Paavi raottaa ovea naisille – Apupappeus voisi olla mahdollista

Diakoni, eli katolisen kirkon apupappi, saattaa tulevaisuudessa olla mahdollinen uravalinta katolilaisille naisillekin.

Ulkomaat
Nunna tapasi Paavi Franciscusen Vatikaanissa huhtikuussa 2015.
Nunna tapasi Paavi Franciscusen Vatikaanissa huhtikuussa 2015. Angelo Carconi / EPA

Vapaamielistä lausunnoistaan tunnettu paavi Franciscus on luvannut perustaa komitean, jonka tehtävänä on selvittää, saisivatko naisetkin ryhtyä diakoneiksi.

Miehet dominoivat katolisen kirkon hierarkiaa, jonka riveissä naispapit eivät tule kuuloonkaan. Jos Vatikaani päättäisi hyväksyä naisdiakonit, päätös olisi historiallinen.

Katolisessa kirkossa diakoni ovat eräänlainen esiaste pappeudelle. Papiksi vihityt diakonit saavat saarnata ja toimittaa siunauksia, vihkimisiä sekä kasteita. Apupapeilla ei kuitenkaan ole lupaa toimittaa ehtoollista, voidella sairaita tai kuunnella synnintunnustusta.

Paavi kommentoi asiaa kansainvälisessä nunnien kokouksessa Vatikaanissa torstaina. Hänen mielestään kirkon olisi hyvä selvittää, jos naisten apupappeudelle todellakin on olemassa esteitä.

Argentiinalaissyntyinen ja uudistusmielinen paavi Franciscus on aiemmin kommentoinut muun muassa ehkäisyä ja avioeroa konservatiiveja ärsyttävällä tavalla. Paavi on kuitenkin ilmoittanut, ettei katolinen kirkko tule hyväksymään naispappeutta. Hän on silti kertonut pyrkivänsä muuttamaan kirkkoa niin, että Vatikaanin johtopaikoille saataisiin enemmän naisia.

Lähteet: Reuters