1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. Ulkomaat

Turkissa kaksi toimittajaa sai raskaat tuomiot valtionsalaisuuksien julkaisemisesta

Oppositiolehti Cumhuriyetin päätoimittaja Can Dündar tuomittiin lähes kuudeksi vuodeksi vankilaan. Ennen tuomion julistamista asemies yritti hyökätä hänen kimppuunsa oikeustalon ulkopuolella.

Ulkomaat
Gül ja Dündar lähikuvassa mikrofonien takana.
Cumhuriyet-lehden toimituspäällikkö Erdem Gül (vas.) ja päätoimittaja Can Dündar puhuivat medialle tuomion julistamisen jälkeen. Sedat Suna / EPA

Turkissa kaksi tunnettua toimittajaa on saanut pitkät vankeustuomiot valtionsalaisuuksien julkistamisesta. Oppositiolehti Cumhuriyetin päätoimittaja Can Dündar tuomittiin perjantaina viiden vuoden ja kymmenen kuukauden vankeuteen. Saman lehden Ankaran-toimiston päällikkö Erdem Gül sai viiden vuoden tuomion.

Syynä oli Cumhuriyetin viime toukokuussa julkaisema uutinen, jonka mukaan Turkin tiedustelupalvelu on salakuljettanut aseita Syyrian islamistikapinallisille. Todisteena julkaistiin kuvamateriaalia Syyrian rajalla pysäytetyistä kuorma-autoista. Turkin hallituksen mukaan autot kuljettivat humanitaarista apua.

Tiedustelupalvelu ja Turkin presidentti Recep Tayyip Erdoğan olivat jutun asianomistajia. Oikeudenkäynti on lisännyt kansainvälisen yhteisön huolta sananvapauden murenemisesta Turkissa. Ihmisoikeusjärjestö Human Rights Watch ja sananvapausjärjestöt kutsuivat oikeudenkäyntiä poliittiseksi, ja myös Yhdysvaltain ulkoministeriö arvosteli tuomioita.

– Turkissa journalismi on rikos, sanoi Toimittajat ilman rajoja -järjestön pääsihteeri Christophe Deloire.

Toimittajien odotetaan valittavan tuomioistaan ja pysyvän vapaana siihen saakka, että valitus on käsitelty.

Hyökkäys oikeustalolla

Dündaria ja Gülia syytettiin myös vakoilusta, terroristijärjestön avustamisesta ja vallankaappauksen suunnittelusta. Vakoilu- ja terrorismisyytteistä kuitenkin luovuttiin, ja oikeus totesi toimittajat syyttömiksi vallankaappausaikeisiin.

– Presidentti käyttäytyi kuin hän olisi syyttäjä tässä jutussa, Dündar sanoi tuomioiden julistamisen jälkeen.

Istunnon tauon aikana asemies uhkasi Dündarin henkeä oikeustalon ulkopuolella. Mies huusi "petturi" ja ampui kaksi laukausta tätä kohti. Dündar ei loukkaantunut, mutta sivullinen henkilö sai haavan jalkaansa.

Poliisit pidättivät hyökkääjän. Televisiokuvissa näkyi, miten Dündarin vaimo Dilek kävelytti hyökkääjää kauluksesta pitäen poliiseja kohti yhdessä toisen henkilön kanssa.

Lähteet: AP, AFP, Reuters

Lue seuraavaksi