Voiko eettinen muoti olla kaunista? Tutustuimme tarjontaan muotikaupunki Milanossa

Eettinen muoti on pieni, mutta nopeasti kasvava muodin osa-alue. Sen haasteita ovat muun muassa korkeahko hinta ja kuluttajien hankaluudet saada tietoa vaatteiden eettisyydestä.

Ulkomaat
Malleja rivissä Milanon muotiviikoilla.
Stella Jeanin mallistoa Milanon muotiviikoiltaPetri Burtsov / Yle

Huoli ympäristöstä ja tietoisuus kehitysmaissa tapahtuvan vaatetuotannon eettisistä ongelmista ovat saaneet entistä useammat kuluttajat pohtimaan ostamiensa vaatteiden eettisyyttä.

– Kuluttajien tietoisuus on saanut muotiteollisuuden varpailleen. Tietoisuus on kasvanut erityisesti nuorten kuluttajien ja nuorten muotisuunnittelijoiden keskuudessa, sanoo YK:n alaisen Ethical Fashion Initiativen johtaja Simone Cipriani.

Ciprianin mukaan kuluttajat ovat yhä tietoisempia siitä, että ihmiskunta tuottaa ja ostaa aivan liikaa vaatteita, koska ne ovat niin edullisia.

”Pelkkä eettisyys ei myy, vaatteiden pitää olla kauniita”

Laura Strambi pitää ateljeetaan Milanon muotikaupungissa. Hän on eettiseen muotiin erikoistunut suunnittelija.

Strambin vaatteissa eettisyys korostuu tuotannon eri vaiheissa. Strambin käyttämät kankaat ovat kierrätettyjä, luonnonmukaisia materiaaleja tai ne on hankittu reilun kaupan valmistajilta.

Vaatteet on ommeltu Italiassa ja ne on värjätty myrkyttömillä menetelmillä. Paikallisille käsityöläisille on maksettu oikeudenmukaista palkkaa.

– Meidän pitää kunnioittaa ostamiamme vaatteita. Sen sijaan, että ostaisimme viisi kymmenen euron paitaa, voisimme ostaa yhden, joka kestää ja on kaunis. Tietäisimme, missä vaate on tehty, kuka sen on tehnyt ja ymmärtäisimme vaatteen valmistusprosessin, Strambi kehottaa.

Strambin mukaan eettisellä muodilla on hankala maine suuren yleisön keskuudessa, koska eettisiä vaatteita on myyty eettisillä, ei esteettisillä tekijöillä.

– Naiset eivät osta vaatteita, koska ne ovat eettisiä. He haluavat olla tyytyväisiä vaatteen tyyliin, väreihin, keveyteen, ja kuosiin, Strambi sanoo.

Vain harvat eettisen muodin merkit ovat löytäneet tiensä muodin huipulle

Eettisen muodin suunnittelija Stella Jean oikealla
Eettisen muodin suunnittelija Stella Jean oikeallaPetri Burtsov / Yle

Haitilais-italialainen Stella Jean on yksi harvoista eettisen muodin tuottajista, joka on lyönyt itsensä läpi muotimaailmassa. Jeanin mallisto herätti runsaasti huomiota keväällä Milanon kuuluisilla muotiviikoilla.

Jeanin mallisto on värikäs, ja kehitysmaiden vaikutteet ovat selvät. Juuri tämä erilaisuus kiinnitti aikanaan milanolaisen huippusuunnittelijan Giorgio Armanin huomion.

Vuoden 2013 Milanon muotiviikoilla Armani valitsi Jeanin suojatikseen.

Jeanin mallisto on tuotettu kehitysmaissa. Mallisto kunnioittaa paikallista käsityöperinnettä, ja työntekijöille on maksettu oikeudenmukainen palkka.

– Monet käyttävät eettisyyttä pelkkänä myyntivalttina, mikä on mielestäni väärin. Meidän pitää työskennellä yhdessä kehitysmaiden ihmisten kanssa, ei vain käyttää heitä markkinoinnissamme, Jean kertoo Yleisradiolle.

Vaatteen eettisyyden selvittäminen on kuluttajan vastuulla

Kuluttaja ei saa helposti tietoa siitä, kuinka eettisesti vaate on tuotettu. Eettisyyden takaavia sertifikaatteja on olemassa, mutta niiden käyttö on vähäistä.

– Kuluttajien pitää kysyä tuottajilta, mikä on vaatteen tarina, missä vaate on tehty, kuka sen on tehnyt ja millaisissa olosuhteissa. Tämä pätee sekä nettishoppailuun että kaupassa asiointiin, Ethical Fashion Initiativen Cipriani sanoo.

Piirroskuvia Stella Jeanin mallistosta
Stella Jeanin mallistoa Milanon muotiviikoiltaPetri Burtsov / Yle

Milanon muoti-instituutin tutkija tutkija Francesca Romana Rinaldi on tutkinut eettisen muodin toimijoita ja kirjoittanut aiheesta kirjanVastuullinen muotiyritys. Hän sysää vastuuta yrityksille.

– Muodin maailmassa on lukuisia esimerkkejä siitä, miten yritykset kannustavat kuluttajia eettisyyteen. Yritykset esimerkiksi pyytävät kuluttajia tuomaan käytettyjä vaatteita kauppoihinsa, jotta vaatteiden kuidut voidaan käyttää uudestaan, Rinaldi sanoo.

Kuluttajat ovat tottuneet liian halpoihin vaatteisiin

Ehkä suurin este eettisen muodin kasvulle on sen verrattain kallis hinta. Useimpien kansainvälisten kauppaketjujen hyllyt ovat täynnä Aasian maissa halpatuotantona valmistettuja massakulutustuotteita, jotka ovat totuttaneet kuluttajat liian edullisiin hintoihin.

– On naurettavaa, miten vähän esimerkiksi t-paidat nykyään maksavat. On tärkeää saada kuluttajat ymmärtämään todelliset syyt sille, miksi tuote voidaan myydä niin halvalla, Rinaldi peräänkuuluttaa.

Simone Ciprianin mielestä vaatteiden hintojen pitäisi heijastaa niiden tuotannon todellisia vaikutuksia esimerkiksi ihmisoikeuksiin, työntekijöiden terveyteen tai ympäristöön.

– Jos me kuluttajat emme maksa tuotteesta oikeaa hintaa, joku muu maksaa siitä terveydellään. Usein hengellään, hän toteaa.

Esimerkiksi Bangladeshissa romahti vaatetehdas vuonna 2013. Onnettomuudessa kuoli yli 1 100 tehtaan työntekijää, jotka valmistivat vaatteita eurooppalaisille vaateketjuille.