Joan Mirón tyttärenpoika huutokauppaa isoisänsä töitä pakolaisten hyväksi

"Hän halusi aina auttaa niitä, joilla oli suurin hätä. Yritän tehdä niin kuin hän tekisi", Joan Punyet Miró sanoo.

Ulkomaat
Miró osoittaa sormella yleisöön, taustalla taideteos, jossa punainen ja oranssi ympyrä.
Joan Punyet Miró avaamassa Miró-näyttelyä Zürichissä Sveitsissä viime lokakuussa.Walter Bieri / EPA

Espanjalaisen taiteilijan Joan Mirón tyttärenpoika myy 28 Mirón teosta auttaakseen huutokaupan tuloilla pakolaisia. Torstaina Lontoossa järjestettävän huutokaupan tavoitteena on 50 000 euroa Katalonian Punaiselle ristille.

– Pidän itseäni isoisäni lipunkantajana ja yritän tehdä niin kuin hän tekisi, jos olisi hengissä, Joan Punyet Miró sanoo.

Mirón elämässä oli paljon rankkoja aikoja, hän näki nälkää ja eli Espanjan sisällissodan ajan maanpaossa Ranskassa, Punyet perustelee. Ranskasta Miró ja hänen vaimonsa ja tyttärensä pakenivat takaisin Espanjaan, kun natsit miehittivät Pariisin.

– Hän halusi aina auttaa niitä, joilla oli suurin hätä. Hän myös tietäisi, että se, mikä nyt tapahtuu Syyriassa, voi huomenna tapahtua Espanjassa.

Miró oli henkilökohtaisesti kiitollinen Punaiselle ristille

Punainen risti on huutokaupan tuloille osuva kohde myös siksi, että Mirón perhe sai Punaiselta ristiltä itsenkin apua suuressa hädässä. Punaisen ristin lääkäri pelasti Mirón tyttären jalan, jonka hän oli menettää vakavassa auto-onnettomuudessa vuonna 1965.

Kaikki huutokaupattavat grafiikanlehdet ovat nähtävissä videona Galeria Mayoralin (siirryt toiseen palveluun) verkkosivulla.

Lähteet: AFP, Yle Uutiset