VaLePa valitsi Sami Kurttilan uudeksi päävalmentajaksi

Vammalan Lentopalloseuran uuden päävalmentajan työt alkavat elokuun alusta, mutta päävalmentaja on aktiivisesti jo mukana uusien pelaajien hankinnassa sekä kesäharjoittelun ohjelmoinnissa.

urheilu
VaLePan uusi päävalmentaja Sami Kuorttila
VaLePan uusi päävalmentaja Sami KuorttilaMatti Vikman / Yle

VaLePan uudeksi päävalmentajaksi on valittu Sami Kurttila kaksivuotisella sopimuksella. 42-vuotias Kurttila on pelannut itse Mestaruusliigassa ja valmentanut oululaisen Sun Volleyn Suomen mestariksi sekä Suomen Cupin voittoon. Viime vuodet hän on ollut akatemiavalmentajana Oulussa.

Uuden päävalmentajan työt alkavat elokuun alussa, mutta VaLePan mukaan päävalmentaja on aktiivisesti jo mukana uusien pelaajien hankinnassa sekä kesäharjoittelun ohjelmoinnissa yhdessä kakkosvalmentaja Janne Kangaskokon kanssa.

Mestaruusliiga- sekä europelimenestyksen lisäksi on VaLePa hakenut paikkaa kakkosjoukkueelle 1-sarjasta. Seura odottaakin valmentajakaksikolta urheilullisen menestyksen lisäksi aktiivista otetta koko seuran valmennustoiminnan kehittämisessä.

Urpo Sivula ja Olli Kunnari miettivät VaLePan tulevia kuvioita
Urpo Sivula ja Olli Kunnari miettivät VaLePan uusia kuvioitaMatti Vikman / Yle

Peetu Mäkinen VaLePan uudeksi yleispelaajaksi

Lakkapäässä edellisen kauden pelannut Peetu Mäkinen on tehnyt VaLePan kanssa kaksivuotisen sopimuksen. Kaksi kautta Mestaruusliigassa pelannut rovaniemeläinen yleispelaaja valittiin juuri maajoukkueen maailmanliigaryhmään.

Vanhalla sopimuksella jatkavat Mikko Esko ja Urpo Sivula. Yhden vuoden sopimuksen ovat tehneet Olli Kunnari, Jarmo Korhonen ja Joonas Oksala.