Hyppää sisältöön

Näitkö Pohjois-Koreassa aitoja hymyjä ja mitä olut maksaa? Kirjeenvaihtajamme 20 vastausta lukijoiden kysymyksiin

Lukijat lähettivät Ylen Aasian-kirjeenvaihtajalle Mika Mäkeläiselle yli 200 kysymystä, kun kysyimme, mitä haluaisit tietää Pohjois-Koreasta. Mäkeläinen pääsi harvojen ja valittujen toimittajien joukossa maahan toukokuun alkupuolella.

Pjongjangilaiset odottivat paraatin alkua Kim Il-sungin aukiolla Pyongyangissa 10. toukokuuta. Kuva: Mika Mäkeläinen / Yle

Useat lukijat halusivat tietää, näkyykö kulissien takaa aitoa elämänmenoa. Monia kiinnosti myös toimittajan työ tiukan valvonnan alla. Myös muun muassa oluen hinnasta ja nuorten elämästä kysyttiin.

Tässä Mikan vastaukset 20 kysymykseen.

1. Näitkö aidosti hymyileviä ihmisiä?

– Katri

Näin mutta vähemmän kuin missään muussa maassa. Pohjois-Korea on yhteiskunta, jossa ihmisiä hallitaan pelolla. Pjongjang on etuoikeutettujen saareke, jonka asukkailla on paljon menetettävää, joten he yrittävät ainakin teeskennellä noudattavansa yhteiskunnan sääntöjä pikkutarkasti.

Ihmiset voivat vitsailla keskenään ja laskea leikkiä pienessä luotettujen piirissä, mutta julkisen käyttäytymisen pitää olla edustavaa ja vakavahenkistä.

Koko yhteiskunta on kuin fundamentalistinen ja eristäytynyt uskonlahko, jossa kaikki perustuu jumalallisten johtajien palvontaan, ja jossa alamaisten on aina pelättävä syntiensä seurauksia ja ankaria rangaistuksia. Johtajat ovat kuin isähahmoja, joille kansalaisten on oltava ehdottoman uskollisia.

2. Miten vapaasti ihmiset pääkaupungissa elävät? Näkyykö esimerkiksi lenkkeilijöitä? Voiko ihmisistä aistia aitoja tunteita?

– Saara, 24v.

Pääkaupungin ulkorajoja vartioidaan, ja muualla asuvilla täytyy olla lupa käydä pääkaupungissa. Pjongjangin sisällä ihmiset voivat ymmärtääkseni liikkua vapaasti.

Lenkkeilijöitä taisin nähdä vain kerran, mutta juoksua kyllä harrastetaan. Pjongjangissa järjestetään muun muassa maraton ainakin kerran vuodessa.

Puistoja on paljon, ja niissä näkyi harvakseltaan ihmisiä viettämässä vapaa-aikaa. Todellista vapaa-aikaa on kuitenkin vähän, sillä arkielämä on paljon työläämpää kuin meillä. Työmatkat taittuvat usein kävellen ja töiden päälle on osallistuttava erilaisiin puolueen johtamiin tilaisuuksiin.

Ilon ja surun ilmausten aitoutta on vaikea päätellä. Kun kaikki ihmiset on pienestä pitäen kasvatettu jumaloimaan johtajiaan, voi ilo heidän näkemisestään vaikkapa paraatissa olla hyvinkin aitoa. Joka tapauksessa vastakkaisten tunteiden paljastaminen olisi vaarallista. Ihmiset osaavat olla varuillaan ja toimia järjestelmän ehdoilla.

Pjongjangissa on nykyisin paljon kioskeja, joissa myydään muun muassa hampurilaisia, jäätelöä ja juomia. Kuva: Mika Mäkeläinen / Yle

3. Mikä oli positiivisin kokemus tavatessasi tavallisia ihmisiä?

– Utelias

Myönteisintä oli se, että varsinkin jotkut nuoret tuntuivat olevan iloisella tavalla uteliaita ulkomaalaisia kohtaan, vaikka propagandassa muu maailma esitetään aggressiivisena Pohjois-Korean vihollisena.

