1. yle.fi
  2. Uutiset

Tupakkakoppeja uhkaa sukupuutto – Koppeja on enää kourallinen

Tupakkakoppien määrä laskee, sillä uusia ei rakenneta ja vanhat häviävät esimerkiksi ravintoloiden lakkauttamisen myötä. Esimerkiksi Lahdessa on enää kymmenkunta koppia jäljellä, kun muutama vuosi sitten niitä oli vielä nelisenkymmentä.

Tupakointitilat
Tupakkakoppikyltti lahtelaisessa pubissa
Mikko Tuomikoski / Yle

Ravintoloiden tupakkakopit ovat tupakoimattomalle hurjia paikkoja, sillä pinttyneetkin tupakoitsijat ovat monesti mielummin polttamatta, kuin menevät muutaman neliön koppiin savusukeltamaan.

Näppituntumalla sanoisin, että korkeintaan viisi prosenttia ravintoloista oli tupakkakopillisia.

Veli-Matti Aittoniemi

Tästä syystä moni ravintoloitsija pelkäsikin asiakaskatoa, kun rajoituksia alkoi tulla.

– Tuntui aluksi uskomattomalta, että ravintolassa tupakointia todellakin rajoitettiin lailla. Siinä välissähän oli sitten sekin vaihe, että ravintoloissa oli näitä savuttomia alueita, muistelee lahtelaisen urheilupubin ravintolapäällikkö Jukka Seppälä, jolla on takanaan 35 vuoden ura ravintola-alalla.

Tupakointikiellon astuessa voimaan kesäkuun alussa 2007, oli moni ravintoloitsija vaikean päätöksen edessä: Pitäisikö rakennuttaa kallis tupakkakoppi, vai ottaa se riski, että asiakkaat kaikkoavat, kun ravintolassa ei enää saanut polttaa?

Loppujen lopuksi vain murto-osaan Suomen ravintoloista rakennettiin tupakkakopit.

– Näppituntumalla sanoisin, että korkeintaan viisi prosenttia ravintoloista oli tupakkakopillisia, arvioi alan yrittäjiä edustavan Matkailu ja ravintolapalvelut Mara ryn varatoimitusjohtaja Veli-Matti Aittoniemi.

Tupakoinnista vietiin nautinto

Suomessa haluttiin toden teolla tehdä tupakointi mahdollisimman hankalaksi ja epämiellyttäväksi ja siinä mielessä tupakkakopit olivat onnistunut ratkaisu.

Se haju on kyllä mieletön.

Jukka Seppälä

– Säännökset laadittiin siten, että tupakointi oli todellakin mahdollisimman epämukavaa - eihän sinne saanut viedä lasiakaan, eli piti pönöttää siellä savussa kuivin suin, muistelee Aittoniemi.

– Se haju on kyllä mieletön, etenkin kun itse ei polta, niin on hurja tunne mennä sisään, sanoo Seppälä, jonka vetämässä ravintolassa on edelleen tupakkakoppi.

Tupakointi on kallista puuhaa - myös ravintoloitsijalle

Tupakkakoppien rakentaminen tuli ravintoloille kalliiksi kahdella tavalla: Koppi vei arvokkaita asiakaspaikkoja ja sen rakentaminen ei ollut halpaa lystiä.

– Kopin piti täyttää tiukat kriteerit etenkin ilmanvaihdon osalta, aloittaa Aittoniemi.

Kopin piti täyttää tiukat kriteerit.

Veli-Matti Aittoniemi

– Ilmastoinnille piti tosiaan rakentaa oma poistokanava, mikä ei kaikissa paikoissa ollut edes mahdollista, jatkaa Seppälä.

Näiden kulujen lisäksi ravintoloitsija joutuu maksamaan myös kopin valvonnasta, joka annettiin paikallisten terveysviranomaisten tehtäväksi.

Koppi katsastetaan kerran vuodessa

Terveysviranomaiset kiertävät säännöllisesti ravintoloita ja tupakkakopit tarkastetaan siinä missä muutkin asiat.

– Meidän tupakkakoppimme tarkastetaan ehkä kerran vuodessa, arvioi Seppälä.

tupakkakoppi lahtelaisessa pubissa
Mikko Tuomikoski / Yle

Lahden kokoisessa kaupungissa koppien lukumäärä vähenee tasaisesti, sillä koppien rakennuslupia ei ole haettu vuosiin.

– Niitä on Lahden seudulla ehkä kymmenkunta ja suuntaus on laskeva. Edellinen tilasto on vuodelta 2009 ja silloin niitä oli vielä 39, kertoo Lahden johtava terveystarkastaja Tom Bondarew.

Kopeissa on Bondarewin mukaan ollut vähän huomautettavaa - joku samassa rakennuksessa asuva on saattanut valittaa hajun kulkeutumisesta muualle taloon, mutta ei juuri muuta.

Kessuttelu vähenee - rajoitukset tepsivät

Se, että tupakoinnista vietiin tupakkakopin avulla nautinto, on osoittautunut oivalliseksi keinoksi vähentää ravintolassa tupakointia. Sekä Aittoniemi että Seppälä ovat sitä mieltä, että ravintola-asiakkaat polttavat nykyään selvästi vähemmän.

– Tupakointihan on vähentynyt muutenkin, mutta minun mielestäni ravintolassa tupakointi on vähentynyt vielä enemmän kuin tupakointi yleensä ja se johtuu nimenomaan siitä, että pitää mennä ulos tai koppiin kessulle, kiteyttää Seppälä.

Seppälän mukaan ravintolatupakoinnin vähentyminen näkyy myös ravintoloissa tapahtuvan tupakan myynnin vähenemisenä.

Eivätkä asiakkaatkaan ole kaikonneet ravintoloista, vaan savuttomuus on otettu positiivisesti vastaan.

– Minkäänlaisia protesteja ei tullut, kun rajoitukset astuivat voimaan, vaan asiakkaat suhtautuivat tähän alusta asti hyvin, iloitsee Seppälä.

Lue seuraavaksi