1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. oleskeluluvat

SPR:n pulma: Oleskeluluvan saaneet jäävät jumiin vastaanottokeskuksiin

Kuntapaikkoja ei vähillekään oleskeluluvan saaneille ole riittävästi. Vastaanottokeskuksiin uhkaa syntyä pullonkaula, kun oleskelulupia alkaa tulla nopeammin.

Kuva: Heli Mälkiä / Yle

Useimmat oleskeluluvan saaneet Kaakkois-Suomessa ovat edelleen vastaanottokeskuksissa.

SPR:n Kaakkois-Suomen toiminnanjohtaja Arja Vainio pitää huolestuttavana sitä, että kuntapaikkoja ei vähillekään oleskeluluvan saaneille ole riittävästi. Vastaanottokeskuksiin uhkaa syntyä pullonkaula, kun oleskelulupia alkaa tulla nopeammin.

Toistaiseksi päätöksiä tulee vain yksittäisille turvapaikanhakijoille, vaikka Maahanmuuttoviraston piti nopeuttaa päätösmenettelyä jo aiemmin keväällä.

Toiminnanjohtaja Arja Vainio sanoo, että kuntapaikkojen saamisen esteenä on pääasiassa kuntien asuntopula.

– On huolestuttavaa, että kuntapaikkoja ei tälläkään hetkellä ole riittävästi. Kun oleskeluluvan saavien määrä kasvaa, on vaarana, että myönteisen päätöksen saaneet joutuvat olemaan vastaanottokeskuksessa tarpeettoman kauan.

– Kotoutuminen viivästyy, kun henkilöt eivät pääse aloittamaan normaalia elämää, Arja Vainio pahoittelee.

Kielteisen turvapaikkapäätöksen saaneiden paluukuljetukset toimivat Arja Vainion mukaan hyvin.