Pjongjangissa jotkut vastaantulijat ymmärsivät hiukan myös englantia. Heillä on vanhempiaan paremmat mahdollisuudet sekä kovempi halu oppia muusta maailmasta.

4. Uskalsivatko haastateltavat millään lailla arvostella järjestelmää?

– Marjaana, Oulu, 60v.

Johtajien arvostelu on täysin mahdotonta ja hengenvaarallista. En halunnut saattaa haastateltaviani sellaiseen vaaraan, joten en edes kysynyt siitä. Tavan mukaan kaikki aloittivat vastauksensa ylistämällä johtajiaan, oli kysymys mikä tahansa.

Suoran kritiikin sijaan kysyin usein sitä, miten he toivoisivat elämänsä parantuvan puoluekokouksen jälkeen. Näin sain epäsuorasti mielipiteitä siitä, mitkä asiat hiertävät eniten. Sähköpula oli yksi kaikkia haittaava käytännön ongelma, joka johtaa moniin muihin ongelmiin muun muassa joukkoliikenteessä.

Miehet istuvat upouudella bussipysäkillä ”Tulevaisuuden tiedemiesten kadun” pilvenpiirtäjäalueella. Kuva: Mika Mäkeläinen / Yle

5. Millaiset ovat miesten ja naisten väliset suhteet? Näytetäänkö tunteita julkisesti, esimerkiksi halataan tai pussaillaan?

– Katja

En nähnyt julkisia hellyydenosoituksia. Kyse ei ole pelkästään Pohjois-Korean oloista, vaan Itä-Aasiassa on perinteisesti suhtauduttu varauksellisesti siihen, että rakkautta näytettäisiin kovin julkisesti.

Yksityisesti rakkautta on lupa osoittaa, mutta ymmärtääkseni pohjoiskorealaiset ovat aika pidättyväisiä. Parisuhteita ja perhesuhteita hämmentää myös se, että ihmisiltä vaaditaan lojaalisuutta ennen kaikkea maan johtajille, mitä pidetään paljon tärkeämpänä kuin perheen sisäisiä suhteita.

6. Kuinka Pohjois-Korean kansalaisia valvotaan? Käytetäänkö salakuunteluvälineitä tai valvontakameroita?

– Taneli99

Näin valvontakameroita monissa julkisissa tiloissa, mutta salakuunteluvälineiden yleisyyttä on vaikea arvioida. Niitä ilmeisesti on paljon muun muassa Yanggakdo-hotellissa, joka on ulkomaalaisten yleisin majapaikka.

Todennäköisesti kaikki sellaiset ulkomaalaiset vieraat, joiden tekemisistä Pohjois-Korea on kiinnostunut, ovat joka tapauksessa jatkuvassa ja tarkassa seurannassa.

Tavallisia pohjoiskorealaisia sen sijaan ei edes tarvitse seurata teknisillä apuvälineillä – vaikka heidän kännykän ja tietokoneen käyttöään varmasti seurataan – sillä sosiaalinen paine yhdenmukaiseen käyttäytymiseen on niin kova. Kansalaisten tehtäväksi on annettu urkkia ja ilmiantaa toisiaan, joten ihmiset luottavat harvoihin lähipiirinsä ihmisiin.

Nämä kaksi ulkoministeriön virkamiestä pitivät huolen siitä, että en päässyt hortoilemaan kaupungille ilman valvontaa. Takana kulttuuritalo, jossa pidettiin puoluekokous, ensimmäinen vuoden 1980 jälkeen. Kuva: Mika Mäkeläinen / Yle

7. Tuntuiko sinusta missään vaiheessa siltä, että saattaisit olla vaarassa?

– Pohjanmaan Ihimemies, 21v.

Pohjoiskorealaiset virkamiehet arvostelivat minua siitä, että tein liian arkaluontoisia kysymyksiä sekä haastateltaville että heille itselleen. He sanoivat, että voin joutua niiden takia vaikeuksiin.

Yhdessä vaiheessa huomasin myös, että jotkut ihmiset, ilmeisesti turvallisuusviranomaiset, valokuvasivat salaa minun puuhiani. Vähän jännitti, että mitä tästä vielä tulee.

