Espanjan Podemos teki liiton kommunistien kanssa

Uusintavaaleihin päätyneessä Espanjassa valtataistelu kiihtyy. Kesäkuun lopun vaaleista on tulossa vasemmiston keskinäinen voimainmittelö. Maan sosiaalidemokraatteja uhkaa hajaannus ja tuho.

Ulkomaat
IU:n ja Podemosin johtajat Alberto Garzón ja Pablo Iglesias
IU:n ja Podemosin johtajat Alberto Garzón ja Pablo Iglesias 9. toukokuuta sovittuaan alustavasti vaaliliitosta.EPA/ Ballesteros

Espanjassa nopeasti voimatekijäksi noussut uusvasemmiston Podemos on taivuttanut vanhan kommunistipuolueen hallitseman Yhdistyneen vasemmiston (IU) vaaliliittoon, jonka tarkoitus on nousta johtavaksi vasemmistovoimaksi ohi sosialistien.

Kyselyiden mukaan sillä on hyvät mahdollisuudet. Podemosin ja IU:n yhteinen kannatus ylittänee sosialistien kannatuksen, ja vaaliliitto tuo laskennallisesti lisäpaikkoja. Ryhmien poliittiset tavoitteet sopivat yhteen.

Espanjan sosialistipuolueen rivit rakoilevat. Osa sosialisteista harkitsee avoimesti liittymistä Podemosin rintamaan, eikä heikko puoluejohto uskalla erottaa heitä.

Espanjassa järjestetään uusintavaalit 26. kesäkuuta, koska viime joulun alla valittu parlamentti ei kyennyt muodostamaan uutta hallitusta.

Sosialistien pitää valita

Kuten näinä aikoin laajemminkin Euroopassa, Espanjassa horjuu perinteinen sosiaalidemokratia.

Uusintavaaleista tulee ensisijaisesti vasemmiston voimainmittelö. Vaikka Podemos vahvistuisi, on todennäköistä, että poliittinen pattitilanne toistuu. Avainasemassa on sosialistipuolue.

Hävinneenä tai voittaneena sosialistit joutuvat vaalien jälkeen valitsemaan ryhtyäkö yhteistyöhön oikeiston kansanpuolueen vai Podemos-johtoisen vasemmistorintaman kanssa.

Sosialistipuolueen puheenjohtaja Pedro Sánchez.
Sosialistipuolueen johtaja Pedro SánchezJuan Carlos Hidalgo / EPA

Sosialistipuolueen pääsihteeri Pedro Sánchez vannoo sitkeästi, ettei aio hyväksyä kansanpuolueen osallistumista hallitukseen. Tällä hän kuitenkin pelaa itsensä nurkkaan.

Kansanpuolue on yhä suurin puolue, vaikka suosio on pudonnut alle 30 prosenttiin, eikä näköpiirissä ole muutosta tähän. Kansanpuolue johti maata enemmistöasemista vuoden 2011 lopulta, ja sen hallitus jatkaa virkaatekevänä.

Jos sosialistit valitsevat Podemos-rintaman ajaman "edistysvoimien muutoshallituksen", niin perinteistä vasemmiston valtapuoluetta uhkaa jääminen uusvasemmiston vietäväksi.

Seurauksena voi olla kutistuminen pienryhmäksi, kuten on käynyt Kreikassa, missä Podemosin veljespuolue Syriza jyräsi sosialistit.

Podemos ei enää hiisku sanallakaan lähisuhteestaan Syrizaan, mutta tallella se on.

Podemos iskee kiilaa

Valtaan tosissaan pyrkivä 37-vuotias Podemos-johtaja, farkkuihin pukeutuva ja parlamentissakin talonvaltaajalta näyttävä Pablo Iglesias ärsyttää Sánchezia tarjoamalla sosialisteille vähemmistöasemaa "tulevassa hallituksessaan".

Iglesias myös iskee kiilaa sosialistien riveihin esittämällä heille vaaliliittoa senaattiin. Eräät sosialistien aluejohtajat neuvottelevat esityksestä ja uhmaavat siten avoimesti Sánchezia.

Sánchez on tuore pääsihteeri, joka pari vuotta sitten miehitti uusilla kasvoilla sosialistien keskeisen puoluejohdon. Monet vanhat ja kokeneet ovat joutuneet vetäytymään mm. korruptioskandaalien takia.

Viime päivinä Sánchez on alkanut kutsua kokeneempaa väkeä taas mukaan eturiviin. Hän on Podemosin mediasuosion ja taktikoinnin puristuksessa menettämässä otteen puolueestaan.

Ratkaiseva taisto

Käytännössä vaalitaisto on jo täydessä käynnissä, vaikka virallisen kampanjan alkuun on vielä aikaa. Se on ratkaiseva taisto, sillä kolmansia vaaleja ei pidetä mahdollisena.

Asiakysymyksistä keskustellaan hyvin vähän. Poliittinen kamppailu mediassa keskittyy henkilöihin ja mielikuvien luomiseen.

Silti jatkuvuutta merkitsevä keskustaoikeistolainen hallitus Espanjaan voisi syntyä vain sosialistien tuella, ellei yllätyksiä tule.

Podemos-rintama vaatii tinkimättä vanhan järjestelmän ja menettelytapojen kuoppaamista. Iskulauseena on, että Espanja on "palautettava takaisin ihmisille" korruptoituneen eliitin käsistä.

Mitä Podemos haluaa?

Podemos haluaa lisätä rutkasti valtion menoja, romuttaa talouskriisissä tehdyt työreformit ja menoleikkaukset, peruuttaa euromaiden tuella pelastetun ison Bankia-pankin yksityistämisen, jakaa asuntoja ja perustuloa heikko-osaisille ja ilmaista sähköä maksukyvyttömille.

Tämän rahoittamiseksi se haluaa neuvotella valtion velanmaksun uusiksi, tinkiä budjettivajeen supistamisesta, periä lisää veroja isotuloisilta ja jahdata veropettureita.

Podemosin radikaali linja ei oikeiston mukaan ole realistinen, sillä Espanja on edelleen raskaasti velkainen. Investoijien ja rahoittajien pelätään kaikkoavan ja reippaaseen nousuun lähteneen talouskasvun pysähtyvän. Eurokriisi voisi kärjistyä uudelleen.

Podemos myös tukee kansanäänestystä Katalonian itsenäisyydestä. Se on mahdoton vaatimus valtakunnantasolla, mutta alueilla sekin repii hajalle sosialisteja.

Katalonian separatistinen aluejohto rauhoitti jännitteitä torstaina lupaamalla, ettei aio hyväksikäyttää valtion poliittista lamaannusta yksipuolisen itsenäisyysjulistuksen antamiseen, vaan odottaa vaalien tulosta.