1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. Kotimaan uutiset

Kaupat saavat päättää, kenelle myyvät ja mitä – kunhan rajoitus ei ole syrjivä

Muutamissa kunnissa kauppiaat ovat yhteistuumin kieltäneet energiajuomat alle 16-vuotiailta. Kaupat voivat elinkeinovapauden nojalla rajoittaa tietyn tuotteen saantia tietyiltä ryhmiltä. Ikä on sovelias peruste, mutta syrjinnäksi rajoitukset eivät saa muodostua.

Kotimaan uutiset
Kaupan kassa.
Yle

Aurassa haluttaisiin kieltää energiajuomien myynti alle 16-vuotiailta. Tällainen päätös on tehty jo ainakin Iissä. Nurmeksessa mentiin niinkin pitkälle, että energiajuomat kiellettiin kaikilta alle 18-vuotiailta.

Kaupat saavat elinkeinovapauden nojalla rajoittaa jonkin tietyn tuotteen saantia tietyiltä ryhmiltä. Päivittäistavarakauppa ry:n asiantuntija Merja Söderström sanoo, että rajoituksen voi asettaa koskemaan käytännössä mitä tahansa tuotetta.

– Meillä ei ole pakkoa myydä. Kaupungin bussien on pakko myydä sinulle lippu, mutta meidän elinkeinovapautemme tarkoittaa sitä, että me voimme rajoittaa, Söderström sanoo.

Ikärajat hyväksytään

Rajoituksissa on oltava tarkkana, sillä ne eivät saa olla syrjiviä. Ikä on hyväksytty peruste, ja oikeastaan ainoa, jota kauppiaat käyttävät. Yleensä käytetään alaikärajoja, kuten energiajuomien kohdalla.

Yhtä sallittua olisi kuitenkin laittaa yläikäraja: kieltää esimerkiksi pillimehun ostaminen yli 80-vuotiailta.

Jos kaupat asettavat rajoituksia, on myös rajoituksia noudatettava niin, ettei ketään syrjitä. Alaikärajojen valvominen voi olla hankalaa, jos ikärajat kohdistuvat sellaiseen ryhmään, jotka eivät vielä kuljeta henkilöllisyystodistuksia mukanaan.

Lue seuraavaksi