Muusikko Johanna Hytti sai tietää sairastavansa melanoomaa vuosi sitten – "Ensimmäinen ajatus oli, että nyt kuolen"

Toukokuussa järjestettävä Euromelanooma-kampanja pyrkii lisäämään tietoisuutta ihosyövistä ja niiden ehkäisystä. Kampanjassa mukana oleva muusikko Johanna Hytti kertoi Ylen aamu-tv:ssä, minkälaista oli saada kuulla sairastavansa melanoomaa.

Ylen aamu
Johanna Hytti
Ihosyövästä toipunut muusikko Johanna Hytti kertoi kokemuksistaan, ja ihotautien ja allergologian erikoislääkäri Laura Bouchard opasti havannoimaan epäilyttäviä luomia ja ihomuutoksia.

Laulaja ja muusikko Johanna Hytti sai tietää sairastavansa melanoomaa viime kesänä.

Kuunkuiskaajat-yhtyeeseen kuuluva Hytti kertoo, ettei olisi itse osannut aluksi epäillä mitään. Onneksi aviomies huomautti, että korvan luomi oli muuttunut. Siitä heräsi epäily.

– Itselläni ei olisi herännyt koskaan. Olen miettinyt, että minulla olisi edelleen varmaan se luomi ja aika levinneenä tämä melanooma, Hytti pohti tänään tiistaina Ylen aamu-tv:ssä.

Vaikka aviomies huomautti luomesta, Hytti kertoi menneensä lääkäriin näyttämään luomea vasta monen kuukauden päästä.

– Ensimmäinen lääkäri totesi, että se on aivan hyvälaatuinen, unohda koko juttu.

Hytti ei kuitenkaan unohtanut.

Sitä mietti hautajaisista lähtien kaikki ja hyvästeli läheiset rakkaat.

Johanna Hytti

– Vuosi sitten juhannuksen alla se leikattiin ja heinäkuun alussa sain diagnoosin.

Ensimmäinen reaktio oli järkytys.

– Ensimmäinen ajatus oli, että nyt kuolen. Se oli nyt tässä tämä elämä. Sitä mietti hautajaisista lähtien kaikki ja hyvästeli läheiset rakkaat. Se oli ensimmäinen šokkireaktio.

Hytin mielestä lääkäri oli viisas, kun ei kertonut ihan kaikkea heti kerralla.

– Jos olisin heti silloin ensimmäisenä päivänä, kun menin lääkärin juttusille ja hän kertoi, että on melanooma löytynyt, tiennyt ihan kaikki, niin en tiedä, minkälainen šokki se olisi ollut.

Lääkäri kertoi Hytille vasta viikon päästä, miten vaarallisesta syövästä oikeastaan oli kysymys.

Kuukausi diagnoosin jälkeen Hytin korva leikattiin. Hänen melanoomansa luokiteltiin sen verran pahalaatuiseksi, että häneltä poistettiin myös imusolmukkeita kaulalta.

Plastiikkakirurgi muotoili Hytille uuden korvan kallon ihosta.

Euromelanooma-kampanja pyrkii lisäämään tietoisuutta

Toukokuussa järjestettävän Euromelanooma-kampanjan kansallisena koordinaattorina toimivan ihotautien ja allergologian erikoislääkärin Laura Bouchardin mukaan suurin osa melanoomista tulee vartalolle ja raajoihin, koska ne altistuvat eniten auringolle eikä niitä suojata niin paljoa.

Melanooma voi myös tulla alueille, joissa ei ole ollenkaan aurinkoaltistusta.

– Toki on mahdollista, että tulevat kasvoihin, korviin, päänahkaan. Melanooma voi myös tulla alueille, joissa ei ole ollenkaan aurinkoaltistusta, mutta se on hyvin harvinaista, niinikään aamu-tv:ssä vieraillut Bouchard sanoi.

Bouchardin mukaan melanooman ensisijainen hoito on aina leikkaus. Jos syöpä on päässyt leviämään imusolmukkeisiin, myös ne poistetaan. Jos etäpesäkkeitä on muualla, annetaan sädehoitoa tai biologisia ja immunologisia hoitoja, jotka tehostavat elimistön omaa immunologista puolustusta.

Melanooman ennuste vaihtelee Bouchardin mukaan hyvin paljon.

Suhtautuminen aurinkoon muuttui täysin

Johanna Hytin tilanne on tällä hetkellä hyvä. Suhtautuminen aurinkoon on muuttunut täysin.

Aurinkovarjon kanssa kuljen.

Johanna Hytti

– Olen aina tiennyt ne auringon vaarat, mutta on saattanut olla sellaisia hetkiä, että olen suojannut vaikka kasvot, mutta onkin ollut aurinkoinen päivä ja olenkin ollut ulkona pidempään, ja olkapäät ovat saattaneet palaa.

Hytti kertoo, että nykyään hänellä on ruskettumiseen täysi nollatoleranssi.

– Aurinkovarjon kanssa kuljen. Lierihatut ja laukussa on aina 50-suojakerroin.

Hytin sairauden seuranta jatkuu viiden vuoden ajan.

Euromelanooma-kampanja (siirryt toiseen palveluun) pyrkii lisäämään tietoisuutta ihosyövistä ja auringossa palamisen vaarallisuudesta. Kampanjaan osallistuvat vapaaehtoiset ihotautilääkärit tekevät ilmaisia luomitarkastuksia 12 paikkakunnalla. Viime vuonna kampanjassa paljastui epäilyjä ihosyövästä tai sen esiasteesta seitsemällä prosentilla tarkastetuista. Tänä vuonna ajat luomitarkastuksiin täyttyivät heti.