Matkan puolivälissä oli kireä vaihe, kun tuli tieto BBC:n kolmihenkisen kuvausryhmän pidätyksestä, kuulusteluista ja karkotuksesta.

Yritin tehdä juttua asiasta, mutta se jäi kesken, koska heti BBC-uutisen jälkeen sain käskyn lähteä valvojani matkaan pois hotellista, ilman kuvaajaani. En tiennyt, joudunko kuulusteluihin vai pääsenkö johonkin poikkeukselliseen tilanteeseen.

Onneksi kyse oli jälkimmäisestä, ja pääsin yhtenä harvojen toimittajien joukossa seuraamaan puoluekokousmenoa salin sisäpuolella. Toisaalta, karkotusta suurempaa riskiä ja vaaraa meillä toimittajilla tuskin missään vaiheessa oli.

8. Brittiläiset journalistit karkotettiin Pohjois-Koreasta. Pelottiko sinua, että voi käydä samoin? Miten uskalsit kirjoittaa niin avoimesti ollessasi vielä maassa?

– Elisabeth, 30 v., Turku

Yhdessä vaiheessa vähän jännitti, mutta tunnelma leppyi taas loppua kohti. Yritin kirjoittaa niin suorasukaisesti kuin mahdollista. Yritin käyttäytyä määrätietoisesti mutta samalla kuitenkin kohteliaasti.

Halusin ja vaadin paljon, mutta en haukkunut ketään julkisesti, etteivät isännät olisivat menettäneet kasvojaan ja turhaan provosoituneet.

Valokuvasin kaikkea mahdollista, ja Pohjois-Korean virkamiesten mielestä kysyin jatkuvasti liian arkaluontoisista asioista. Virkamiehet pitivät minua kuulemma harvinaisen hankalana tapauksena, mutta selitin käyttäytymistäni journalismin tehtävällä ja yleisöni pohjattomalla kiinnostuksella Pohjois-Korean asioihin.

Onnistuin siinä, että en ärsyttänyt heitä liikaa. Raporteissani viljelen paljon ironiaa, mutta en suoranaisesti halua loukata ketään.

Minulle ei esimerkiksi tullut mieleenkään sanoa Kim Jong-unia lihavaksi kuten yhdessä BBC:n jutussa luonnehdittiin. Se olisi ihan turha ja hyvin henkilökohtainen loukkaus, eikä sellaisia ulkonäköön meneviä luonnehdintoja ole tapana laukoa muistakaan ihmisistä.

Suurin osa maassa käyvistä ulkomaalaisista majoitetaan Yanggakdo-hotelliin. Se sijaitsee saarella keskellä Taedong-jokea, eikä ulkomaalaisten sallita poistuvan kaupungille ilman virallista opasta. Kuva: Mika Mäkeläinen / Yle

9. Mikä todellisuudessa esti hotellista ulos kävelemään lähdön iltaisin?

– Hapatus

Minulle sanottiin, että ”minun itseni kannalta on parasta”, että en poistu hotellista. Näin hotellin ympäristössä joutilaan näköisiä pukumiehiä, jotka mitä ilmeisimmin olivat turvallisuusmiehiä. En pitänyt järkevänä testata sitä, kuinka pitkälle hotellista olisin vapaana miehenä päässyt, sillä se olisi turhaan kärjistänyt välejä Pohjois-Korean ulkoministeriön virkamiehiin.

Yanggakdo-hotelli sijaitsee saarella keskellä jokea, eikä saarella ole mitään normaalia katuelämää tai muuta mielenkiintoista. Pidän varmana, että en olisi ikinä päässyt sillan yli kaupungin kaduille asti. Se olisi ollut myös hyödytöntä, sillä en osaa koreaa.

10. Varoitko kysymästä haastateltavilta liian hankalia, etteivät he joutuisi ikävyyksiin?

– Markus, Helsinki.

Muotoilin kysymykseni niin, että mahdollinen arvostelu on korkeintaan epäsuoraa, jotta vastaajat eivät joutuisi vaikeuksiin, mutta jotta minulle ja yleisölleni kuitenkin selviäisi, mitkä asiat koetaan vaikeiksi ja mihin toivotaan parannusta.

