Nykysirkuksen huippunimi The Ricochet Project Helsingissä: "Käsittelemme sitä, mitä maailmassa tunnetasolla tapahtuu"

Uuden sirkuksen Cirko-festivaalin avaa The Ricochet Projectin ylistetty teos Smoke and Mirrors. New Mexicon autiomaassa syntynyt fyysisesti virtuaalinen akrobatiaesitys käsittelee yksinäisyyttä ja eristäytyneisyyttä. Se antaa myös toivoa yhteyden löytämisestä.

kulttuuri
Cohdi Harrell ja Laura Stokes.

Cirkon saliin astelee perjantaina aamupäivällä kaksi asiallisesti sonnustautunutta pukuihmistä. The Ricochet Project, eli Laura Stokes ja Cohdi Harrell ovat valinneet Ylen kuvausryhmää varten esityksestään S_moke and Mirrors_ osuuden, jossa ei vilku kriittisiä ruumiinosia. Paras nimittäin aina varmistaa, selittää Harrell.

– Yhdysvalloissa olemme usein vaikeuksissa jo pressikuviemme takia, ja etenkin televisiossa alastomuus on aivan mahdotonta. Se on harmi, koska esityksen koskettavin ja kaunein kohta on se, jossa olemme käytännössä alasti köyden varassa toisiimme kietoutuneena. Olen kyllä ymmärtänyt, että täällä teillä siihen suhtaudutaan luonnollisemmin.

Cohdi Harrell ja Laura Stokes..
Antti Haanpää / Yle

"Tämä ei ole välttämättä kannanotto"

_Smoke and Mirrors _käsittelee Laura Stokesin mukaan enimmäkseen varsin synkkiä teemoja: yksinäisyyttä, eristäytyneisyyttä ja yhteyden menettämistä. Se antaa loppua kohden myös toivoa siitä, että katkenneen yhteyden voi luoda uudelleen.

– On selvää, että teoksessa on viittauksia kapitalismiiin ja moderniin yhteiskuntaan, mutta emme tee välttämättä mitään kannanottoa niistä. Käsittelemme pikemminkin sitä, mitä maailmassa tällä hetkellä meidän mielestämme tapahtuu tunnetasolla.

Esitys on kiertänyt jo useamman vuoden maailmalla; se on saanut Edinburghin Fringe-festivaalien Total Theatre Award for Circus -palkinnon ja laatulehtien kriitikot ovat sulaneet sille täysin. Smoke and Mirrorsia on kuvailtu esimerkiksi Guardianissa älylliseksi ja kauniiksi, "täydellisen hypnoottiseksi".

Smoke and Mirrors valmistui jo viisi vuotta sitten. Pari kiersi sen kanssa ahkerasti maailmalla, kunnes tunsi, että välillä on tehtävä jotain muuta. Pari vuotta sitten teos lähti kuitenkin uudelle kierrokselle, sillä sen maine oli kiirinyt ja kansa vaati sitä nähtäväkseen. Toistaiseksi se on Cohdi Harrellin mielestä tuntunut ihan hyvältä ratkaisulta.

– Muutaman vuoden tauko antoi teokselle ilmaa ja avaruutta, toi siihen uutta ulottuvuutta. Alunperin tuntui me loimme tämän esityksen ja puskimme sitä maailmalle, nyt se puolestaan vie meitä kädestä sinne, minne se tahtoo mennä.

Stokes arvelee, että syy esityksen kansainväliseen suosioon on parin äärimmäisen kineettisessä työskentelytavassa.

– Uskon, että ollaan jonkin todella oleellisen äärellä, kun tunteiden nähdään ruumiillistuvan.

Harrell sen sijaan ei halua avata vetovoiman syitä.

– Taikuuden ensimmäinen sääntö on se, ettei siitä saa puhua.

Tanssijoita.
Paul Trachtman

"Autiomaassa omia juttujaan voi kehitellä vaikka loputtomiin"

The Ricochet Projectin molemmat taiteilijat tekevät myös sooloprojekteja, mutta heidän yhteiset työnsä ovat kahden kauppaa. Ohjaajaan ei ole turvauduttu kymmenen yhteisen vuoden aikana kertaakaan. Se ei tunnu kovin todennäköiseltä jatkossakaan, arvelee Cohdi Harrell.

– Työskentelymme ei ole kovin lineaarista ja olemme kasvaneet yhteen. Ohjaajan käyttö ei ole mikään periaatekysymys. Meillä molemmilla vain on niin paljon mielipiteitä omastakin takaa, että kolmannen henkilön tuominen siihen voisi olla...Harrell jättää lauseen kesken.

Sirkus pitää majaansa Cohdi Harrellin vanhan ystävän omistamassa entisessä elokuvateatterissa. Kabareenäyttämöksi muutettu teatteri on keskellä New Mexicon autiomaata. Harrellin mukaan paikka on keskellä ei-mitään, mikä sopii työparille loistavasti.

Tanssijoita.
Kate Russell

– Nykyisin varsinkin kaupungeissa asuvat taiteilijat joutuvat koko ajan metsästämään työtilaa ja maksavat niistä henkensä hädässä. Meillä on mahdollisuus kehitellä juttuja rauhassa, seurata toisiamme, antaa palautetta toisillemme ja kasvaa yhdessä. Voimme tehdä taustatyötä lähes loputtomiin.

Vaikka taiteen julkisen rahoituksen niukkuudesta kannetaan huolta Euroopassa, on maanosa Yhdysvaltoja huimasti edellä, toteaa Harrell. Hänen kotimaassaan jokainen on jokseenkin omillaan, mutta varovaista kehitystä tapahtuu.

– Meillä on muutama organisaatio, joka auttaa ihmisiä saamaan työtään esiin. Ne vasta aloittelevat.

Kulttuuri on nuorta. Se näkyy paitsi taiteen tukijärjestelmän puutteina, niin myös uskomattoman kovana innostuksena varsinkin uuden sirkuksen piirissä, Harrell summaa.

– Kun Amerikka on sellainen koulukiusaaja-öykkäri supervaltana maailmanpolitiikassa, niin voisi kuvitella, että se olisi kehittyneempi myös kulttuurin ja taiteen saralla. Ei se ole, vaikka meillä on maailman paras pop-kulttuuri. Nyt on kuitenkin iso hetki käsillä: on paljon uusia seurueita, hirveästi energiaa ja liike käynnissä.