Lähes kaikille tuleva vaiva sekoitetaan jopa dementiaan – korvatulpat ruohonleikkuussa auttaisivat edes vähän

Kuulon luonnollinen heikkeneminen alkaa jo parikymppisenä, mutta melu pahentaa ongelmaa vuosien vieriessä. Vaikka suurin osa seitsemänkymppisistä ei enää kuule hyvin, ongelmaan ei usein osata tai kehdata hakea apua ajoissa.

Kotimaa
Ruohonleikkuria käynnistetään.
Ruohonleikkurin ääni on niin iso, että ruohoa leikatessa kannattaisi Kuuloliiton mukaan käyttää kuulosuojaimia.Leila Alivuotila / Yle

Suuri osa sinnittelee huonon kuulon kanssa ainakin viisi–kymmenen vuotta ennen diagnoosin saamista, arvioi Kuuloliiton toiminnanjohtaja, erikoislääkäri Pekka Lapinleimu.

– Työikäinen saattaa uupua, voi tulla jopa depressiota. Seniorit eristäytyvät, eivät jaksa lähteä konsertteihin, yhdistystoimintaan, eivät välttämättä ole kiinnostuneita sukulaisista. Pahimmassa tapauksessa se nopeuttaa laitoshoitoon joutumista.

Lapinleimu kertoo, että kuulon heikkenemistä ei huomaakaan usein ensin itse. Tyypillistä sen sijaan on huudattaa televisiota isolla ja valittaa, kuinka nykyajan toimittajat eivät artikuloi kunnolla.

Voi tuntua tosi pahalta, kun ihmiset kehottavat menemään kuulotutkimukseen.

Tiina-Maija Leinonen

Myös häpeä estää avun hakemista

Kuulon heikkenemistä voidaan myös hävetä, arvelee Kuuloliiton kuntoutussihteeri Tiina-Maija Leinonen.

– Voi tuntua tosi pahalta, kun ihmiset kehottavat menemään kuulotutkimukseen. Minulle on tullut olo, että sitä hävetään ja todetaan, että ei kuulokojetta tarvita.

Tällainen ajattelutapa on kuitenkin haitallinen. Leinonen kertoo, että kuulo voi heikentyä entistä nopeammin, jos kuulolaitetta ei hankita ajoissa.

Hän kertoo saavansa usein puheluita yhdeksänkymppisten sukulaisilta, jotka kysyvät apua läheiselleen, jotka kuulevat jo todella huonosti.

– Tulee olo, että voi, kun olisi lähdetty jo aiemmin liikkeelle.

Leinonen sanoo, että kuulo-ongelmat sekoitetaan usein myös muistiongelmiin.

Harva 75-vuotias kuulee hyvin

Kuulo alkaa heikentyä jo 18-vuotiaana, sanoo Pekka Lapinleimu. Viisikymppisenä vauhti kiihtyy, ja vielä entisestään muutos nopeutuu eläkeiässä.

– On hassua, että vastasyntyneet seulotaan, neuvolassa seulotaan, koulussa seulotaan, armeijassa seulotaan ja melutyössä seulotaan. Sitten kun todelliset ongelmat alkavat 60–70-vuotiaana, kukaan ei ole enää kiinnostunut.

Noin kahdella kolmasosalla 75-vuotiaista on kuulo-ongelmia, Lapinleimu arvelee.

Kuuloliiton Kuuloauto.
Kuuloliiton kuuloauto kiertää tekemässä kuuloseuloja eri puolilla maata. Auto vieraili 11. toukokuuta Kemissä, mistä se jatkoi matkaansa Kuusamon ja Ylivieskan suuntaan. Kuulonsa voi tutkituttaa myös muun muassa terveyskeskuksessa.Risto Koskinen / Yle

Vuosien melu tuntuu vanhana

Kuuloon voi kuitenkin vaikuttaa osin itse. Tai ainakin sen tarpeettomasta tuhoamisesta voi pidättäytyä.

Esimerkiksi kesällä ruohonleikkuussa kannattaa suojata korvansa, sanoo kuntoutussihteeri Tiina-Maija Leinonen. Melurasitus heikentää kuuloa jo ennen vanhuutta, mutta vanhuusiässä ihmiselle on usein kertynyt jo kasa kuuloa heikentäviä rasitteita.

– Kun alkaa tulla ikäkuuloa, kaikki kertynyt vaikuttaa. Lapsena on voinut olla korvatulehduksia, ehkä meluvammaa jossain vaiheessa, ja sitten tulee ikäkuulo. Kaikki ne rasittavat elämän loppupäässä.