Unelmana suuret bassoroolit – Opettaja patisti teini-ikäisen Timo Riihosen laulutunneille

Basso Timo Riihonen kulkee suomalaisten suurten bassojen jalanjäljissä, mutta raivaa myös uusia polkuja äänellään. Kesä kuluu Bayreuthin kuuluisien Wagner-festivaalien ja kotikaupunki Kielin oopperan esiintymislavoilla.

Kotimaa
Timo Riihonen
Susanna Pekkarinen / Yle

Timo Riihonen istahtaa Mikkelin tuomiokirkon vieressä odottavalle penkille ja haroo partaansa. Katse kääntyy punatiiliseen rakennukseen. Kirkko on tuttu esiintymispaikka, mutta sinne kuljetaan nyt vähemmällä riehakkuudella kuin nuorempana. Laulamisen ja esiintymisen into elää kuitenkin jokaisessa Riihosen sanassa.

– On hyvä tulla lähtösijoilleen, täällä on hyvä esiintyä. Täällä on ihmisiä, jotka ovat seuranneet alusta asti, miten nuori mies kehittyy. Tietyllä tavalla se on kaikkein kiitollisin, mutta tietyllä tavalla myös kaikista, en sanoisi että kriittisin, mutta asiantuntevin yleisö. Asiantuntevampi kuin monissa eurooppalaisissa suurkaupungeissa, Riihonen pohtii.

33-vuotiaasta Riihosesta välittyy vahva yleisön kunnioitus. Kosketus yleisöön on noussut hänelle tärkeäksi onnistumisen mittariksi.

– Milanossa ja Moskovassa sekä tietysti kotikaupungissani Kielissä olen saanut laulaa hienoissa saleissa, mutta musiikkihan ei muutu, oli sali mikä tahansa. Samat nuotit ja samalla antaumuksella ja omistautumisella siihen pitää suhtautua.

Cantus Michaelis ja varusmiesaika toivat tärkeää kokemusta

Tänä vuonna Yleisradion vuoden nuorisokuoroksi valittu mikkeliläiskuoro Cantus Michaelis oli nuorelle Timo Riihoselle askel kohti esiintymislavoja. Erkki Seppälän perustama kuoro matkusti ahkerasti, mikä houkutti Riihosenkin mukaan laulamaan. Riihonen muistuttaakin, että Suomen kuorolauluperinne auttaa osaltaan nostamaan uusia laulajia lavoille.

– Soitin myös viulua musiikkiopistossa, mutta se jäi. Sitten yläasteen koulumusikaalin myötä opettaja tönäisi minut laulutunneille. Jo 17-vuotiaana olin Savonlinnan oopperajuhlakuorossa, taisin olla silloin nuorin laulaja siellä. Se jo herätti ajatuksen, että tästähän voisi tulla ammatti. Lukion viimeinen vuosi meni Helsinkiin laulutunneille reissatessa, muistelee Riihonen.

Riihosen mielestä nuoren laulajan on hyvä saada mahdollisimman paljon esiintymiskokemusta, oli sitten kyseessä Tiernapoikien laulaminen torilla tai keikka ulkomaanmatkalla. Riihosen mielestä olennaita on, että laulaja saa jo aluksi kokea koko kentän ja löytää voimaa sekä tahtoa harjoittaa instrumenttiaan.

Varusmiesaika valmisti Riihosta siihen, että aina on oltava valmis virittämään laulu ilmoille.

Silloin laulettiin, kun käskettiin.

– Silloin oli viellä Karkialammella Savon Prikaati, ja Savon Sotilassoittokuntaan pääsin sitten varusmiessoittajaksi laulamaan. Silloin tuli kierrettyä entistä Mikkelin lääniä paljon. Toista sataa konserttia varusmiesaikana. Siinä ei auttanut kysyä, oliko kello kuusi aamulla vai yksitoista illalla. Silloin laulettiin, kun käskettiin.

– Tämähän on kestävyyslaji, eihän ulko-ovesta lähdetä suoraan maratonillekaan, vaan siihen treenataan pitkän aikaa ja hartaasti. Laulajan pitää pystyä konsertoimaan myös vaikkapa siitepölyaikaan. Kansallisoopperan taiteellinen johtaja Lilli Paasikivi sanoi minulle aikoinaan, että me emme harjoittele hyviä päiviä varten, vaan harjoittelemme huonoja päiviä varten, koska silloinkin meidän on oltava parempia kuin ne kilpailijat.

Timo Riihonen
Susanna Pekkarinen / Yle

Unelmat vievät kohti uusia rooleja

Timo Riihonen kertoo paiskivansa töitä, jotta voisi tehdä mahdollisimman pitkän uran. Myös opetustyö kiinnostaisi tulevaisuudessa.

– Kaikkia unelmia ei ole vielä täytetty, mutta monia väliunelmia olen jo saavuttanut. Unelmarooleja on monta. Oopperassa on hienoa juuri se, että on niin monta tyylilajia, kieltä ja säveltäjää.

Klassikoista Riihosta kiehtovat esimerkiksi Verdin Don Carloksessa Filipin tai Boris Godunovissa Boriksen rooli.

– Nämä ovat niitä isoja jättiläisrooleja, jotka pysyvät koko loppu-uran, kunhan niitä pääsee jossain vaiheessa kokeilemaan.

Riihonen kertoo, että bassolaulajan alkutaival on se kaikista pisin, koska instrumentti on se kaikista matalin.

– Koska äänihuulet ovat ne kaikkein pisimmät, vaatii eniten aikaa, että niitä pystyy käsittelemään. Mutta samoin mahdollisuudet siihen, että työura on pitkä, se on hyvinkin todennäköistä. Esimerkiksi nyt teen yhteistyötä Jaakko Ryhäsen kanssa, hänhän täyttää 70 tänä vuonna ja on laulanut 50 vuotta. Siinä näkee, mikä bassolaulajan ura voi olla parhaimmillaan.

Meneillään olevalla Jaakko Ryhäsen ja Timo Riihosen kirkkokonserttikiertueella kohtaavat kaksi bassoa ja kaksi laulajaikäpolvea. Mikkelissä miehet konsertoivat keskiviikkoiltana.

– Kiertueen viimeinen konsertti on torstaina Naantalissa. On niinsanotusti jätetty parhaat viimeiseksi, hymyilee Riihonen.