Suomalaisella lääkereseptillä virolaiseen apteekkiin – Viro ja Suomi haluavat helpottaa digiasiointia

Viron pääministeri Taavi Rõivas vierailee tänään Suomessa vauhdittamassa yhteisen digitaalisen tulevaisuuden tuloa.

Ulkomaat
Pääministeri Juha Sipilä ja Viron pääministeri Taavi Rõivas.
Pääministeri Juha Sipilä ja Viron pääministeri Taavi Rõivas.Yle

Digitalisaation mallimaan Viron pääministeri Taavi Rõivas vierailee tänään Suomessa. Röivasin asialistalla on eritoten digitaalisen asioinnin helpottaminen yli Suomenlahden.

Rõivas ja Suomen pääministeri Juha Sipilä hyväksyivät tapaamisessaan julkilausuman, joka oli samalla tiekartta maiden välisen tiedonvaihdon kehittämiseksi ja laajentamisekisi.

Käytännössä tulevaisuudessa esimerkkiksi Tallinnassa saatu sähköinen lääkeresepti on käypä asiakirja missä tahansa suomalaisessa apteekissa – ja tietysti päinvastoin.

Ihmisten ja yritysten kanssakäymisen ja liikkumisen edestä halutaan poistaa esteet mahdollisimman tehokkaasti. Yhteistyö on helppoa, koska maat käyttävät samaa tietojenvaihtoalustaa, Virossa X-Road ja Suomessa Palveluväylä.

Tämän vuoden aikana tietojenvaihto rivakoituu muun muassa väestötietojen, sosiaaliturvaetuuksien ja yritysrekisteritietojen osalta.

Pääministerit kertoivat tiedotustilaisuudessaan, että tietojenvaihdossa edetään vaiheittain, tarkoitus on muodostaa myöhemmin konkreettinen suunnitelma etenemisestä. Pääministerien mukaan asiassa pystytään etenemään hyvinkin nopeasti, nyt tietoja vaihdetaan jo paperilla, ja myöhemmin myös sähköisesti.

Pääministerit sanoivat, että tarkoitus olisi, että konkreettinen suunnitelma olisi olemassa tämän vuoden lopussa.

Pääministeri Taavi Rõivas on tavannut Sipilän lisäksi Tasavallan presidentti Sauli Niinistön.

Keskusteluissa on pohdittu muun muassa ajankohtaisia turvallisuuspoliittisia asioita, EU-asioita ja energiakysymyksiä.

"Venäjää on vaikea olla pitämättä aggressiivisena"

Pääministerit vastasivat tapaamisensa jälkeisessä tiedotustilaisuudessa myös kysymyksiin muun muassa Venäjän aggressiivisuudesta ja Suomen mahdollisesta Nato-jäsenyydestä.

Rõivas muistutti, että Nato-jäsenyydessä kyse on vain ja ainoastaan suomalaisten omasta päätöksestä. Hänen mukaansa ei Viro, eikä Venäjäkään voi sanoa, mitä Suomen pitäisi tehdä asiassa.

Sipilä totesi, että useat puolueet ovat sitoutuneet siihen, että mikäli hallitus tulisi siihen tulokseen, että se suosittelisi Nato-jäsenyyttä, asiasta pitäisi järjestää kansanäänestys. Sipilän mukaan kansanäänestys olisi myös sitova.

Sipilän mukaan hallitus on linjannut, että Suomi on sotilaallisesti liittoutumaton, eikä näkyvissä ole sellaista tilannetta, että jäsenyyshakemus jätettäisiin.

Kysyttäessä kuinka aggressiivisena Rõivas pitää Venäjää Itämerellä, hän vastasi, että Venäjää on vaikea olla pitämättä aggressiivisena, jos katsotaan, mitä tapahtuu muun muassa Ukrainassa, Georgiassa ja Syyriassa.

Rõivasin mukaan muun muassa Venäjän Itämerellä tekemiä täpäriä ylilentoja voidaan pitää aggressiivisuuden merkkeinä. Rõivas sanoi, että Venäjän käytös on ollut aggressiivista myös muualla kuin varsinaisilla sotilaallisten konfliktien alueilla.

Rõivasin mukaan suurin ongelma ei ole se, että Venäjän koneet lentävät toisinaan vaarallisesti ja aiheuttavat vaaratilanteita myös siviili-ilmailulle, vaan se, että Ukraina, joka on itsenäinen maa, on edelleen sodassa ja Venäjä toimii siellä aggressivisesti.

Rõivas sanoi myös, ettei ole ollenkaan varmaa, auttaako Venäjä tilannetta Syyriassa vai toimiiko se siellä päinvastoin.