Tiukat säännötkään eivät kitkeneet häiriöitä – uhkana nuorten liikuntapaikan lakkauttaminen Kokkolassa

Chydeniuksen koulun lähiliikuntapaikalla häiriöt ovat jatkuneet jo pitkään. Areena joudutaan todennäköisesti siirtämään toiseen paikkaan.

Tapahtumahallit ja -areenat
Kuvassa liikuntakenttä.
Petra Haavisto / Yle

Kokkolassa harkitaan Chydeniuksen koulun lähiliikuntapaikan lakkauttamista sen aiheuttamien häiriöiden vuoksi. Liikuntapaikan rakenteet siirrettäisiin tässä tapauksessa toiseen paikkaan.

– Asia on esillä ilmeisesti seuraavassa liikuntalautakunnan kokouksessa. Areenan siirto on yksi vaihtoehto. Olemme jo kääntäneet kaukalon toisin päin, etteivät pallot lennä naapureiden pihalle, mutta tämäkään ei ole auttanut. Tämä on todella harmillista, koulu tarvitsisi ehdottomasti tämän liikuntapaikan, sanoo lautakunnan puheenjohtaja Pekka Leppälä (ps.)

Sivistysjohtaja Peter Johnson arvelee, että kentän tekonurmi voisi jäädä paikalleen, mutta laidat pystytettäisiin muualle.

Paikkaa asiattomasti kokoontumispaikkanaan pitävät nuoret ovat aiheuttaneet häiriöitä naapurustolle, kentällä on muun muassa huudatettu mopoja ja sotkettu.

– Kyse ei ole pelkästään nuorista, siellä on ollut porukkaa myös autoilla. Olemme yrittäneet kaikin keinoin rauhoittaa tilannetta, mutta mikään ei ole auttanut. Chydeniuksen koulu on ainoa Kokkolassa, jossa naapurit asuvat näin lähellä, sikäli tilanne on vaikea, sanoo Johnson.

Chydeniuksen koulun lähiliikuntapaikan käyttö on jouduttu rajaamaan arkipäiviin kello 8–17 välille. Silloinkaan ulkopuoliset eivät saa sitä käyttää jos koululla on samaan aikaan iltapäiväkerho eli käytännössä lähiliikuntapaikka on vain Chydeniuksen koulun oppilaita varten.

Kieltotaulu.
Petra Haavisto / Yle