Joskus päästiin ihan hyviin keskusteluihin, kun kuuntelin ensin kiltisti haastateltavan pakolliset kehut maan johdolle.

Toki tässäkin on selkeitä rajoituksia. On juuri ja juuri mahdollista puhua arkielämästä, mutta on mahdotonta ja haastateltavalle vaarallista keskustella julkisesti vaikkapa ihmisoikeuksien puutteesta.

Jo lastentarhassa lapsia opetetaan taistelemaan imperialisteja vastaan. Kuva: Mika Mäkeläinen / Yle

11. Kävit mallikyläkäynnilläsi myös päiväkodissa. Miltä lapset vaikuttivat?

– Erja

Järkyttävintä oli se, että lapset opetetaan vihaamaan ”imperialisteja” jo pienestä pitäen.

Päiväkodin seinällä oli erilaisia kuvitteellisia sankarihahmoja, niiden joukossa pohjoiskorealaisen animaatiosarjan Orava ja siili sankareita, jotka ampuivat vihollisiaan erilaisilla aseilla.

Lapsilla oli myös ainakin yksi rynnäkkökivääri leluna.

Näin siellä kaksi lapsiryhmää. Taaperoikäiset lähinnä istuivat ja ihmettelivät ulkomaalaisten toimittajien laumaa, kun lastenhoitajat yrittivät leikittää heitä. Vähän vanhemmat lapset lauloivat opettajansa johdolla ylistystä maan johtajille.

Pjongjangin lastenpalatsin sisätiloja. Kuva: Mika Mäkeläinen / Yle

12. Miten pohjoiskorealaiset nuoret viettävät vapaa-aikansa? Miten he löytävät seurustelukumppaninsa?

– Jaska Jokunen, Vantaa

Pääkaupungissa Pjongjangissa monella nuorella on kuulemma oma kännykkä, mutta maassa ei ole appseja, joilla haettaisiin seuraa – tämä on asia, jota varta vasten kysyin.

Minulle kerrottiin, että kun nuoret ovat tutustuneet kasvotusten, he usein pitävät yhteyttä sähköpostitse. E-kirjastoissa Pohjois-Korean sisäistä intranettiä pääsevät käyttämään nekin, joilla ei ole omaa tietokonetta.

Pjongjangissa eliitin jälkikasvulle on tarjolla vaikka mitä harrastusmahdollisuuksia. Kaupungista löytyy muun muassa kahviloita, huvipuisto, lukemattomia tavallisia puistoja, urheiluhalleja, hevostila, delfinaario ja kylpylä uima-altaineen, mutta nämä ovat vain etuoikeutettujen ulottuvilla.

Seurustelukumppanin valinnassa on se erikoisuus, että mahdollisen kumppanin taustalla on suuri merkitys. On tärkeätä, että hän edustaa vähintään samantasoista yhteiskuntaluokkaa. Oikeastaan kyse on pikemminkin kastista, sillä yhteiskunnallinen asema periytyy lapsille.

Kastijärjestelmä tunnetaan nimellä songbun, mutta virallisesti sen olemassaoloa ei tunnusteta. Songbun vaikuttaa jokaisen ihmisen opiskelu- ja työmahdollisuuksiin sekä määrää sosiaalisen statuksen.

Sen jälkeen kun valtion ruuanjakelujärjestelmä romahti 90-luvulla, markkinoiden merkitys on kasvanut, ja kaupankäynti on avannut uuden väylän sosiaaliseen nousuun. Songbun-järjestelmän merkitys on ainakin jonkin verran vähentynyt.

Pjongjangin lastenpalatsissa eliitin kouluikäisiä lapsia opetetaan digitaalisessa kuvankäsittelyssä. Internetiin heitä ei kuitenkaan päästetä. Kuva: Mika Mäkeläinen / Yle

13. Löytyykö porukalta pleikkaa, läppäriä tai telkkaria kotoa? Onko netti saatavilla?

(ei nimimerkkiä)

Käytännössä lähes kaikilla on radio, useimmilla myös televisio. Pohjois-Korean omia televisio-ohjelmia pidetään käsittääkseni yleisesti äärimmäisen puuduttavana propagandana.

