Yle Cannesissa: Pedro Almodóvar: Panama-papereista kertovassa elokuvassa en mahtuisi avustajaksi

Espanjalaisohjaaja kommentoi nimensä esiintymistä Panama-papereissa ensimmäistä kertaa Cannesin lehdistötilaisuudessa, kirjoittaa Yle Uutisten kulttuuritoimittaja Janne Sundqvist.

kulttuuri
Cannesin ohjelmistossa on Pedro Almodóvarin Julieta.
Cannesin ohjelmistossa on Pedro Almodóvarin Julieta (2016).Manolo Pavón / El Deseo

Julieta on Pedro Almodóvarin 20. elokuva ja hänen neljäs kertansa Cannesin kilpasarjassa. Espanjassa jo ensi-iltansa saanutta elokuvaa on kehuttu, mutta sitä ovat varjostaneet Almodóvarin ja hänen talousasioita hoitaneen veljensä nimien löytyminen tiedotusvälineille vuodetuista Panama-papereista.

Paljastukset johtivat siihen, että Almodóvar perui kaikki elokuvan yhteyteen suunnitellut haastattelut. Tänään hän puhui Panama-papereista ensimmäistä kertaa julkisuudessa Julietan lehdistötilaisuudessa Cannesissa.

Paljastettujen asiakirjojen mukaan Pedro Almodóvar ja hänen liikeasioitaan hoitava veljensä Agustin perustivat Brittiläisille Neitsytsaarille yhtiön vuonna 1991 ja sulkivat sen 1994.

Lehdistötilaisuudessa 66-vuotias ohjaaja sanoi olevansa yksi vähiten tärkeistä ihmisistä, joiden nimet ovat tulleet ilmi laajassa veronkierron paljastusvyyhdissä.

– Panama-papereista tehdyssä elokuvassa minä ja veljeni emme olisi edes avustajia. Espanjassa meitä on kuitenkin kohdeltu kuin olisimme pääosassa, Almodóvar sanoi.

Hän myös vannotti paikalla ollutta lehdistöä, ettei kukaan kirjoittaisi hänestä elämäkertaa.

– Elämäni on näissä 20 elokuvassa. Samastun kaikkiin elokuvieni henkilöihin.

Kolmeen Alice Munron novelliin perustuva elokuva kertoo äidistä, joka odottaa kymmenen vuotta hänet 18-vuotiaana jättänyttä tytärtään.

Lähteet: DPA