Mieskaksikko varasti laatikon marketin takapihalta – saaliiksi mojova määrä jouluelokuvia

Joensuussa varkaat saivat saaliikseen 150 jouluaiheista dvd-elokuvaa.

varallisuusrikokset

Kaksi miestä varasti jouluelokuvia Joensuun Rantakylässä myöhään keskiviikkoiltana. Poliisista kerrotaan, että miehet anastivat kello 21.45 marketin takapihalta laatikon, jossa oli noin 150 jouluaiheista dvd-elokuvaa.

Tekoa noin tunti ennen kaksikko oli käynyt marketissa ostoksilla. Miehet kuitenkin palasivat paikalle marketin sulkemisajan jälkeen koirien kanssa, käänsivät valvontakamerat toiseen suuntaan ja nappasivat jouluisen saaliin mukaansa.

Elokuvien lisäksi miesten mukaan lähti kuormaliinoja. Poliisi ei ole vielä saanut tekijöitä kiinni.