Ihmiset katsovat salaa DVD-levyiltä tai USB-muistitikuilta varsinkin eteläkorealaisia sarjaohjelmia, jotka on salakuljetettu maahan Kiinasta. Ulkomaisten radio- ja tv-lähetysten seuraaminen on periaatteessa rangaistavaa, mutta näistä rikoksista selviää ymmärtääkseni usein lahjuksilla.

Pjongjangin eliitillä on myös omia tietokoneita. Pohjois-Koreassa kootuissa tietokoneissa ei ole wifi-yhteyttä, koska sitä pidetään erityisen vaarallisena ja se onkin laitonta, mutta Kiinasta salakuljetetaan myös muita läppäreitä.

Nettiyhteys on vain erittäin harvoilla luottokansalaisilla, ja heidänkin netinkäyttöään valvotaan. Useimmat pohjoiskorealaiset pääsevät vain maan sisäiseen tietoverkkoon, joka on käytännössä maanlaajuinen intranet ilman yhteyttä internetiin.

Pjongjangissa tarjolla on e-kirjastoja tietokoneen käyttöön, mutta maaseudulla tietokoneet ovat ymmärtääkseni harvinaisia. Pelikoneita, konsoleita ja pelejä on varsinkin eliitin jälkikasvulla. Pohjois-Korea on tuottanut myös omia tietokonepelejä sekä vastaavia peliappseja kännyköille.

Kaiken elektroniikan käyttöä hankaloittaa se, että sähköä saadaan useimmiten vain osan aikaa päivästä. Siksi monilla on parvekkeellaan aurinkopaneeli, josta saa virtaa edes pariin lamppuun tai televisioon.

14. Näkyikö vammaisuutta katukuvassa vai oliko sekin siivottu pois?

– Mclean, 61v., Kokkola

Missään Pjongjangin kaduilla en nähnyt yhtään pyörätuolilla liikkuvaa tai muuten liikuntavammaista ihmistä enkä yhtään sokeaa. Ehkä heidät on tarkoituksellisesti siirretty pois näkyvistä.

Pohjois-Koreassa yksilön ihmisarvo ja ihmisoikeudet ovat tuntematon käsite. Yksilöt ovat olemassa periaatteessa vain yhteiskuntaa ja johtajiaan varten. Jos he eivät esimerkiksi vammaisuutensa takia pysty työskentelemään yhtä paljon kuin muut ihmiset, heidän asemansa on todennäköisesti hyvin huono.

Taedonggang-olut on suosituin pohjoiskorealainen olutmerkki. Kuva: Mika Mäkeläinen / Yle

15. Saako sieltä olutta ja paljonko mahtaa pullollinen maksaa? Onko maku ok?

– Kippari Kalle

Olutta myydään yleisesti. Suosituin brändi on Taedonggang eli Taedong-joki, joka on Pjongjangin läpi virtaava joki. Taedonggang-olutpanimo aloitti brittiläis-saksalaisella tekniikalla tehdyn oluen valmistamisen vuonna 2002. Maistoin sitä, ja se oli ihan hyvää lager-tyyppistä olutta.

Sikäläisittäin hienossa kaupassa 0,64 litran olutpullo maksoi 6 000 wonia eli epävirallisen kurssin mukaan 0,70 euroa. Kuulin, että kadunvarren baareissa hinta voi olla noin kymmenesosa tästä.

Taedonggang-olutta myydään lehtitietojen mukaan myös Kiinan puolella Pohjois-Korean rajan lähellä. Kiinassa Taedonggang-pullosta saa pulittaa melkein kolme euroa. Menekki tuskin on kummoinen, sillä halvinta kiinalaisolutta saa neljäsosalla tästä hinnasta.

Alkoholia Taedonggang-oluessa on viisi prosenttia. Oluen kanssa napostellaan usein pähkinöitä tai kuivattua turskaa. Oluttakin suositumpi juoma on kuitenkin korealainen riisiviina soju, joka on vähintään 20-prosenttista. Kaupassa halvin kolmanneslitran sojupullo maksoi noin puoli euroa.

