? – Toinen puuhahmoista joutuu ehkä päreiksi

Lahden ja Heinolan välille, moottoritien varteen on kevään aikana ilmestynyt ainakin kaksi puista ukkelia. Toinen ukoista saattaa saada lähtöpassit, sillä yksityinen maanomistaja ei halua tienvarsitaidetta mailleen. Viranomaisten on vaikea puuttua kansalaisten tienvarsitaiteiluun.

ilmiöt
Tienvarsitaidetta Lahdenväylällä
Lahti-Heinola moottorititielle on kevään aikana ilmestynyt kaksi puista ukkelia. Tienvarsitaide on herättänyt hämmennystä sosiaalisessa mediassa.

Lahdenväylälle Lahden ja Heinolan välille on kevään aikana ilmestynyt ainakin kaksi moottorisahalla muotoiltua ihmishahmoa parinkymmenen metrin päähän tien reunasta. Toinen ukoista on Heinolan Vierumällä, toinen Lahden Ahtialassa.

Meinasin yksi päivä olla ojassa, kun tuota toista säikähdin.

Miira Bruun

Tienvarsiukkelit ovat saaneet osakseen paljon huomiota sosiaalisessa mediassa. Monien ihmisten mielestä oikeisiin vaatteisiin puetut puuhahmot ovat hauska lisä moottoritien karussa ympäristössä.

Useat ihmiset ovat kuitenkin sitä mieltä, että kansantaiteilijoiden tuotoksien paikka ei ole moottoritien liepeillä.

– Hätkähdin nähdessäni sivusilmällä ihmishahmon metsän reunassa kädet ojossa. Kyllähän sen valoisassa näki, ettei ole oikea ihminen, mutta kyllä siinä hetkeksi herpaantui täysin liikenteen seuraaminen, heinolalainen Tiina Hoppman sanoo.

Myös heinolalainen Miira Bruun kertoo hätkähtäneensä tienvarsiukkeleita.

– Meinasin yksi päivä olla ojassa, kun tuota toista säikähdin, hän toteaa.

Maanomistaja hätkähti

Heinolan Vierumäelläsijaitseva ukkeli on on joko Heinolan kaupungin, tai yksityisen maanomistaja, Anna Vesikukan omistamalla maa-alueella. Maa-alueiden raja kulkee hyvin lähellä puu-ukkoa, joten siitä kumman maalla hahmo on, ei ole tarkkaa selvyyttä.

Aion sen sieltä hävittää, jos se on minun maallani.

Anna Vesikukka

Heinolan kaupungilta kerrotaan, ettei heiltä ole kysytty lupaa tienvarsitaiteelle. Myös Anna Vesikukka kertoo, ettei häneen ole oltu yhteydessä.

– Ei ole kysytty mitään lupaa, ja aion sen sieltä hävittää, jos se on minun maallani. Mielestäni tuollaiset irvistävät ukkelit eivät kuulu moottoritien varteen, hän kuittaa.

Patsaiden paikka puistoissa ja pihoissa

Moottoriteiden liepeille ripustettuihin mainoksiin on Uudenmaan ELY-keskuksen aluevastaava Ossi Kortiaisen mukaan helppo puuttua, ja paljon luvattomia tienvarsimainoksia onkin teiden varsilta siivottu.

Toivon, että patsaspuistot ja pihat ovat kansantaiteilijoiden ensisijaisia kohteita.

Ossi Kortiainen

Tienvarsitaiteen kanssa tilanne on kuitenkin mutkikkaampi.

– Tienvarsitaide pitää arvioida tapauskohtaisesti. Tietystikään moottoritien varteen ei saa laittaa mitään, mikä vaarantaa turvallisuutta. Mutta mitenkään automaattisesti niitä ei voida sieltä poistaa, Kortiainen toteaa.

Maantielain mukaan moottoritien suoja-alue on 50 metriä. Moottoritien varteen pystytetyt ukkelit ovat suoja-alueen sisäpuolella, joten laki antaa mahdollisuuden purkaa rakennelmat, jos niitä sellaisina pidetään.

– Maantielaissa puhutaan rakennelmista, joten mikä sitten käsitetään rakennelmaksi, vaikea tapaus, Kortiainen summaa.

Toistaiseksi puu-ukot saavat olla paikoillaan. ELY:n aluevastaava Kortiainen kuitenkin toivoo, etteivät ihmiset innostu puuhaamaan yhtään enempää taidetta teiden varsille.

– Toivon, että patsaspuistot ja pihat ovat kansantaiteilijoiden ensisijaisia kohteita. Suosittelen, että patsaat osoitettaisiin näihin paikkoihin, joissa niitä voisi oikeasti käydä turvallisesti katsomassa.

Lue seuraavaksi