Hyppää sisältöön

Ranskassa vauvat nukkuvat kokonaisia öitä jo kolmen kuukauden iässä – uusi kirja kertoo miten

Jos luulit ennen lapsia tietäväsi mitä on väsymys, olit väärässä. Kun suomalainen pienen lapsen äiti kärsii jopa vuosien kroonisesta unenpuutteesta, ranskalainen kanssasisar nukkuu yöt kuin pieni lapsi.

Nukkuva pikkulapsi
Huonosti nukutut yöt ja jopa vuosien univaje ovat tuttuja monille pienten lasten vanhemmille. Vauvojen nukutustapoja tutkineen Laura Anderssonin mukaan on kuitenkin olemassa keinoja, jolla muutaman kuukaudenkin ikäistä vauvaa voi johdattaa ehjiin yöuniin.

Pienten lasten vanhempia väsyttää aina. Suomalaisissa lapsiperheissä jatkuva yöheräily saattaa jatkua vuosia ja se rassaa vanhempia. Aiheesta kirjan kirjoittanut Laura Andersson patistaa vanhempia toimiin, jos vauva heräilee muutaman tunnin välein kuukaudesta toiseen.

– Univaje yhdistää kaiken maalaisia äitejä. On olemassa maita, joista mainitsen usein Ranskan, jossa suhtaudutaan eri tavalla painokkaasti siihen, että vauvaa voi ohjata hiljalleen kohti pitenevää yöunta ilman, että se olisi vauvalle mitenkään raakaa, Andersson kertoo Ylen aamu-tv:n haastattelussa.

Andersson on kirjoittanut aiheesta kirjan: _Voit nukkua. Kuinka opetin vauvani nukkumaan ja kuinka se muualla tehdään. _Kirjaan on kerätty käytäntöjä miten maailmalla suhtaudutaan vauvojen ja pienten lasten nukuttamiseen.

Andersson kiinnostui vauvojen nukkumisesta huonosti nukkuneen esikoisen myötä. Hän selvitti hyviä vinkkejä ja hyödynsi kansainvälistä ystäväpiiriään nukkumistarinoiden kokoamisessa. 

Ranskassa äitikin haluaa nukkua

Anderssonin mukaan pienen elämän alussa heräilyt ovat välttämättömiä, mutta tarve vähenee lapsen kasvaessa. Suomessa vanhemmat usein pomppaavat heti ylös kun vauva vähänkin ääntelee. Yöhippasta saattaa jatkua kuukausi toisensa perään ja lapsi oppii, että pienikin inahdus johtaa isän tai äidin syliin.

– Meillä on tyypillistä, että heräily jatkuu aina vuoden ikään asti, jopa sen yli, Andersson sanoo.

Rankassa tilanne on tyystin toinen.

– Ranskassa yhtenä rajana pidetään neljää kuukautta. Siihen mennessä on alettu tekemään jotain, että vauva saadaan ohjattua oikeille raiteille, Andersson sanoo.

Anderssonin mukaan Ranska on kuuluisa niin sanotusta tauko-mallista. Anderssonin mukaan vastaavaa keinoa toteutetaan muuallakin, mutta Ranskassa erityisen pontevasti. Keino on lyhykäisyydessään seuraava: kun vauva yöllä ääntelee, ei saman tien rynnätä tuutimaan.

Monet vauvat nukkuvat kahdeksan tunnin yöunia jo kolmen kuukauden ikäisenä.

Laura Andersson

– Sehän on ok vauvalle, että vanhemmat ovat vieressä kun nukahtaa. Pitkin vauvavuotta siitä syntyy kuitenkin monelle voimakas tottumus, että vanhempi on vieressä aina kun nukahtaa, Andersson sanoo.

Anderssonin mukaan vauvalle voi antaa pienen hetken, tilaisuuden josko uni tulisikin uudestaan. Aivan pienelle se voi olla aluksi vain 10 sekuntia, aikaa voi pidentää lapsen kasvaessa. 

Ranskassa yöheräilyä voidaan koulia jo kuukauden ikäisenä. Andersson korostaa, jos vauva itkee hädissään, on siihen luonnollisesti reagoitava heti. Usein yöitku on kuitenkin valveutumista, joka voi mennä ohi kun hieman odottaa.

– Monet vauvat nukkuvat kahdeksan tunnin yöunia jo kolmen kuukauden ikäisenä. Ei ehkä Suomessa, mutta Ranskassa se on normaalia, Andersson sanoo. 

Pitkät päikkärit pahasta

Niin sanottu perhepeti, jossa koko poppoo nukkuu samassa vuoteessa ja liian pitkät päiväunet heikentävät vauvan yöunta.

– Jos halutaan, että vauva nukkuu öisin, joka auttaa äitiäkin lepäämään paremmin, ei päiväunien kannata olla pidempiä kuin puolitoista, kaksi tuntia.

Perhepedissä lapsi puolestaan oppii, että äiti on koko ajan käytettävissä. Anderssonin mukaan vauvat nukkuvat päivällä 45–50 minuutin unisykleissä.

– Puolentoista tunnin kohdalla herättäminen on ok. Silloin hän on nukkunut kaksi täyttä unisykliä. Vauva on jo kevyemmän unen vaiheessa jolloin hänet on helppo herättää, Andersson sanoo.

.
.