16. Millaista hotelliruokasi oli Pohjois-Koreassa?

(ei nimimerkkiä)

Työpäivät venyivät 16–18-tuntisiksi, joten useimmiten en ehtinyt kunnolla syömään, vaan haukkasin voileipiä työnteon ohessa. Hotellissa oli kuitenkin useita ravintoloita, joista sai monenlaista korealaista, kiinalaista ja hiukan myös länsimaalaista ruokaa.

Pohjoiskorealaista kylmää ja tummaa nuudelia tuli maistettua pari kertaa. Ruoka oli keskimäärin aika mautonta, mutta mausteita oli tarjolla erikseen.

Irvokasta oli tietysti se, että varsinkin hotellissa ruokaa oli tarjolla vaikka kuinka paljon, eikä Pjongjangissa muutenkaan näkynyt nälkiintyneitä ihmisiä, mutta YK:n tuoreen arvion mukaan 40 prosenttia pohjoiskorealaisista kärsii aliravitsemuksesta.

Pohjoiskorealaiset jonottivat bussipysäkillä Pjongjangissa. Kuva: Mika Mäkeläinen / Yle

17. Pääsitkö "shoppailemaan" paikallisiin kauppoihin? Millainen oli tuotevalikoima? Vieläkö turisteille on oma valuutta?

– Mika, 40v., Kouvola.

Pääsin käymään kahdessa tavaratalossa, jotka olivat ilmeisesti parhaita mitä maasta löytyy. Niiden hyllyillä oli lähinnä pohjoiskorealaisia tuotteita. Omavaraisuutta korostavan juche-periaatteen mukaan maassa yritetään itse valmistaa kaikkea mahdollista, vaikka samat tuotteet saisi helpommin ja halvemmalla muualta maailmasta.

Hyllyissä näkyi kuitenkin myös kalliita länsimaisia alkoholijuomia, jotka mahdollisesti kuuluvat pakotteiden piiriin.

Ostokset tehtiin käteisellä tai maksukortilla. Pohjois-Koreassa on oma maksukortti, johon voi ladata rahaa, mutta ulkomaiset luottokortit eivät toimi.

Turisteille ei enää nykyisin ole omaa valuuttaa, mutta Pohjois-Korean wonista on kaksi vaihtokurssia. Virallisesti yksi Yhdysvaltain dollari vastaa sataa wonia, mutta epävirallisesti dollarilla saa 8000 wonia.

Valuuttakursseilla ei kuitenkaan voi keinotella, sillä oli hinnat ilmoitettu missä valuutassa tahansa, kaikille on selvää, kumpaa kurssia missäkin kaupassa käytetään. Turistipaikoissa hinnoittelu meni virallisen kurssin mukaan, jolloin woneilla ei voinut edes maksaa.

Samanlainen voileipä voi siis eri ravintoloissa maksaa vaikkapa 500 wonia (jolloin on selvää, että se on tarkoitus maksaa viidellä dollarilla tai muussa ulkomaanvaluutassa, eivätkä wonit kelpaa) tai 40.000 wonia (jolloin se on todella tarkoitus maksaa woneissa, mutta viisi dollaria voi myös kelvata, eikä kukaan edes yritä väittää, että voileivästä pitäisi maksaa virallisen kurssin mukaisesti 400 dollaria).

Käypiä ulkomaanvaluuttoja ovat Kiinan juan, euro ja Yhdysvaltain dollari.

Jangchonin mallitilalla eri tuotantotiimien työtavoitteiden toteutumista seurataan ja verrataan julkisesti tilan ilmoitustaululla. Kuva: Mika Mäkeläinen / Yle

18. Milloin arvelet Pohjois-Korean nykyhallinnon hajoavan ja kansalaisten nousevan barrikadeille?

– Kiinnostunut

Sitä on todella vaikea arvioida. En nähnyt merkkejä kapinahengestä. Pinnan alla tyytymättömyyttä on varmasti paljon, sillä valtio ei ole yli 20 vuoteen pystynyt enää ruokkimaan kunnolla kaikkia kansalaisiaan.

