Suru lemmikin kuolemasta voi yllättää riipivyydellään – "Kokemus sama kuin ihmisen menettäminen"

Kuolema herättää toisinaan myös syyllisyyttä - varsinkin jos eläin katoaa, kuolee tai pitää yhtäkkiä lopettaa

Kotimaa
vanha koira
Tiina Salumäki

Lemmikin kuolema voi herättää voimakkaita tuntemuksia omistajassa. Jopa niin voimakkaita, että ne yllättävät ihmisen itsensäkin kokonaan. Tunteita saatetaan myös häpeillä ja selitellä muille ihmisille.

– Saatetaan sanoa, että se nyt vaan on eläin, miten tämä nyt on näin iso asia, Itä-Suomen yliopiston tutkijatohtori Nora Schuurman kuvailee.

Schuurman tekee Itä-Suomen yliopistossa tutkimusta lemmikkien kuolemaan liittyvistä kokemuksista, käsityksistä ja käytännöistä. Aihetta ei ole aiemmin juurikaan tutkittu, joten tutkimus on uraauurtava.

Tunteiden kokemiseen ja surusta puhumiseen vaikuttaa myös oma kasvustausta. Lapsena menetetty rakas eläin voi tuoda surun voimakkaana pintaan aikuisiässä.

Ihmisellä voi olla vahva eettinen käsitys, että hänellä on oikeus surra eläintä.

tutkijatohtori Nora Schuurman

– En ole psykologi, tutkin tätä kulttuurisena ilmiönä, mutta tässä näkee, että ihmiset saattavat omistautua eläimille hyvinkin aktiivisesti. Ihmisellä voi olla vahva eettinen käsitys, että hänellä on oikeus surra eläintä.

Sairauksien hoito yleistynyt

Toisaalta kuolema voi aiheuttaa syyllisyyttä, jos lemmikki on kuollut tai jouduttu lopettamaan yllättävässä tilanteessa.

– Jos näitä tilanteita tulee useampia peräkkäin, että eläin on kadonnut, kuollut tai lopetettu, niin tästä saattaa tulla ajatuksia, miksi en osaa pitää eläimistä huolta, miksi minulle käy aina näin.

Iäkkään lemmikin kuolema eroaa esimerkiksi iäkkään ihmisen kuolemasta, koska ihmisen poismeno saatetaan kokea luonnolliseksi. Päätös iäkkään lemmikin lopettamisesta voi herättää tuskaa siitä, tuliko lopettaminen tehdyksi liian äkkipikaisesti.

Ihmiset muistavat hyvin tarkaan edesmenneet eläimet ja tilanteet, joissa ne ovat kuolleet.

tutkijatohtori Nora Schuurman

Toisaalta syyllisyyttä voi aiheuttaa myös tilanne, jossa sairas eläin lopetetaan, mutta sen jälkeen omistaja tajuaa, että lopetus olisi pitänyt tehdä jo paljon aiemmin. Edesmenneistä lemmikeistä jää vahva muisto.

– Pääsääntöisesti ihmiset muistavat hyvin tarkkaan edesmenneet eläimet ja tilanteet, joissa ne ovat kuolleet.

Suomessa on perinteisesti ollut vallalla ajatus, että lemmikki ei saa vanhuuttaan kärsiä ja ajoissa tehty lopetus on tärkeä. Esimerkiksi Amerikassa ja Englannissa asia nähdään toisin ja lemmikkejä saatetaan hoitaa pitkään.

– Tämä kulttuuri on ollut meillekin tulossa. Vanhuuden iän sairauksien hoito on meillä lisääntynyt viime aikoina. Tämä on ehdottomasti tullut meille muualta, se ei ole suomalainen keksintö.

Eläintä surraan kuin ihmistä

Eläimen kuoleman sureminen on samantyyppistä kuin ihmisen poismenoon liittyvä surutyö.

– Tutkimuksissa on tullut 2000-luvun aikana enemmänkin esiin se, että ihmiset eivät välttämättä luokittele perheen ihmisjäseniä automaattisesti tärkeämmiksi kuin eläinjäseniä. Joissain tilanteissa saattaa olla toisinpäin eli eläin onkin ihmistä tärkeämpi.

Schuurmanin mukaan menetyksen suru on joskus käsin kosketeltavan tuntuva ja syvä. Suru tuntuu aivan samalta kuin ihmisen menetyksestä johtuva tuska.

vanha koira pihalla
Tiina Salumäki

– Kokemus näyttäisi olevan hyvin sama.

Schuurmanin mukaan suomalaiset pohtivat paljon lemmikkien tärkeyttä. Esimerkiksi akvaariokaloihin ei oikein saa kontaktia, eikä niihin välttämättä synny tunnesidettä ja sen vuoksi kuolemakaan ei tunnu isolta asialta.

