Talvivaara Sotkamon sakko on konkurssisaatava – maksajaa ei löydy

Näillä näkymin konkurssipesästä ei makseta jako-osuuksia velkojille, sanoo julkisselvittäjä. Siihen ei kyetä. Niinpä sakot ja konkurssisaatavat jäävät maksamatta.

Kotimaa
Ihmiset nousivat portaita Talvivaaran kaivosalueen Kotkanpesän näköalatasanteella.
Tiina-Leena Kurki / Yle

Talvivaara Sotkamon konkurssipesä ei 300 000 euron yhteisösakkoa omista varoistaan maksa. Näin sanoo asianajaja Jari Salminen.

Sama koskee taloudellisen hyödyn maksamista valtiolle. Sitä pitäisi maksaa 3,5 miljoonaa euroa käräjäoikeuden tänäisen päätöksen nojalla.

Salminen on Talvivaaran Sotkamo Oy:n konkurssipesän julkisselvittäjä.

– Yhteisösakko on konkurssisaatavaa, ja se on määrätty Talvivaara Sotkamo Oy:lle, ei konkurssipesälle, selventää Salminen.

Näillä näkymin konkurssipesästä ei makseta jako-osuuksia velkojille, sanoo julkisselvittäjä. Moiseen ei kyetä.

Talvivaara Sotkamo Oy tuomittiin tänään Kainuun käräjäoikeudessa menettämään valtiolle rikoksen tuottamana taloudellisena hyötynä 3,5 miljoonaa euroa. Yhtiölle määrättiin myös 300 000 euron yhteisösakko.

Syyttäjän vaade törkeästä ympäristön turmelemisesta oli 850 000 euroa.