Kongressivieraat tuovat Turkuun miljoonia euroja vuodessa

Kongressimatkailun tulevaisuus näyttää Turussa hyvältä. Esimerkiksi Logomo neuvottelee kongresseista jo viiden vuoden päähän.

Kotimaa
Logomon liikkuvan katsomon etuosa
Logomon liikkuvan katsomon etuosaAri Welling / Yle

Kongressimatkailu on ollut viime vuosina kasvava trendi Suomessa. Vuosittain kongressivieraat jättävät Suomeen noin 130 miljoonaa euroa. Turun osuus tästä on kaksitoista miljoonaa euroa.

Turku kuuluu Suomen kolmen suosituimman kongressikaupungin joukkoon. Kongressivieras jättää Turun alueelle keskimäärin 1 600 euroa eli viisi kertaa enemmän kuin tavallinen turisti.

Kongressimatkailulla menee hyvin

Logomon toimitusjohtaja Päivi Rytsä näkee kongressimatkailun tulevaisuuden Turussa erittäin positiivisena.

– Esimerkiksi Logomo neuvottelee kongresseista jo viiden vuoden päähän.

Rytsä sanoo, että yhteistyössä on voimaa kongressien järjestämisessä. Yhteistyön ansiosta Logomo on noussut viidessä vuodessa yhdeksi Suomen suurimmista kongressipaikoista.

Täällä pystyy kokoamaan hyvin muutakin ohjelmaa kongressin päälle.

Päivi Rytsä

– Me teemme erittäin tiivistä yhteistyötä Turun kaupungin kongressiyksikön ja Turun yliopiston kanssa.

Yliopisto ja vanhuus valttina

Päivi Rytsän mukaan se, että Turku on yksi Suomen kolmesta suosituimmasta kongressikaupungista, johtuu pitkälle myös Turun asemasta perinteikkäänä yliopistokaupunkina.

– Kyllä se on ihan keskeistä kongressien järjestämisen kannalta. Turku on myös hieno ja vanha kaupunki, ja täällä pystyy kokoamaan hyvin muutakin ohjelmaa kongressin ympärille.