Kuvagalleria: Oravan harmaat housut ja lepakon lepohetki

Lämmin kevätsää on saanut monet kukat kukkimaan tavanomaista aiemmin. Sääkuvaajat ovat tallentaneet kuluneella viikolla kukkaloiston lisäksi muun muassa vesilintupoikueita. 

luonto
Lepakko.
Kirsti Pönkänen, Jyväskylä

Yle Jyväskylä julkaisee yleisön ottamia sääkuvia sekä alueellisissa tv-uutisissa että nettisivuillaan.

Sääkuvien lähettämistapa on muuttunut ja kuvat lähetetään sähköpostin sijaan nykyään suoraan verkkosivun kautta.

Ethän lähetä uusia kuvia enää tämän artikkelin lähetä-painikkeella, vaan laita ne tulemaan täältä.

Osa artikkelin sisällöstä ei ole välttämättä saavutettavissa esimerkiksi ruudunlukuohjelmalla.