Hyppää sisältöön

Äitienpäiväjuhlinnat ja aurinko eivät tyhjentäneet kauppojen käytäviä asiakkaista

Kuopiolainen kukkakauppias teki äitienpäivänä yli kymmenkertaisen myynnin normaaliin päivään verrattuna.

Asiakkaat ovat omaksuneet kauppojen uudet aukiolojat nopeasti. Kuva: Jukka Töyli / Yle

Kauppojen aukioloajat vapautuivat alkuvuodesta, mistä syystä moni kauppias on pitänyt ovensa auki myös tänään äitienpäiväsunnuntaina.

Tuoteryhmävastaava Simo Ahponen Kalevan Prismasta Tampereelta uskoo tiivistävänsä monen ajatukset sanomalla, että on hyvä että kauppaan pääsee silloin kun on tarve, eikä silloin kun päättäjille sopii.

– Kun avasimme tänään kymmeneltä ovet, niin ei kukaan ollut ovella tolppana seisomassa, mutta sen jälkeen porukkaa on alkanut tulla ihan normaalin sunnuntain tapaan, päivystäjän vinkkelistä kaupantekoa seurannut Ahponen sanoo.

Koko ikänsä kaupan alalla työskennellyt Ahponen sanoo, että kaikista eniten asiakkaiden määrään vaikuttaa varsinkin viikonloppuisin sää. Pyhäpäivillä ei näyttäisi lyhyen aukiolokokemuksen perusteella olevan niinkään vaikutusta.

– Nyt mittarissa on 22 astetta, joten ihmisten kuuluisi ylipäänsä olla kaikkialla muualla kuin sisällä. Jos taas on pilvistä ja asteita se kolmetoista, niin silloin asiakkaita riittää vaikka kuinka.

Monella grillaaminen mielessä

Vantaan kauppakeskus Jumbon Citymarketin asiakkaiden ostoskärryistä näkee elintarvikeosaston päivystäjän Jari Katajan mukaan sen, että tänään vietetään äitienpäivää ja televisiosta katsotaan MM-jääkiekkoa. Kauppansa ovat tänään tehneet valmiit täytekakut, sipsit ja kaikki mahdollinen, mitä voi paistaa grillissä.

– En sitten tiedä, grillataanko äideille, isille vai kisakatsomoiden väelle, mutta paljon tänään grillataan. Näin tuossa yhden asiakkaan ihan grillin kanssakin, Kataja naurahtaa.

Asiakkaita on Katajan mukaan Jumbossa saman verran kuin normaalina sunnuntaina, jolloin perheitä on paljon liikkeellä.

– Se, että asiakkaita on näin paljon liikkeellä äitienpäivänäkin, kertoo siitä että ihmiset ovat kaivanneet vapaampia aukioloaikoja, Kataja sanoo.

Kukkakauppa kannattaa pitää äitienpäivänä auki

Myös Itäkeskuksen Stockmannilla on osastopäällikkö Jukka Postarin mukaan ollut kiitettävästi asiakkaita pyhäpäivästä huolimatta.

– Asiakkaita on ollut yhtä paljon kuin tavallisesti sunnuntaisin tai voi olla, että osittain enemmänkin. Etenkin kukat ja kosmetiikka ovat tehneet tänään kauppansa, Postari kertoo.

Kukkia menee tavarataloissa ja marketeissa, mutta etenkin kukkakaupoissa, joissa äitienpäivä on yksi vuoden kiireisimpiä.

Kuopion keskustassa sijaitsevan Kukka Lunaria on tehnyt tänään taas monen muun kukkakaupan tavoin yhden vuoden parhaista myynneistään.

– Sanoisin, että olemme myyneet kukkia kymmenkertaisen määrän tavalliseen päivään verrattuna. Pelkästään kukkalähetyksiä on ollut tämän viikonlopun aikana yli 150, omistaja Sirpa Hankaniemi sanoo.

Kävijöitä on Hankaniemen mukaan ehkä hieman aiempaa vähemmän, mutta keskiostoksen summa puolestaan suurempi kuin ennen. Äitienpäiväkukkiin käytetään tyypillisesti 30–40 euroa.

Perinteikkäiden ruukkuruusujen sijaan Hankaniemi kertoo myyneensä omistajakollegansa kanssa etenkin sidottuja kimppuja.

– Gerberaa ja ruusuja menee paljon, mutta juuri sesonkiin tulleita pionejakin myydään yhä enemmän.

Aamukahdeksasta asti kukkia myynyt Hankaniemi sanoo odottavansa sitä hetkeä, että saa viimeiset kukat pakettiin ja liikkeen oven hetkeksi kiinni kiireisen viikonlopun jäljiltä:

– Sitten kun menen kotiin, niin nostan kyllä jalat ylös ja rentoudun oikein kunnolla!