1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. A-studio

Freital on Saksan äärioikeistolaisin kaupunki

Idyllinen 40 000 asukkaan pikkukaupunki Freital itäisessä Saksassa on äärioikeiston kehto. Osasyy äärioikeiston nousuun on se, että historiaa ei ole käsitelty kunnolla.

A-studio
Freitalin kaupungintalon raatihuone.
Freitalin kaupungintalon raatihuone.Dan Ekholm / Yle

Saksassa muukalaisvastainen äärioikeisto on aktiivinen varsinkin maan itäosassa, entisessä DDR:ssä. Asiantuntijan mukaan puutteellinen historiankäsittely on osasyynä tähän. 40 000 asukkaan kaupungissa Freitalissa äärioikeisto on aktiivisinta. Poliisi pidätti viisi freitalilaista, joita epäillään terroritekojen suunnittelusta ulkomaalaisia kohtaan.

Freital on idyllinen pikkukaupunki itäisessä Saksassa. Vehmaassa laaksossa terästehdas ei työllistä yhtä paljon kuin DDR:n aikoina, mutta ihmiset ovat saaneet töitä muualta. Työttömyysaste on 6,5 prosenttia, mikä on lähellä Saksan keskiarvoa.

On vaikea uskoa, että Freitalista on tullut Saksan äärioikeiston ja uusnatsien pesäke. Mutta äärioikeiston rikokset ovat yleisiä.

Viime viikolla kohtasimme ystäväni kanssa natseja, he uhkasivat meitä puukolla

Hiwa

Hiwa tuli viime vuonna Irakista Saksaan. Hän pelkää Freitalissa, eikä sen takia halua näyttää kasvojaan.

– Viime viikolla kohtasimme ystäväni kanssa natseja, he uhkasivat meitä puukolla, Hiwa kertoo.

Hän juoksi pakoon, eikä loukkaantunut. Aiemmin Isis-järjestöä paennut mies on peloissaan ja hengitys nopeutuu, kun hän kertoo tapahtuneesta.

Hiwa pitää Saksasta, mutta Freitalista ei, koska täällä ei pidetä pakolaisista.

– He huutavat ”weg” (häivy), enkä tiedä miksi, Hiwa kertoo.

Turvapaikanhakijoita uhattu ja pahoinpidelty

Turvapaikanhakijoita on uhattu ja pahoinpidelty useita kertoja. Moni heistä ei uskalla liikkua pimeällä.

Saksan poliisi pidätti huhtikuussa viisi ihmistä, joita epäillään terrorismiin valmistautumisesta. He olivat suunnitelleet poliittisesti motivoituneita iskuja ulkomaalaisia kohtaan. Myös ne, jotka ovat auttaneet pakolaisia, joutuvat pelkäämään. Heihinkin kohdistuu väkivaltaa tai uhkauksia.

Ines Kummer
Ines Kummer Uwe Tautenhahn / Yle

Ines Kummer on vihreä kaupunginvaltuutettu, joka auttaa pakolaisia. Hän on saanut tappouhkauksia. Kummer on helpottunut siitä, että viisi ihmistä pidätettiin.

– Olin iloinen siitä, että nämä viisi ihmistä on pidätettyinä. Ja siitä, että oikeusvaltio puuttuu kunnolla tähän, sen olisi pitänyt tapahtua aikoja sitten. Tämä on kuitenkin vain jäävuoren huippu, Kummer sanoo.

Kummerin mukaan Freitalissa rasistisiin rikoksiin syyllistyvien joukossa on sekä heikosti toimeentulevia että tavallista keskiluokkaa.

"Turvapaikanhakijoita emme halua"

– Freitalissa ilmapiiri on hyvä, muuta ei voi sanoa. Kylillä sanotaan, että täällä kaikki ei olisi kunnossa, mutta siitä emme välitä, vanhempi mieshenkilö Peter sanoo.

Peter kiistää, että Freitalissa olisi paljon äärioikeistolaisia.

– Elämme levottomia aikoja noin yleensä, turvanpaikanhakijoita emme halua, Peter sanoo.

Sani on koululainen ja yksi viidestä pidätetyistä kävi samaa koulua kuin hän.

– Freitalissa asuu aika paljon rasisteja, mutta kaikki eivät sitä ole, Sani sanoo.

Itse hän ei tiennyt, että koulukaveri oli aktiivinen iskujen suunnittelussa.

Saksan itäosissa laiminlyöty historian käsittelyä

Saksan turvallisuuspoliisi Verfassungsschutz (perustuslain suoja) ei ehtinyt antaa Ylelle haastattelua aiheesta, ei myöskään Freitalin pormestari.

Kein Asyl -teksti sähkökaapissa Saksassa.
Uwe Tautenhahn / Yle

Rasistiset rikokset ovat yleisimpiä juuri itäisessä Saksassa ja varsinkin Saksin osavaltiossa. Berliinissä Amadeu Antion säätiö kerää tietoja ja raportoi äärioikeiston teoista. Anetta Kahane on itse itäsaksalainen.

– Kaikista eniten iskuja vastaanottokeskuksia on Saksissa. Mielestäni on selvää, että siellä on laiminlyöty oman natsi- tai DDR-historian käsittelyä, Anette Kahane sanoo. Hän johtaa Amadeu Antonion säätiö Berliinissä. Säätiön tehtävänä on kerätä tietoja ja raportoida äärioikeiston teoista.

Historian puutteellista käsittelyä koskee ennen kaikkea itäistä Saksaa, koska sosialistisessa DDR:ssä ei puhuttu menneisyydestä.

– Saksojen yhdistämisestä nämä vanhat hahmot nousivat taas pinnalle ja loivat vankkoja ja vahvoja äärioikeistolaisia ryhmittymiä, Kahane sanoo.

Saksalla on suuri rasismiongelma

Ryhmät ovat hyvin väkivaltaisia. Anette Kahanen mukaan ne ovat 194 murhan tai tapon takana vuodesta 1990 tähän päivään. Sen lisäksi he ovat syyllistyneet muihin väkivaltaisuuksiin ja polttoiskuhin.

Kahanen mukaan äärioikeistolaisten määrää ei ole välttämättä lisääntynyt viime vuoden pakolaisvirran jälkeen. Sen jälkeen ryhmät ovat jakaantuneet ja osaa heidän argumenteista kuunnellaan entistä herkemmin.

Kahanen mielestä Saksalla on suuri rasismiongelma. Rasismi on sana, joka soveltuu ainoastaan Yhdysvaltoihin, ihan niin kuin se ei muka Euroopassa tai Saksassa olisi mikään ongelma.

– Tämä on pötypuhetta tämä valtava ongelma, mutta sitä ei myönnetä, vaan sitä vastaan vain puolustaudutaan, Anetta Kahane sanoo.

Dan Ekholm, Freital

Lue seuraavaksi