Hyppää sisältöön

Ilmaista sairaanhoitokorttia on tilattu hurjat määrät – sen voisi yhdistää Kela-korttiin

Eurooppalainen sairaanhoitokortti saattoi olla monelle suomalaiselle vielä viikko sitten tuntematon, mutta Ylen uutisoinnin jälkeen sen hakemusmäärät nousivat huikeasti. Tulevaisuudessa tavoitteena on yhdistää eurooppalainen sairaanhoitokortti Kela-korttiin.

Kelalle on tullut palautetta ilmaiseen eurooppalaiseen sairaanhoitokorttiin liittyen. Jotkut ovat ihmetelleet, miksi korttia ei suoraan lähetetä jokaiselle suomalaiselle, Kela-kortin tapaan.

Kysytyn eurooppalaisen sairaanhoitokortin voisi Kelan vastaavan lakimiehen Marika Lahtivirran mukaan yhdistää Kela-korttiin. Eurooppalainen sairaanhoitokortti myönnetään aina maan omalla kielellä, mutta muoto on määrätty. Nimen ja henkilötunnuksen tulee olla oikealla paikalla, jotta ulkomailla osataan tulkita tiedot oikein.

– Yhdistetty kortti olisi mahdollinen jo nyt. Aikanaan kahden kortin yhdistäminen yhdeksi ei ollut ajankohtaista, sillä Kela-kortin takapuolella olevia tietoja tarvittiin apteekissa. Nykyään apteekissa voidaan kysyä nuo tiedot Kelan järjestelmistä.

– Se on tulevaisuuden tavoite. Lainsäädäntömuutoksiin liittyviä kehittämistehtäviä on juuri nyt paljon, ja kyse on priorisoinnista, eli kehitettävänä on tärkeämpiäkin asioita, Lahtivirta sanoo.

Uskon, että hakemuksia tulee lisää nyt, kun kiinnostus on korkealla.

Marika Lahtivirta

Lahtivirran mukaan tällä hetkellä korttimuutos on priorisointijonossa muita alempana, sillä se ei perustu lainsäädäntömuutokseen.

Vaikka muovissa säästäisikin, on kaikkien suomalaisten Kela-korttikannan uusiminen Kelan mukaan melko kallis projekti.

– Se maksaisi yli 10 miljoonaa euroa ja vaatisi järjestelmämuutoksia, vastaava lakimies Kelalta toteaa.

Hakemusvyöry Kelaan

Yle Kajaanin tekemä juttu eurooppalaisesta sairaanhoitokortista sai suomalaiset lähettämään korttihakemuksia Kelalle urakalla. Jutun julkaisua edeltävällä viikolla korttihakemuksia oli vastaanotettu 977 kappaletta, ja nettijutun julkaisun jälkeen 23 641 kappaletta. Kelan vastaavan lakimiehen mukaan kyse on tietoisuuden leviämisestä.

– Olemme yrittäneet rummuttaa asiaa olemalla näkyvillä esimerkiksi matkamessuilla. Nyt tietoisuus levisi hurjaa vauhtia. Uskon, että hakemuksia tulee lisää nyt, kun kiinnostus on korkealla, Marika Lahtivirta sanoo.

Yhdistetty kortti olisi mahdollinen jo nyt.

Marika Lahtivirta

Lahtivirran mukaan toukokuussa ihmiset tilaavat muutenkin enemmän eurooppalaisia sairaanhoitokortteja, sillä näihin aikoihin varaillaan matkoja ja valmistaudutaan kesälomareissuihin. Matkalaiselle kortin hankkimisesta on hyötyä hätätapauksissa matkalla, mutta kortti auttaa myös hallinnollisesti.

– Se helpottaa valtioiden välistä laskutusta, osataan laskuttaa kustannukset oikeasta putkesta, Lahtivirta toteaa.

.
.