Karitsat kuolivat nälkään lammastilalla – omistaja perustelee toimintaansa luonnonmukaisuudella

Lohjalaista lammastilaa vastaan nostettujen syytteiden käsittely alkoi tänään maanantaina Länsi-Uudenmaan käräjäoikeudessa. Kihlakunnansyyttäjä vaatii tilan omistajalle pysyvää eläintenpitokieltoa. Tilan omistaja työntekijöineen kiistää rikokset.

Kotimaa
Lohjalaisella lammastilalla on muun muassa haudattu eläinten raatoja maahan.
Lampaan raatoja paljastui poliisin teettämissä kaivauksissa noin puolen metrin syvyydestä vuonna 2015.Poliisi

LohjaLänsi-Uudenmaan käräjäoikeudessa on käynnistynyt kaksi viikkoa kestävä oikeudenkäynti, jossa puidaan lohjalaista lammastilaa vastaan nostettuja syytteitä. Omistaja on syytettynä törkeästä eläinsuojelurikoksesta. Yksi tilan työntekijä on niin ikään syytettynä törkeästä eläinsuojelurikoksesta ja toinen työntekijä eläinsuojelurikoksesta. Lisäksi kaikki kolme ovat syytettynä ympäristön turmelemisesta.

Lampaat olivat pienikokoisia ja likaisia

Lampaiden elinoloissa on havaittu vuosien varrella tehdyillä tarkastuskäynneillä runsaasti puutteita. Vuonna 2011 tilan laitumelta löytyi orpo karitsa kuolleen emonsa kanssa. Samalla käynnillä havaittiin myös lammas, jolla ei ollut korvia. Laitumella ei ollut säänsuojaa, ruokaa eikä vettä. Lisäksi laitumella oli törröttäviä nauloja sekä entisen mansikkamaan peruja olevia muovinkappaleita.

Vuosien 2012 ja 2013 tarkastuskäynneillä tilan omistajaa on muun muassa kehotettu kunnostamaan lampaiden kulkureittejä, jotka olivat märkiä, upottavia ja likaisia. Osa lampaista oli pienikokoisia ja huomattavan likaisia. Kahdesta säänsuojasta toinen oli märkä ja täynnä ulosteita. Lisäksi molemmat suojat olivat liian pieniä. Laitumelta löytyi kolme pressulla peitettyä lampaan ruhoa.

Osa havaituista puutteista on korjattu tarkastuskäyntien jälkeen.

Tilalla on ollut enimmillään noin 500 lammasta

Lammastilan eläinmäärä on ollut suurimmillaan vuonna 2014, jolloin tilalla oli 500 lammasta. Tilalla on ollut lupa 160 aikuisen lampaan pitämiseen. Tuolloin tehdyillä tarkastuskäynneillä on havaittu eri-ikäisten lampaiden oleskelevan samoissa tiloissa, minkä seurauksena karitsat jäivät toistuvasti aikuisten eläinten jalkoihin. Karitsoja tallautui tajuttomaksi myös tarkastuskäyntien aikana. Ruokaa ei ollut riittävästi tarjolla ja syyttäjän arvion mukaan osa tilan karitsoista kuoli nälkään. Lisäksi kymmeniä lampaita oli keritsemättä.

Seuraavana vuonna tehdyllä tarkastuskäynnillä noin puolet lampaista oli laihoja, keritsemättä ja ulosteen tahrimia. Osa lampaista oli palelluttanut korvansa ja ne olivat katkenneet. Tilan pässillä oli vapaa pääsy astumaan liian nuoria lampaita. Lisäksi laitumelta löytyi kantavana kuollut uuhi sekä lampaiden luurankoja.

Syyttäjän mukaan lammastilan omistaja työntekijöineen on tietoisesti laiminlyönyt eläinsuojelumääräyksiä ja pyrkinyt salaamaan tilan korkean eläinkuolleisuuden kätkiessään ruhoja maahan. Raadot ovat Lohjan kaupungin ympäristönsuojeluyksikön mukaan saastuttaneet maaperän vuosikausiksi eteenpäin.

Omistaja työntekijöineen kiistää syytteet

Lammastilan omistaja työntekijöineen kiistää syyllistyneensä rikoksiin. Tilalla on saattanut tapahtua joitakin laiminlyöntejä, mutta ne eivät omistajan mukaan ole aiheuttaneet kärsimystä eläimille. Lampaita ei myöskään ole haudattu tilalle kätkemistarkoituksessa.

Omistajan kertoman mukaan tila on kasvattanut lampaita luonnonmukaisesti ja siksi ne ovat olleet ympäri vuoden ulkona. Samasta syystä lampaat ovat likaantuneet ja niitä on ollut hankala vahtia noin sadan hehtaarin suuruisella laidunalueella. Lampaiden hyvinvointi on omistajan mielestä ollut tilalla aina etusijalla.

Syyttäjän mukaan tilalla ei ole käytetty eläinlääkäripalveluita lainkaan kahden viime vuoden aikana. Omistaja pitää hoitoja liian kalliina eläinten hintaan nähden ja siksi tilan sairastuneet lampaat on yleensä lopetettu.

Omistaja huomautti maanantaina alkaneessa oikeudenkäynnissä saaneensa osakseen negatiivista julkisuutta ja uhkailua tapauksen tultua julki.