Sotkuiset ja täpötäydet jäteastiat ärsyttävät – vastuussa oleva Rinki hapuilee vielä tyhjennysrytmin kanssa

Pakkausjätteen kierrättämisestä alkuvuodesta saakka vastannut Rinki Oy on kärsinyt käynnistysvaikeuksista. Sen mukaan tyhjennysrytmit saatiin kuitenkin alkukankeuden jälkeen kuntoon. Esimerkiksi kokkolalaiset ovat olleet vielä tässäkin kuussa tuskastuneita jätteistä pursuaviin pisteisiin.

Kotimaa
Pahvista pursuava ekopiste.
Petra Haavisto / Yle

Pakkausjätteiden kierrätys mullistui alkuvuodesta. Nyt pakkausten tuottajat ovat vastuussa jätteen kierrätyksestä. Aikaisemmin ekopisteistä vastasivat kuntien jäteyhtiöt. Muutos oli nopea, eikä tuottajia edustava uusi yhtiö Rinki ehtinyt vauhtiin kunnolla mukaan.

Rinki myönsi Ylelle aiemmin käynnistymisvaikeudet, mutta arvioi, että tyhjennykset saadaan toimimaan alkuvuoden aikana. Esimerkiksi Kokkolassa moni ekopiste on ollut tässäkin kuussa ääriään myöten täynnä ja sotkuinen.

– Tyhjennysrytmit saatiin kyllä alkuvuodesta kuntoon ja homma toimi ihan hyvin. Ilmeisesti hyvä sää, mökkiläisten saapuminen ja kevätsiivot ovat aiheuttaneet sen, että nyt on tullut tällaisia kuormittavuuspiikkejä. Näihin ei olla osattu reagoida tarpeeksi nopeasti, myöntää aluepäällikkö Harri Patana.

– Nyt näillä pisteillä rytmejä vaihdetaan tiheämmäksi, että homma saadaan toimimaan, hän jatkaa.

Jokavuotista kevätsiivousta ei siis osattu täysin ennakoida?

Puristimilla pyrimme saamaan tehokkuutta logistiikkaan. Harvemmalla rytmillä saadaan kerättyä enemmän materiaalia.

Harri Patana, Rinki Oy

– Sen tarkkaa ajankohtaa ei tietysti tiedetä. Täytyy myös toki muistaa, että Rinki on aloittanut keräyksen vasta vuodenvaihteessa. Meillä ei ole olemassa tällaista vanhaa dataa siitä ajankohdasta. Nyt sitten ensi vuonna tiedämme valmiiksi, koska rytmejä täytyy muuttaa, Patana vastaa.

Tyhjennysrytmin hapuiluun on monia syitä. Patana kertoo esimerkiksi, että Rinki käyttää tyhjennyksessä uusia urakoitsijoita, joiden kanssa sopimukset saatiin tehtyä vasta myöhään vuodenvaihteessa. Monet urakoitsijat pääsivät hankkimaan kalustojaan vasta tämän vuoden puolella.

– Esimerkiksi Ekoroskin alueellahan suljettiin useita kuitujen keräyspisteitä ja tämä luonnollisesti aiheutti kuormituksen näihin jäljelle jääneisiin pisteisiin, aluepäällikkö Patana viittaa Kokkolan alueeseen.

Apua puristimista?

Patana myöntää, että keräyskapasiteetti on monilla ekopisteillä vielä liian pieni. Tilannetta yritetään helpottaa jätteen puristimilla, joita tulee vilkkaimmille paikoille. Tavallisesti yhteen viiden kuution syväkeräysastiaan menee noin sata kiloa materiaalia ja puristimeen pystytään ottamaan kerrallaan noin neljä tuhatta kiloa.

– Puristimilla pyrimme saamaan tehokkuutta logistiikkaan. Harvemmalla rytmillä saadaan kerättyä enemmän materiaalia.

Esimerkiksi Ekoroskin alueella puristimia on nyt vain yksi. Kaiken kaikkiaan niitä on tulossa 16, kunhan lupa-asiat saadaan kuntoon ja sähkötyöt tehtyä, Patana kertoo.

Ringin tavoitteena on saada heinäkuun loppuun mennessä koko maassa kaikki 1 850 keräyspistettä toimintaan.