Helsinki hakee muotoilujohtajaa – "Emme voi puhua muotoiluvetoisesta kaupungista, jos emme toteuta sitä käytännössä"

Tehtävä on aluksi määräaikainen. Työ alkaa syyskuussa 2016 ja päättyy vuoden 2018 lopussa. Uuden johtajan palkkaus on vielä auki, mutta se määräytyy Helsingin kaupungin johdon palkkajärjestelmän mukaisesti.

Kuva: Marja Väänänen / Yle

Helsingin kaupunki hakee palvelukseensa muotoilujohtajaa. Kyse on täysin uudesta tehtävästä.

Rekrytointi-ilmoituksen (siirryt toiseen palveluun) mukaan muotoilujohtaja eli Chief Design Officer (CDO) vastaa Helsinki Lab -toiminnasta ja on siihen palkattavien asiantuntijoiden esimies. Tehtävään etsitään kokenutta palvelumuotoilun ammattilaista.

Muotoilujohtaja osallistuu myös kaupungin strategian laatimiseen ja toimii kaupungin kansainvälisen muotoiluverkoston kehittäjänä sekä on avainhenkilö uuden kaupunkibrändin käytäntöön viennissä.

– Muotoilujohtajan yksi tehtävä on esimerkiksi pitää huolta, että kaupungin palvelut ja toiminnot suunnitellaan käyttäjälähtöisesti ja että ne rakentavat samaa kaupunkikuvaa ja brändiä, avaa Helsinki Lab -projektipäällikkö Tiina-Kaisa Laakso-Liukkonen.

Helsinki oli muotoilupääkaupunki vuonna 2012. Kuva: WDC Helsinki 2012

Laakso-Liukkonen kertoo, että muotoilujohtajan rekrytoinnin taustalta löytyy myös viite vuoteen 2012, jolloin Helsinki toimi muotoilupääkaupunkina.

– Emme voi puhua muotoiluvetoisesta kaupungista, jos me emme toteuta sitä käytännössä.

Muotoilujohtaja pääsee mukaan kovaan seuraan, sillä ilmoituksen mukaan henkilö tulee työskentelemään tiiviissä yhteistyössä kaupunginkanslian johdon kanssa.

Tehtävä on aluksi määräaikainen. Työ alkaa syyskuussa 2016 ja päättyy vuoden 2018 lopussa. Uuden johtajan palkkaus on vielä auki, mutta se määräytyy Laakso-Liukkosen mukaan Helsingin kaupungin johdon palkkajärjestelmän mukaisesti.

Muotoilujohtajan hakemisesta kertoi ensimmäisenä Vantaan Sanomat. (siirryt toiseen palveluun)