Kahdeksan hiehoa yhä karkuteillä Laukaassa – emäntä kaipaa kuumeisesti havaintoja

58 hiehoa lähti lauantain ja sunnuntain välisenä yöllä karkuteille Laukaan Äijälässä. Maanantaiaamuna kahdeksan oli yhä kateissa.

lehmät

Hiehojen karkureissun syy on tilan emännälle mysteeri.

– Yöllä ei ollut ukkosta. Meillä oli lomittaja ja hän kertoi lähtiessään tarkastaneensa, että aidassa on virtaa. Ei aavistustakaan, mikä se syy voisi olla, emäntä Tanja Kytömaa miettii.

Suurin osa karkuun lähteneistä hiehoista saatiin sunnuntain aikana kiinni.

Sehän tässä ongelma onkin, kun ruoho on kasvanut ja vettä saatavilla, niin niillä ei välttämättä ole ollenkaan kiire kotiin.

Tanja Kytömaa

– Puhelisoittojen avulla tiedettiin, mistä lähteä hakemaan. Minä sitten kutsuin hiehoja, kun ne tuntevat minun ääneni ja jos ensimmäinen uskaltautuu jauhosangolle, niin muut seuraavat perässä. Sitten vain lähtee kävelemään sanko kädessä ja lauma seuraa perässä. Lisäksi jos saa kieputettua narun ensimmäisen kaulaan, niin lauma tulee mukana, Kytömaa selittää.

Aina ruoastakaan ei ole apua. Kevät on jo niin pitkällä, että hieho selviää luonnossa mainiosti.

– Sehän tässä ongelma onkin, kun ruoho on kasvanut ja vettä saatavilla, niin niillä ei välttämättä ole ollenkaan kiire tai hätä miettiä, miten pääsisi kotia. Yksittäisiä hiehoja on karannut ennenkin ja kerran yksi tuli kotiin vasta kahden viikon kuluttua. Seisoi yksi aamu tuossa postilaatikolla, Kytömaa kertoo.

Apuna hiehojahdissa Kytömailla on ollut joukko naapureita. Kolmenkymmenen hiehon lauma pyydystettiin esimerkiksi ensin naapurin tilalle, mistä se kärrättiin kotiin 6–7 kilometrin päähän.

– Ei me pojan kanssa kaksistaan olisi saatu sitä määrää kiinni, Kytömaa kiittää.

Uusia havaintoja kaivataan yhä. Ainakin vielä sunnuntaina koko joukko liikkui Laukaan Äijälän alueella.