Dekkari teki kirjailija Jari Järvelästä kiinnostavan ympäri maailmaa

Kotkalaiskirjailija Jari Järvelä on saanut uutta lukijakuntaa, kun hän rupesi kirjoittamaan dekkareita. Niitä on käännetty muun muassa englanniksi ja saksaksi.

Jari Järvelä
Jari Järvelä kertoo uudesta kirjastaan Nadja Nowakin ja Seppo Puttosen haastattelussa.
Yle

Kotkalainen kirjailija Jari Järvelä on saanut valmiiksi dekkaritrilogiansa kolmannen osan. Tyttö ja seinä -romaani ilmestyy ensi viikolla. Siinä seikkailee jälleen Metro, tummahipiäinen kotkalainen graffititaiteilija, joka joutuu monenlaisiin pinteisiin. 20-vuotiaan naisen isä on kongolainen, äiti puolestaan Kouvolasta.

– Tyttö ja seinä -romaanissa palataan paljolti Kymijoen varteen, ollaan Kotkassa mutta käydään myös Kouvolassa, kirjailija Jari Järvelä luonnehtii.

Graffitit alkoivat kiinnostaa Berliinissä

Jari Järvelä kiinnostui tosissaan graffiteista muutama vuosi sitten, kun hän näki niitä matkallaan Berliinissä.

– Pari vuotta keräsin graffiteja, enkä ensin keksinyt, mitä niillä tekisin. Tuntui vaikealta saada visuaalisia elementtejä muutetuksi kirjalliseen muotoon. Sitten erään puhelinkeskustelun aikana Harri Nykänen ehdotti minulle, että kirjoittaisin dekkarin. Juuri silloin tajusin, että graffitit sopivat jännäriin, Järvelä muistelee.

Järvelä huomasi pian, että häneltä luonnistuu dekkarimainen kerronta. Graffitiaiheisia dekkareita on nyt siis kolme.

– Alkuperäinen ajatus oli trilogia. En silti suostu sanomaan, että ei enää koskaan. Olen sanonut, etten koskaan juo kahvia, etten mene koskaan naimisiin ja etten ikinä matkusta italiaan. Niitä kaikkia olen kuitenkin tehnyt, Jari Järvelä nauraa.

Dekkarit tekevät kauppansa ulkomailla

Juuri dekkarit ovat tehneet Jari Järvelän tutuksi myös Suomen ulkopuolella. Hänen trilogiaansa on käännetty muun muassa englanniksi ja saksaksi.

Saksan markkinoille Järvelän ensimmäinen saksankielinen dekkari tulee elokuussa. Englanniksi ilmestyi ensimmäinen kirja viime syksynä ja tässä kuussa jo toinen.

– Englanninkielinen käännös avaa suuret markkinat. Olen saanut lukijapalautetta Yhdysvaltoja myöten. Olen ylpeä, että olen päässyt niille markkinoille, Jari Järvelä sanoo.

Jari Järvelän seuraavakin kirja on kirjailijan mukaan jännärimäinen. Siitä hän ei kerro vielä enempää, mutta toista tekeillä olevaa työtä hän raottaa:

– Teen Kontiolasta kajahtaa -sarjan pikkujuttuja vielä kolmannen sarjan Ylelle. Ensi vuonna niitä ilmestyy kirjana.