Puolueen kyttäys- ja ilmiantojärjestelmä on kuitenkin kattava, eivätkä ihmiset voi luottaa toisiinsa. Mitään vaihtoehtoisia järjestäytymisen muotoja ei ole. Näissä oloissa on vaikea nähdä mahdollisuuksia muutokseen, ellei Kim Jong-un ja puolueen muu johto itse halua sitä.

Toisaalta ruohonjuuritasolla markkinatalous leviää ja laajenee. Ihmiset käyvät kauppaa keskenään ja vaurastuvat tavaroilla, joita tuodaan laillisesti tai laittomasti Kiinasta. Sen myötä myös tietoa muusta maailmasta on aiempaa enemmän, mikä voi nopeuttaa muutoksia myös ajattelutavassa.

Puoluekokouksen aikana maan johtajan Kim Jong Unin vieressä istui Hwang Pyong Son, virallisen valtahierarkian nelonen. Kuva: Mika Mäkeläinen / Yle

19. Oletko kiinnittänyt huomiota, että Kim Jong-unin vieressä seisoo aina sama henkilö? Kuka hän on? On tullut mieleen, että mies on varsinainen johtaja, joka vahtii, että "nukkejohtaja" Un pysyy ruodussa. Miten lie?

– JM, Kokkola

Paraatia seuratessani Kim Jong-unin vasemmalla puolella hänestä itsestään katsoen oli pääministeri Pak Pong-ju. Näin heidän juttelevan välillä keskenään.

Puoluekokouksessa samassa paikassa Kimin vierellä näin puolestaan Hwang Pyong-sonin, jolla on varamarsalkan titteli ja joka on puolueen sisäpiirissä, politbyroossa.

Wikipedia sijoittaa hänet Pohjois-Korean poliittisen hierarkian neloseksi, kun taas kolmosena on Pak Pong-ju. Kakkosena on Kim Yong-nam, joka on niin kutsutun "parlamentin" puhemies ja entinen pitkäaikainen ulkoministeri. Heidän keskinäisiä valtasuhteitaan on mahdotonta arvioida.

20. Tietävätkö kansalaiset itse elävänsä hyvin erilailla kuin muiden maiden kansalaiset?

– Hanna-Mari

Kansalaiset koulutetaan arvostamaan maataan yli kaiken. Jututin Pjongjangin lastenpalatsissa 11-vuotiasta tyttöä, joka vilpittömästi uskoi elävänsä maailman parhaimmassa maassa.

Kysyin häneltä, uskooko hän todella, että Pohjois-Korean elintasokin on maailman paras. Totta kai, tuli vastauksena. He eivät tiedä paremmasta, sillä heille kerrotaan, että muu maailma on täynnä sortoa ja kurjuutta.

Lapsuuden jälkeen elämä opettaa ihmisiä eri tahtiin. Useimmat niistä harvoista, jotka työnsä puolesta pääsevät matkustamaan ulkomaille, havahtuvat kyllä todellisuuteen, mutta joutuvat oman etunsa ja läheistensä turvallisuuden takia näyttelemään uskollisuuttaan maan johdolle.

Monien tavallisten kansalaisten silmät taas avautuvat, kun he pääsevät katsomaan maahan salakuljetettuja eteläkorealaisia tv-ohjelmia.

Kiinan rajan lähellä asuvat tietävät hyvin, että elämä Kiinan puolella on paljon parempaa kuin Pohjois-Koreassa. Öinen valomeri Kiinassa on huikea vastakohta Pohjois-Korean pimeydelle. Voi vain kuvitella sitä hetkeä, kun ihmiset ymmärtävät, että kaikki onkin ollut vain valetta.

Kyse ei ole mistään pikkuasiasta tyyliin uskooko joulupukkiin vai ei. Koko elämän tarkoitus on ankkuroitu isänmaan ja sen johtajien palvontaan. Jos siltä putoaa pohja, ihmiset ovat varmasti henkisesti hukassa.

Kim Jong-un hymyilee lasten kulttuurinäytöksen taustavideolla. Kuva: Mika Mäkeläinen / Yle

Mika Mäkeläisen Facebook-sivulla Mikareport (siirryt toiseen palveluun) paljon lisää kuvia, videoita ja tarinoita Pohjois-Koreasta.