Suomessa on tukku tuntemattomia löytöretkeilijöitä – Kalm kuvasi ensimmäisenä tieteellisesti Niagaran putoukset

Suomen kuuluisin löytöretkeilijä on Koillisväylän löytäjä Erik Nordenskiöld. Hänen varjoonsa on jäänyt muun muassa Herman Spöring nuorempi joka oli löytämassä Australiaa kapteeni Cookin kanssa.

Aamu-tv
Ilari Sääskjärvi ja Anto Leikola.
Suomalaisilla on tieteellisesti arvokas tutkimusmatkailuperinne, mutta yleiseen tietoisuuteen se ei ole levinnyt. Esimerkiksi Pehr Kalm oli ensimmäinen tutkija, joka kuvasi tieteelle Niagaran putoukset ja Herman Spöring nuorempi oli mukana James Cookin johtamalla tutkimusmatkalla. Vieraina eläintieteen dosentti Ilari Sääksjärvi ja emeritusprofessori Anto Leikola.

Entisaikojen löytöretkeilijät ovat useissa maissa edelleen kansakunnan kaapin päällä muutenkin kuin patsaana. Esimerkiksi Englannissa James Cook (1728–1779), joka löysi Australian vuonna 1771, on palvottu sankari ja maailmanvalloittaja.

Mutta kuka tietää, että samassa Cookin Endeavour-aluksessa matkaa taittoi suomalainen Herman Spöring nuorempi (1733–1771)?

– Hän teki tähtitieteellisiä mittauksia ja tavallaan pelasti tulokset. Retkikunnan kulmamittauskone varastettiin Tahitilla. Se löytyi myöhemmin palasina. Herman Spöringillä oli kellosepän taidot ja hän pystyi kokoamaan sen uudelleen kokoon, Turun yliopiston eläintieteen dosentti Ilari Sääksjärvi sanoo Ylen aamu-tv:n haastattelussa.

Hän teki tähtitieteellisiä mittauksia ja tavallaan pelasti tulokset.

Dosentti Ilari Sääksjärvi

Spöring toimi myös Cookin retkikunnan yhtenä piirtäjänä ja näin dokumentoi kuuluisaa tutkimusmatkaa jälkipolville. Myös saari Uuden-Seelannin rannikolla kantoi hänen nimeää, mutta sittemmin on muutettu maorinkieliseksi.

Spöring nuorempi kuoli myöhemmin samaisella matkalla punatautiin.

Niagaran putouksien dokumentoija

Suomalainen Pehr Kalm (1716–1779) päätyi puolestaan historiankirjoihin Niagaran putouksien ensimmäisenä tieteellisenä dokumentoijana.

Kalm päätettiin lähettää tutkimusmatkalle Pohjois-Amerikkaan. Manner oli tuolloin vielä suurelta osin tutkimaton. Kalm matkusti Philadelphiaan, koska siellä oli jo ruotsalainen siirtokunta, Nya Sverige.

– Philadelphian lähellä on muuten yksi kylä jonka nimi on Mullika Hill, Mullikkamäki. Kyllä siellä on suomalaisten jälkiä, emeritusprofessori Anto Leikola sanoo.

Kalm oli kuullut isosta putouksesta jota intiaanit kutsuivat Niagaraksi. Paikalla oli käynyt joitakin matkailijoita jylyä ihmettelemässä, he olivat kuvanneet putousta hirmuiseksi. Kalm päätti mennä katsomaan ihmettä. Leikolan mukaan Kalm suhtautui näkemäänsä viilipyttymäisen rauhallisesti.

Se oli ensimmäinen tieteellinen kuvaus Niagarasta.

Emeritusprofessori Anto Leikola

– Se (Kalm) istui rannalle ja totesi, että onpas aikamoinen ja rupesi laskemaan kuinka paljon tässä vettä menee. Ei se kaveri hätkähtänyt oikein mistään, Leikola sanoo.

Myöhemmin Kalmin artikkeli julkaistiin philadelphialaisessa sanomalehdessä.

– Se oli ensimmäinen tieteellinen kuvaus Niagarasta. Sen myötä Kalmista tuli myös paikallinen kuuluisuus, Leikola sanoo.

Kuvaavinta Kalmin tuntemattomuudesta Suomessa on se, että Genovan yliopistossa Italiassa on Kalmista tehty jopa väitöstutkimus, Leikola käänsi sen suomeksi 2011.

– Minulla oli jopa vaikea löytää kustantajaa tälle Kalmille Suomesta, Leikola sanoo.

Leikolan mukaan Kalm toi matkoiltaan runsaasti kasveja. Villiviini on Kalmin tuliainen Pohjois-Amerikasta.

Pohjolan peloton beduiini

Leikolan mukaan hurjapäisin kaikista suomalaisista tutkimusmatkaajista oli Georg August Wallin (1811–1851).

– Hän reissasi pitkin Arabian aavikoita.

Wallin on kansanmies. Hän opiskeli matkallaan ihmisten tapoja ja käyttäytymistä käyden kaupoissa, kahviloissa ja toreilla. Hän perehtyi myös islamiin ja oli ensimmäisiä länsimaalaisia jotka pääsivät Mekkaan, muslimien pyhään kaupunkiin.

Wallin oli Mekassa pukeutuneena beduiinisheikiksi.

Maapallolla riittää edelleen tutkimattomia kolkkia. Yksi suuri tuntematon on Amazonian sademetsät.

– Valkoisia tieteen läikkiä on vielä paljon. Maapallon eläinlajeista 80–90 prosenttia on vielä löytymättä, Sääksjärvi korostaa.