1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. rintamamiestalot

Jouko Mäntylä halusi ja päätyi unelmatyöhönsä, sahuriksi: "Ainakin 25 rintamamiestalon värkit olen kirkonkylälle sahannut"

"Luulekko sinä poika, että sinusta tulee joskus sahuri? En minä tietenkään mitään vastannut. En arvannut vastata silloin, mutta miten se jo pienenä kiinnosti se sahuu? Kun vain joku tuli kylälle kenttäsirkkelin kanssa, niin siellä olin polovillaan kahtomassa. "

Rintamamiestalot
Jouko Mäntylä tarkastelee valokuva-albumia.
Minna Mustonen / Yle

Toholammilla Jouko Mäntylän olohuoneessa puu on saanut kauniin muotonsa erilaisissa huonekaluissa. Osaavan miehen käsistä on rakentunut tuoleja, penkkejä, pöytiä ja sohvia. Kaikki ovat kauniita, käytännöllisiä ja käytännönkauniita. Näkee heti, että tekijä tuntee materiaalin, puun, ihan kuin omat taskunsa. Ja miksipä ei tuntisi? 85-vuotias Jouko on toiminut koko ikänsä sahurina. Nyt tietenkin viihtyy jo eläkkeellä erilaisissa puhdetöissä. Vaikka kyllähän sitä pääsee silloin tällöin apulaiseksi. Veri veti sahuriksi jo ihan pienenä

Jouko Mäntylä haaveili jo ihan pienenä poikana sahurin ammatista. Kuinka se smirkkeli vähän kuin valkeaakin iski ja jo seitsemänvuotiaan pikku pojan silmiin kiinnostavalta näytti.

– Nuorimman velipojan kanssa ostettiin kenttäsirkkeli. Tiiettiin kyllä, että se ei ole lasten eikä poikasten hommaa. Meidän sukulaisista yksi tuli viitenä keväänä meitä opettamaan. Kertoi ja neuvoi meille niin hyvät kuin pahat siitä työstä.

Niillä opein sitä sahattiin. Joukosta tuntui aina, että veli oli hyvä työkaveri ja ikään kuin parempikin tai ehkä tarkempi sahurina. Mutta yhtäkkisesti velipoika päätti eräänä keväänä lähteä Australiaan. Jouko jäi sahoinensa yksin.

– Ja hyvät naapuritkin sanoivat, ettei tule hommasta mitään. Nyt päätyy koko sirkkeli polttopuiksi. Jouko ei osaa ja on liian hätäinenkin. Eivät sillä tavoin kotikylällä minuun uskoneet ja luottaneet. Mutta kirkonkylälle olen aina saanut sahata. Ainakin 25 rintamamiestalon värkit olen sahannut.

Rintamamiestalot työllistivät

Kun rintamamiestalot tulivat muotiin, töitä sahurille riitti. Ja mikäs se oli sahatessa, aulista apuväkeä jokaisesta naapurustosta talkoolaisiksi riitti.

– Niitä oli kolmea eri kokoa, rintamamiestaloja nimittäin. Kaikki olivat samaa mallia, mutta eri kokoa. Rakennuspiirustus tuli maamiesseurasta ja siellä oli toholampinen luotettava rakennusmestari Aimo Jämsä. Ja kun sitä tarvikeluetteloa seurasi ja sen mukaan sahasi, niin se riitti tarkasti eikä jäänyt sahatavaraa yli, muistelee Mäntylä kaihoten mennyttä aikaa.

Pienempään rintamamiestaloon meni 280 pölkkyä keskikokoista ja isoon satakunta enemmän. Kolme ja puoli päivää meni sahuuseen. Taloihin laitettiin pärekatot, mutta nauloista oli kova pula. Voilla vaihtamalla saattoi saada hyvällä tuurilla nauloja vaihdetuksi.

Monta oppia on painunut sahurin mieleen iäksi päivää. Muun muassa puiden kaatoaika, joka onkin hyvin tarkkaa.

– Kahdella vahvalla mustalla viivalla oli alleviivattu sahapuiden ottoaika. Tammi- helmi ja maaliskuun viidenteentoista päivään saakka sai puita kaataa Ei enää yhtään sen jäläkeen, eikä missään nimessä mahlapuun aikaan. Mutta sitten kun tuli se uusi ja viisasväki, joka nauroi vanhoille ohjeille,"ettei muka mahalapuun aikaan voisi kaataa". Kun sitten sahattiin, niin kyllä siinä niin kävi, että kymmenen vuoden päästä huomasi mitkä puut oli mahlan aikaan kaadettu. Niissä oli niin kaunis sininen väri, eikä niissä maali pysynyt, ei sitten millään.

Entisaikaan sähkön voima oli niin pientä, ettei se tahtonut riittää sahaukseen. Traktori toi kuusikymmentäluvusta lähtien helpotusta voimankäyttöön. Auton moottorilla sahaa pyörittäessä osa tuotosta kuitenkin haihtui savuna ilmaan.

Luoja puolella

– Minulla on ollut luoja puolella. Sahalla en ole loukannut, kaikki sormetkin ovat tallella. Eikä minun sahallani ole kukaan muukaan loukannut, vaikka vakuutukset kaikesta etukäteen vaadittiin, toteaa Jouko Mäntylä.

Kun hän nyt 85-vuotiaana istuskelee omassa tuvassaan ja katsoo elämääsä taaksepäin, puristuu rinnasta ulos syvä huokaus ja varmuus. Jouko Mäntylä toteaa, että sahurin ammatti on ollut paras vaihtoehto mitä ajatella saattaa. Ammatin myötä hän on oppinut tuntemaan koko kylän.

– En minä päivääkään vaihtaisi pois. Nyt kun vanhempana miehenä kävelen kylällä ja katselen käsieni jälkiä. Sanonkin, että sillä lailla rikas on tämä elämä ollut ja minuun on luotettu kun olen saanut tätä työtä tehdä. Eikähän minun työmaani ole ollut vain Toholammilla, minulta on mennyt sahuuta Vaasaan ja Ouluun saakka. Ullavassa, Kaustisella ja Kinnulassakin olen ollut sahaamassa. Sahattua tavaraa on aina tarvittu niin paljon, että se on edes turha ruveta selittämään, että minne kaikkialle sitä on mennyt.