Georges Simenon: Maigret - Kootut kertomukset

Olen pitänyt Georges Simenonin esittämästä yhteiskuntakritiikistä. Vaikka Maigret edustaa lakia ja selvästi kokee rikollisen epäonnistuneena ihmisenä, hän ymmärtää myös rikollista, kirjoittaa Juha Pikkarainen kirja-arviossaan.

rikolliset
Georges Simenon: Maigret - Kootut kertomukset -kirjan kansi
Teos

Kahtena sunnuntaina on Teemalta tullut komisario Maigretista kertova elokuva. Kyseessä on Georges Simenonin luoma legendaarinen poliisi, joka toimi Pariisissa rikospoliisin komisariona 1930-luvulta 1960-luvulle asti. Simenon kirjoitti 84 Maigret-romaania vuosina 1931-1972. Melkein kaikki romaanit on myös suomennettu. Elokuvia niistä on tehty kahdeksan ja tv-sarjan osia kymmeniä eri maissa.

Viime syksynä ilmestyi Teoksen kustantamana punainen järkäle, joka täydentää Simenonin suomennettuja Maigret-tarinoita. Kirja on nimeltään Maigret Kootut kertomukset. Kirjan on suomentanut Taina Helkamo. Kyse on 28 lyhyiden, 15-50 sivun mittaisten tarinoiden kokoelmasta. Kirjassa on yli 700 sivua.

Georges Simenon on yksi maailman tuotteliaimpia kirjailijoita. Hän eli vuosina 1903-1989 ja kirjoitti yli 400 teosta. Tuotteliaimmillaan hän saattoi kirjoittaa 70 sivua päivässä ja romaanin viikossa. Hänen teoksiaan on käännetty 55 kielelle ja niitä on painettu yhteensä yli 1,4 miljardia kappaletta. Maigretista Simenon kirjoitti kolmessa eri jaksossa. Vuosina 1931-1934 hän kirjoitti 19 teosta, sotavuosina 8 teosta ja loput 57 teosta vuosina 1947-1972. Nyt suomeksi kokoelmana ilmestyneet 28 rikosnovellia on kirjoitettu pääosin 1930-luvun lopulla, jolloin hän ei kirjoittanut Maigret-romaaneja.

Lähteenä Pariisin kartta ja puhelinluettelo

Georges Simenon on kirjoittanut komisario Maigretin hahmoon paljon itsestään. Kirjailijan tavoin tämä polttaa piippua ja nauttii mielellään alkoholia eri muodoissa päivittäin. Maigret luottaa rikostutkimuksissaan vaistoonsa ja intuitioonsa. Niin tekee myös kirjailija, joka kirjoittaa Simenonin nopeudella. Hänen tekstinsä tuli melkein alitajunnasta, vaikka hän teki myös taustatöitä. Simenon kirjoitti muistelmissaan, että hänen lähteensä Maigretista kirjoittaessa olivat Pariisin kartta ja puhelinluettelo.

Maigret luottaa rikostutkimuksissaan vaistoonsa ja intuitioonsa. Niin tekee myös kirjailija, joka kirjoittaa Simenonin nopeudella.

Juha Pikkarainen

Oma mielenkiintonsa komisario Maigretin hahmon kehittelyssä on se, että Simenon ajatteli ensimmäisen kirjoitusjaksonsa 1931-1934 jälkeen lopettavansa kirjoittamisen kuulusta komisariosta. Hän saatteli Maigretin eläkkeelle ja harrastustensa pariin Loiren varrelle. Koottujen kertomusten 19 ensimmäistä novellia kertookin juuri eläkkeelle jääneestä komisariosta, jolla ei ole virallista lupaa edes tutkia tapauksia. Hän haluaakin pysytellä novelleissa taustalla ja saattaa esiintyä väärällä nimellä ja aivan eri henkilönä, kunnes joku tunnistaa hänet. Lukevan yleisön paine sai Simenonin jatkamaan kirjoittamista Maigretista 1970-luvulle asti.

Tekeekö syyllinen tekonsa pahuuttaan?

Tutkimustavoistaan Maigret ei poikkea lyhyissä kertomuksissakaan. Vaiston lisäksi hän usein rekonstruoi tapahtuneen rikoksen, mikäli se vain on mahdollista. Hän haluaa nähdä, miten asiat tapahtuivat niiden oikeilla paikoilla. Ihmisten aistit ovat vajavaiset ja silminnäkijöidenkin kertomukset tapahtuneesta voivat olla erilaiset. Monet asiat vaikuttavat siihen, miten ihminen muistaa kuulemansa tai näkemänsä. Toistamalla tapahtumat jälkikäteen Maigret huomaa todistusten ristiriitaisuudet.

Itse olen pitänyt Simenonin esittämästä yhteiskuntakritiikistä. Vaikka Maigret edustaa lakia ja selvästi kokee rikollisen epäonnistuneena ihmisenä, hän ymmärtää myös rikollista. Alistettu ja nujerrettu ihminen saattaa tehdä rikoksen pelkästään siksi, että kokee asemansa epätoivoiseksi. Tällaista rikollista komisario ymmärtää. Yläluokkainen, toisiin ihmisiin ylimielisesti ja alistaen suhtautuva rikollinen saa Maigretilta selvästi paheksuntaa. Hän saattaa jopa suuttua heille ja käyttää kuulusteluissa koviakin keinoja saadakseen totuuden selville.

Tänä päivänä, jolloin dekkarikirjallisuus on suosiossa ja erilaisia väkivallalla mässäileviä teoksia ilmestyy vuosittain kymmeniä, rauhalliset ja kerronnassaan viipyilevät Maigret-tarinat palauttavat lukijan perusasioiden äärelle. Lukija voi mielessään pohtia, miksi jokin rikos tapahtuu tai tekeekö syyllinen tekonsa pahuuttaan vai onko yhteiskunnallisella eriarvoisuudella selitys tapahtuneeseen? Georges Simenonin Maigret Kootut kertomukset paitsi täydentää kuulun komisaarin henkilökuvaa myös palauttaa lukijat dekkarikirjallisuuden alkulähteille.

Kirjoittaja on kemijärveläinen kirjallisuuden harrastaja.