Ennätysmäinen risteilykesä tulossa – Helsinkiin odotetaan lähes puolta miljoonaa laivaturistia

Helsinkiin on tulossa tänä kesänä 243 ulkomaista risteilyalusta ja niiden mukana odotetaan saapuvan yhteensä noin 460 000 risteilyvierasta, kertoo Visit Helsinki.

Kotimaa
Ruotsinlaivoja satamassa.
Ruotsinlaivoja satamassa.Jyrki Lyytikkä / Yle

Helsinkiin saattaa tulla tänä kesänä ennätysmäärä laivaturisteja, kertoo kaupungin markkinointiyhtiö Visit Helsinki tiedotteessaan.

Kaupunkiin on tulossa 243 ulkomaista risteilyalusta ja niiden mukana odotetaan saapuvan yhteensä noin 460 000 risteilyvierasta.

Ensimmäiset kolme suurta risteilyalusta rantautuu pääkaupunkiin maanantaina. Niillä kaupunkiin saapuu noin 9 000 vierasta kuudesta maasta. Laivoista suurin, 3 600 matkustajaa vetävä Regal Princess kiinnittyy Hernesaaren risteilylaituriin.

Tilanne on erikoinen, koska laivoja Helsingissä käy vähemmän kuin ennen, mutta kansainvälisten risteilyvieraiden määrä on silti noussut vuosi vuodelta.

Tämä johtuu Visit Helsingin mukaan siitä, että laivakanta uusiutuu jatkuvasti. Uudet laivat ovat huomattavasti kookkaampia ja niihin mahtuu enemmän matkustajia kuin vanhempiin laivoihin.

Helsinki vetää saksalaisia

Eniten laivaturisteja tulee Helsinkiin Saksasta, mistä saapui viime vuonna kaupunkiin noin 117 000 vierasta. Seuraavaksi suurimpia lähtömaita ovat Yhdysvallat, Iso-Britannia, Espanja, Italia ja Kanada.

Kansainvälisiä risteilylaivoja saapuu Helsinkiin lähes päivittäin aina syyskuulle asti. Risteilykauden 2016 päättää AIDAmar-laiva, joka saapuu Helsinkiin lokakuun puolivälissä.