Vain kuusi lappilaisyritystä ydinvoimahankkeessa – Fennovoima uskoo rakentamisvaiheen kääntävän kurssin

Fennovoiman ydinvoimahanke on tähän mennessä työllistänyt vain kuutta lappilaista yritystä. Kehityspäällikkö Juha Miikkulainen uskoo, että hanke työllistää jatkossa erityisesti merilappilaisia prosessitekniikkaan liittyviä osaajia.

Fennovoima
Fennovoiman työmaa keväällä 2016
Fennovoima

Fennovoima uskoo, että lappilaisyritysten määrä Pyhäjoen ydinvoimahankkeessa kasvaa huomattavasti nykyisestä. Tähän mennessä töitä on saanut vain kuusi lappilaisyritystä noin kahdensadan yrityksen joukossa.

Yhtiön kehityspäällikkö Juha Miikkulainen luottaa erityisesti merilappilaiseen prosessiosaamiseen, jota on karttunut alueen metsä-, kaivos- ja terästeollisuudessa.

– Prosessitekninen osaaminen sekä kunnossapito- ja ylläpitopalvelut tulevat 2020-luvulla ja siitä eteenpäin, kun laitos alkaa käydä. Toki rakentamisaika on pitkä ja siitä löytyy mahdollisuuksia prosessiteollisuuden palvelusektorin toimijoille jo matkan varrella.

Meri-Lappi on tullut Miikkulaiselle tutuksi jo silloin, kun Simo oli esillä yhtenä paikkakuntana ydinvoimalalle.

– Konepajat, sähkö, automaatio sekä suunnittelu- ja insinööritoimistot ovat tällä alueella kohtuullisen korkeatasoisia ja kokeneita. Näiden olettaisin lähtevän mukaan.

Enimmillään 4 000 työntekijää

Ydinvoimalan rakennusvaiheen työllistämisvaikutus on noin 30 000 henkilötyövuotta. 2020-luvun alussa työntekijöitä on enimmillään noin 4 000. Enimmillään Pyhäjoella tarvitaan noin 2 000 rakentajaa, tuhat laiteasentajaa ja vajaa tuhat sähkö- ja automaatioasentajaa.

Miikkulainen muistuttaa, että ydinvoimala työllistää vuosikymmeniä eteenpäin. Käyttövaiheessa se työllistää suoraan 400–500 ihmistä. Mutta töitä riittää muillekin.

– Sinne tulee esimerkiksi tuhat nostolaitetta, jotka huolletaan kolmen vuoden välein. Siinä voi olla työmaa yhdelle yritykselle 60–80 vuodeksi.

Fennovoiman nettisivuilla voi rekisteröityä mahdolliseksi urakoitsijaksi.

Rikosrekisteri estää työpaikan

Fennovoiman työmaalla panostetaan turvallisuuteen ja harmaan talouden torjuntaan. Fennovoima, Rosatomin tytäryhtiöa RAOS Project ja työmarkkinajärjestöt ovat tehneet yhteisistä pelisäännöistä työmaasopimuksen.

Jos käy ilmi, että on tapellut nakkikioskilla, niin ei voi työskennellä ydinvoimatyömaalla.

Juha Miikkulainen

– Perustana on Suomen laki ja työehtoehtosopimus. Ruskeita kirjekuoria ei liiku. Majoitusjärjestelyissä noudatetaan Suomen vaatimuksia. Jokaisella työntekijällä on veronumero ja verottaja saa tiedot kuukausittain.

Urakoitsijoiden lisäksi tarkastetaan jokaisen työntekijän taustat.

– Jos käy ilmi, että on tapellut nakkikioskilla, niin ei voi työskennellä ydinvoimatyömaalla, Miikkulainen sanoo.

Fennovoima esitteli ydinvoimahankkeen liiketoimintamahdollisuuksia Kemissä tiistaina.