– On myös ihmisiä, jotka saattavat lemmikistä todeta, että se nyt kuoli ja ostettiin uusi tilalle. Suru ei ole kaikilla ihmisilläkään samanlainen. Se riippuu paljon siitä, millainen elämä eläimen kanssa on ollut ja miten läheinen siitä on tullut.

Schuurman on huomannut, että yksin elävillä ihmisillä eläimet ovat aivan eri asemassa kuin esimerkiksi isossa perheessä, jossa on paljon lemmikkejä.

Schuurmanin mukaan suomalaiset arvot eläinten pidossa eivät välttämättä kuitenkaan ole pehmeimmästä päästä. Tosin Euroopastakin löytyy monenlaisia lemmikkikulttuureja.

– Toisaalta on sitten ihmisiä, jotka tuovat rescuekoiria Suomeen muualta ja ovat sitä mieltä, että on maita, joissa eläimiä kohdellaan todella säälimättömästi. Puhutaan esimerkiksi Espanjasta, jossa pentuja heitetään auton ikkunasta moottoritielle ja metsästyskoiria kohdellaan todella huonosti.

Toisaalta Espanjassa on myös vahva eläinsuojeluliike ja ihmisiä, jotka välittävät eläinten hyvinvoinnista.

Surusta on tullut julkinen

Eläimen kuoleman tuomasta surusta on tullut julkinen tapahtuma. Netissä on sivustoja, joilla voi julkaista muistokirjoituksia. Myös sosiaalisessa mediassa monesti kerrotaan rakkaan lemmikin poismenosta.

– Jos ajatellaan ihmisten kulttuurin kuoleman rituaaleja, niin sosiaalinen kuolema on se viimeinen vaihe, kun kuollut poistuu ihmisten yhteisöstä. Lemmikin kuolemassa on samaa. Se on tietty rituaali, jolla tehdään omalle yhteisölle tiettäväksi lemmikin lopetus tai kuolema, kun lemmikki on jo kuollut, haudattu tai tuhkattu.

Eläimen kuoleman yhteyteen on otettu rituaaleja sen verran kuin on koettu tarpeelliseksi. Lemmikeille on esimerkiksi hautausmaat ja krematoriot, arkut ja uurnat.

– Joissain maissa ihmiset järjestävät ihan hautajaisia lemmikeille. Sehän palvelee niitä ihmisiä, jotka surun kokee. Kaikki, mikä heistä tuntuu oikealta, on varmaan perusteltavissa.

Schuurman muistuttaa, että lemmikin sureminen ei ole välttämättä pois muusta, vaikka toisinaan lähipiiri saattaa näin kokea.

Inhimillistäminen haitallista?

Eläinten inhimillistämisestä puhutaan paljon, mutta vähemmän mietitään sitä, mitä inhimillistämisellä oikein tarkoitetaan. Haittaako inhimillistäminen eläintä vai tuoko se ihmistä lähemmäs lemmikkiä?

Se, että eläin on vaikka sohvalla tai sängyssä, ei minua huolettaisi.

tutkijatohtori Nora Schuurman

– Ei sinänsä ole huono, jos pyritään ymmärtämään, miltä eläimestä tuntuu. On hirveän vaikea tehdä rajanvetoa, milloin inhimillistäminen olisi mennyt liian pitkälle. Ensin on tehtävä selväksi se, mikä ongelma tässä nähdään ja sen jälkeen voidaan kysyä, meneekö se sitten liian pitkälle. Se, että eläin on vaikka sohvalla tai sängyssä, ei minua huolettaisi.

Tunnesiteet eläimiin eivät ole mitenkään uusi asia. Ratkaisevaa on se, milloin tunnesiteistä ja surun näyttämisestä on tullut sallittua. Tämä on tapahtunut silloin, kun yhteiskunta on siirtynyt kaupunkimaisempaan elämäntapaan. Samaan aikaan on tullut ylipäätään tunteiden näyttäminen sallitummaksi. Suru on voitu kokea aiemminkin voimakkaana mutta nyt siitä on jo hyväksytympää puhua.

– Tosin vaihtelevasti. Riippuu siitä kenelle puhutaan ja missä tilanteessa.

Schuurmanin mukaan puheen tapa riippuu siitä, mikä on kuulijan suhde eläimiin. Jos tietää, että joku ihminen ei ole kiinnostunut eläimistä, silloin surusta on huomattavasti vaikeampi puhua kuin vaikkapa koiraharrastajien yhteisössä. Silloin voi olettaa, että tiedetään, miltä menetys tuntuu.