Fiskarsin irtisanomiset koettelevat muutenkin työttömyydestä kärsivää Raaseporia

Raaseporin kaupunginjohtaja Tom Simola harmittelee Fiskarsin Billnäsin-tehtaan työpaikkojen siirtämistä pois Suomesta. Uudellamaalla pitäisi nyt löytää uusia tapoja löytää ihmisille työtä, hän sanoo.

Kotimaa
Fiskars PowerGear Bypass Pruner.
Kylmä ja sateinen sää haittasi Fiskarsin puutarhatarvikkeiden Yhdysvalloissa.Fiskars

Kuluttajatuotteita valmistava Fiskars ilmoitti keskiviikkona yt-neuvotteluiden päätteeksi, että työt loppuvat yli sadalta Raaseporin Billnäsin tehtaalta.

Uutinen otettiin kaupungissa raskaasti vastaan, sillä töitä ei ole seudulla liikaa muutenkaan tarjolla.

– Kyllä se on ikävä uutinen, että näin käy. Ainoa hyvä uutinen on, että osa tuotannosta jää tänne, sanoo Raaseporin kaupunginjohtaja Tom Simola.

Saksien, kirveiden ja lumityökalujen valmistus jatkuu, mutta leikkaavat puutarhatyökalut tehdään vastedes Puolassa.

Yt:issä oli mukana 286 työntekijää. Työntekijöitä vähennetään enintään yhteensä 107 tänä ja ensi vuonna.

Hyvät konstit nyt tarpeen

Läntistä Uuttamaata ja varsinkin Salon seutua piinaa pitkittynyt alavire teollisuudessa ja sitä kautta työllisyydessä.

– Pitää nähdä uusia tapoja nähdä tulevaisuus ja löytää työpaikkoja. Suomenkin mittakaavassa näyttää siltä, että teollisuus on siirtymässä ja siirtynyt muihin maihin, kaupunginjohtaja Simola sanoo.

Kunnan mahdollisuudet auttaa työttömäksi jääviä ihmisiä ovat Raaseporissa rajalliset. Uudelleenkoulutusta tulisi järjestää yhdessä työvoimaviranomaisten kanssa.

Alustavia keskusteluja on käynnissä uuden yritystoiminnan perustamiseksi, mutta toiminnan alkuun saattaminen on ollut hidasta. Simola kannustaa irtisanottavia omaan aktiivisuuteen uuden työpaikan saamiseksi.

– Toisilla se voi tulla hyvin nopeasti ja toisilla vähän myöhemmin, mutta se vaatii sen, että toimii itse hyvin aktiivisesti.

Fiskarsin irtisanomiset ovat merkittävät isku myös Raaseporin kokoisen kaupungin kuntataloudelle.

– Verotulo per henkilö on varmaankin jotain 4 000–5 000 euroa ja se on iso raha Simola sanoo.