Poliisin huumekoirien SM-voittaja juhlii syömällä kissanruokaa – katso video etsinnästä

Parsonrusselinterrieri Jekku on niin pieni, että tarvitsee ohjaajansa apua yltääkseen viheliäisimmille kätköille. Terrierin sitkeydellä koira on kuitenkin yksi Suomen monipuolisimmista etsijöistä – ja todistetusti taitavin.

ilmiöt
Miikka Ounila ja Jekku-poliisikoira.
Poliisin erikoisetsintäkoira Jekku näyttää ohjaajansa, vanhemman konstaapelin Miikka Ounilan kanssa, miten rahakätkö löytyy.

Parsonrusselinterrieri Jekku käy makaamaan havunneulasia rapisevalle polulle samalla sekunnilla, kun vanhempi konstaapeli Miikka Ounila antaa käskyn.

Ounila kävelee parinkymmenen metrin päähän, kaivaa poliisihaalarinsa povitaskusta pussillisen silputtua rahaa ja piilottaa säkin kivikkoon.

– Harjoite on pentukoiran tasoa. Virkakoiran harjoitteet tehdään ihan eri tavalla, mutta tästä näkee vähän, millaista etsintä on, Ounila virkkoo ja vilkaisee terrieriä.

Ei sanaakaan, kun Jekku on jo pinkaissut matkaan. Luvan kanssa kylläkin – Ounila vilautti koiralle käsimerkkiä, joka kertoi, että nyt on aika etsiä. Koiralle on turha jutella ja leperrellä, se ottaisi siitä vain kierroksia, ohjaaja tietää.

Kaksikko nappasi tällä viikolla voiton poliisin huumekoirien SM-kisoissa Lohtajalla.

Terrieri oli kisoissa ainoa rotunsa edustaja – se on myös Suomen poliisin ainoa parsonrusselinterrieri. Ja kooltaan melkoisesti pienempi kuin useimmat poliisikoirat ja kisakumppanit.

Jekulla on rutiinia ja se osaa käyttää nenäänsä paikassa kuin paikassa.

Miikka Ounila

– Samaa rotua löytyy vankilasta yksi ja Puolustusvoimilta muutama. Virkaveljiä siis on, muttei omassa organisaatiossa.

Jekun koko ei poliisikoiran työtä haittaa, mutta se pitää ottaa huomioon. Isot koirat yltävät nuuskimaan korkeammalta, Jekun ohjaaja puolestaan nostaa tarvittaessa vainuamaan yläilmoihin.

– Jekku on niin ketterä, ettei sitä joka paikkaan tarvitse nostaa.

Poliisin huumekoirien SM-kisan voittajakolmikko 2016.
SM-kisojen voittajakolmikko: ensimmäisellä sijalla Hämeen poliisilaitoksen Miikka Ounila ja Jekku (keskellä), toiseksi tulivat Oulun poliisilaitoksen Antti Silvamaa ja Vallu (vas.) sekä kolmanneksi Mikkelin poliisin Markus Rauhala ja Sapeli. Tapani Romppainen

250 etsintäkeikkaa vuodessa

Ounila ja Jekku eivät harjoitelleet SM-kisoihin lainkaan. Ei tarvinut, sillä päivittäinen poliisityö käy treenistä.

Ounila huomauttaa, että hyvän työkoiran pitää pärjätä kisoissa ilman erillistä harjoitteluakin.

Sellaista etsintää ei ole tullut vastaan, ettemme olisi pystyneet selvittämään sitä.

Miikka Ounila

– Jekulla on rutiinia ja se osaa käyttää nenäänsä paikassa kuin paikassa, hän kehaisee karvaista työkaveriaan.

Parivaljakko on napannut yhden Suomen mestaruuden aiemminkin. Ounilan mielestä kisat ovat poliisikoiralle oiva testi: siellä näkee koiran ja ohjaajan tason muihin verrattuna.

Ounila ja Jekku ovat poliisin etsintätehtävissä haluttu kaksikko. Heitä kutsutaan työtehtäviin milloin mihinkin, myös Hämeen ulkopuolelle. Työaluetta on koko maa.

Suomen poliisilla on seitsemän rahakoiraa. Välillä Ounila ja Jekku käyvät töissä myös ulkomailla. Keskimäärin he tekevät noin 250 etsintäkeikkaa vuodessa.

Miikka Ounila ja Jekku-koira voittivat poliisin huumekoirien SM-kisat.
Miikka Ounila ja Jekku poseeraavat voitokkaiden SM-kisojen jälkeen. Tapani Romppainen

Golfpallo on paras palkinto

Pieni terrieri kipittää vinhaa vauhtia kiveltä toiselle. Häntä heiluu, koira ähisee innosta. Ounila seuraa etsintää kauempaa.

Sitten Jekku huutaa ilmoille kimakan haukahduksen ja toisen. Rahapussi on löytynyt.

Ohjaaja kehaisee koiraa ja viskaa sille golfpallon. Lelu on paras palkka, ja sillä leikitään vain silloin, kun työtehtävät hoidetaan mallikkaasti.

Jekku on niin ketterä, ettei sitä joka paikkaan tarvitse nostaa.

Miikka Ounila

Parsonrusselin käsittelyssä golfpallo on Ounilan mukaan ainoa vaihtoehto, mikä pysyy kasassa 20 minuuttia pidempään. Tavalliset vinkulelut tuhoutuvat poliisin erikoisetsintäkoiran käsittelyssä välittömästi.

Ounila kehuu Jekkua energisimmäksi työkaveriksi, jonka kanssa hän on koskaan tehnyt töitä. Ennemmin ohjaaja väsähtää, koira ei koskaan.

– Sellaista etsintää ei ole tullut vastaan, ettemme olisi pystyneet selvittämään sitä. Jekku painaa menemään, vaikka työtunteja olisi takana kuinka paljon takana.

Illalliseksi tarjolla poliisikoiran spesiaaliannos

SM-kisojen juhlallisuudet taputeltiin nopeasti. Seuraavana päivänä kisojen päättymisestä Ounila ja Jekku olivat jo tavanomaisissa työtehtävissään.

Poliisilaitoksella ei Ounilan mukaan pidetä erityisiä karkeloita kaksikon menestyksen kunniaksi, mutta kotona etsijäkoira saa parhaan mahdollisen palkkion, Ounila lupaa.

Onhan tänään Jekun viisivuotissyntymäpäiväkin.

– Tarjoilen sille iltaruokana jonkin spesiaaliannoksen. Se on todennäköisesti kissanruokaa, mikä on Jekun mielestä parasta olemassaolevaa herkkua.

Olemme nopean toiminnan yksikkö. Pääsemme matkaan heti, kun tarvitaan.

Miikka Ounila

Näytöstyylinen rahanetsintähetki on ohi. Ounila pakkaa valkoisen terrierin auton takakontin häkkiin ja lorauttaa kalterioven taakse kuppiin vettä. Kolmen vartin rahaetsintä 20 asteessa ja auringonpaisteessa saa koiran latkimaan juotavaa ahneesti.

Takakontti on täynnä isännän ja ohjaajan etsintätarvikkeita sekä koiranruokaa ja herkkuja.

– Olemme nopean toiminnan yksikkö. Pääsemme matkaan heti, kun tarvitaan, Ounila virnistää ja vakavoituu.

– Koiralle pitää aina olla ruokaa mukana, se on tärkein. Ja vesipullo löytyy. Keikoilla juomme samasta pullosta, jos jano yllättää.

Miikka Ounila ja Jekku-koira.
Hanna Lumme / Yle