Klassisen ja kevyen musiikin taitajille oma sävellyskilpailu

Säveltää voi yhdelle instumentille tai kokonaiselle kuorolle. Luomistyöhön on aikaa runsas puoli vuotta ennen kuin kilpailu sulkeutuu.

musiikki
Nuotisto ja jousisoitin.
YLE / Seppo Sarkkinen

Meri-Lapissa järjestetään klassisen ja keveyn musiikin sävellyskilpailu. Se on avoin kaikille alueen asukkaille Haaparantaa myöten, mutta myös kilpailuaikana seudulla opiskeleville ja opettaville ihmisille.

Kemin Taideyhdistyksestä kerrotaan, että klassinen musiikki voi olla sävelletty yhdelle instrumentille, kamarimusiikkikokoonpanolle tai kuorolle, mutta kevyt musiikki sävelletään enintään viiden hengen kokoonpanolle.

Sävellystyöhön on aikaa runsas puoli vuotta, sillä kilpailutöiden tulee olla toimitettuna kilpailun järjestäjille ensi helmikuun loppuun mennessä.

Palkintosumma 1000 euroa

Tuomaristot valitsevat kummastakin sarjasta kuusi parasta finaaliin, joka käydään runsaan vuoden kuluttua syyskuussa. Voittajat esiintyvät ja heidät palkitaan Kemin Taideyhdistyksen 70-vuotisjuhlassa.

Tuomariston jakama palkintosumma on yhteensä tuhat euroa.

Taideyhdistyksen lisäksi kilpailun järjestämisessä ovat mukana Länsi-Pohjan musiikkiopisto, Kemin kaupunginorkesteri sekä Lappian Pop & Jazz -konservatorio.