Toimeentulotukimuutos: Kela palkkaa satoja uusia työntekijöitä, pääosin kunnista

Kansaneläkelaitos tarvitsee kolmisensataa uutta työntekijää, koska perustoimeentulotuen käsittely siirtyy Kelalle kunnilta ensi vuonna. Esimerkiksi Pohjois-Suomeen Kela palkkaa 60–70 uutta työntekijää. Rekrytointi on aloitettu kuntien työntekijöistä, sillä kunnissa toimeentuloasioiden kanssa työskentelevien tarve on enää minimaalinen. Julkiseen hakuun avoimet virat tulevat syksyllä.

Kotimaa
Mies lukee lomaketta sosiaaliviraston palvelupisteessä
Yle

Perustoimeentulotuki haetaan vuoden 2017 alusta lähtien Kansaneläkelaitokselta oman kunnan sijaan. Tämä tarkoittaa myös sitä, että toimeentulotukea hoitavan henkilöstön tarve kunnissa vähenee ja Kelassa kasvaa.

Kelan henkilöstöjohtajan Pasi Lankisen mukaan lisätyövoimaa pyritään järjestämään mahdollisimman paljon talon sisältä. Henkilöstö koulutetaan kauttaaltaan, mutta tietenkin eritasoisesti tehtävästä riippuen, Kelalta kerrotaan.

Lisäksi on järjestetty hakukierros kunnissa nyt työskenteleville.

Esimerkiksi Kelan pohjoisen vakuutuspiirin alueella paikkoja on tarjolla 60–70. Kuntarekrytoinnin haastattelut ovat nyt menossa ja viimeistään syksyllä loput virat laitetaan julkiseen hakuun, kertoo vakuutuspiirin johtaja Arto Rautio.

– Tässä on lähdetty siitä, että isommille paikkakunnille rekrytoidaan porukkaa. Eli Oulu, Kajaani, Rovaniemi, Rautio luettelee.

– Parikymmentä joka paikkakunnalle, mitkä tässä mainitsin. Ehkä Kemijärvi on neljäntenä siinä mukana tilojen suhteen, kun meillä on vapaana siellä muutama paikka, Rautio selventää.

Uudet työntekijät aloittavat pestinsä marraskuussa. Kaikkialle Suomeen haetaan tiimipäälliköitä, etuuskäsittelijöitä ja palveluneuvojia.

Kaikille ei ole tarjota töitä

Pasi Lankinen arvioi, että koko Suomeen tarvitaan nykyisen henkilöstön lisäksi 300 uutta työntekijää. Luku voi vielä vaihdella, jos Kelan tehtäviin tulee muutoksia, esimerkiksi sairaanhoidon korvauksia koskien.

Kaikille kunnissa nyt toimeentulon parissa työskenteleville ei Kelan paikkoja riitä ja heidän kohtalonsa on vielä avoin.

Muun muassa Kuntatyönantajat on aiemmin Suomenmaassa (siirryt toiseen palveluun) kertonut, että noin 800 henkilöä työskentelee etuuskäsittelijä-nimikkeellä. Henkilöstöä on kunnissa myös muissa toimeentuloon liittyvissä tehtävissä.

Periaatteessa nyt kuntien sosiaalityöntekijöille voisi tulla mahdollisuus keskittyä muuhun toimintaan. Esimerkiksi Inarissa kaikki riippuu kuitenkin kunnan taloudellisesta tilanteesta.

– En usko, että tämä (muutos) vaikuttaa henkilöstön määrään, mutta talousarviotarkastelussa asiaa katsotaan tarkemmin, sanoo Inarin sosiaali- ja terveysjohtaja Mari Palolahti.

Kuntien sosiaalityöntekijät tekevät jatkossakin päätökset täydentävästä ja ehkäisevästä toimeentulotuesta, joita myönnetään tarvittaessa toimeentulotuen perusosan lisäksi.