Michelle Obama ja Pohjoismaiden johtajien puolisot tutustuivat taidekasvatukseen – video

Pohjoismaiden johtajien puolisoiden ohjelmassa oli vastaanottoseremonian jälkeen tutustuminen Renwick-galleriaan, joka sijaitsee aivan Valkoisen talon läheisyydessä. Michelle Obaman johdolla perehdyttiin myös vähäosaisten koululaisten taidekasvatukseen.

Ulkomaat
Uutisvideot: Michelle Obama ja Pohjoismaiden johtajien puolisot tutustuivat taidekasvatukseen
Uutisvideot: Michelle Obama ja Pohjoismaiden johtajien puolisot tutustuivat taidekasvatukseen

Megan Beyer, presidentti Barack Obaman taiteiden ja humanististen tieteiden komitean johtaja esitteli Renwick-galleriassa vieraille komitean ohjelmaa, jossa heikosti menestyvissä kouluissa kohennetaan taidekasvatusta.

Ohjelman keskeinen ajatus on, että taidekasvatuksen avulla nostetaan koulujen oppilaiden muitakin oppimistuloksia.

Museossa oli oppilaita, jotka esittivät kolme ohjelmanumeroa. Ensimmäinen oli afrikkalaisvaikutteinen tanssi. Toinen oli yhdistetty musiikki- ja tanssiesitys lauluun "Yes You can", joka on mukaelma Barack Obaman kuuluisasta kampanjalauseesta "Yes we can". Kolmannen esittivät Savoyn peruskoulun nykyiset ja entiset oppilaat.

Vieraat tutustuivat myös museon näyttelyihin, esimerkiksi Gabriel Dawen sekä Patrick Doughertyn installaatioihin. Dawen Plexus A1 -installaatio esittää lankojen ja valojen muodostamaa sateenkaarta. Doughertyn teos Shindig (suomeksi rähinä tai kemut) hyödyntää pajun vesoja.

Museokäynnillä olivat mukana kaikki Pohjoismaiden johtajien puolisot: Jenni Haukion lisäksi siis Norjan pääministerin Erna Solbergin mies Sindre Finnes, Ruotsin pääministerin Stefan Löfvenin vaimo Ulla Löfven, Tanskan pääministerin Lars Løkke Rasmussenin vaimo Sólrun Løkke Rasmussen ja Islannin pääministerin Sigurður Ingi Jóhannssonin vaimo Ingibjörg Elsa Ingjaldsdóttir.

Renwick-galleria on osa Smithsonian American Art Museumia, ja se on erikoistunut käsityöhön ja taideteollisuuteen 1800-luvulta lähtien. Museo sijaitsee korttelin päässä Valkoisesta talosta.