Tuntematon sotilas räjähtää pienen tamperelaisfirman käsittelyssä

Aku Louhimiehen Tuntemattoman sotilaan erikoistehosteet vaativat suuria ponnistuksia. Visuaaliset efektit tekee pieni tamperalaisfirma.

kulttuuri
Sotilaita konekiväärin ääressä.
Valtionpalkinnon saanut foley-artist Heikki Kossi on tehnyt ääniä muun muassa Tuntematon sotilas -elokuvaan.Roosa Tikanoja

Aku Louhimiehen_ Tuntematon sotilas_ -elokuvan tuotantoyhtiön hallituksen puheenjohtaja Heikki Rotko lupaili jo viime vuonna, että digitekniikalla on elokuvassa iso rooli. Erikoisefektit tehdään noin kymmenen hengen tamperelaisyrityksessä Troll VFX.

– Onhan se ainutlaatuinen projekti, nimemme jäävät takuulla historiankirjoihin. Tällä hetkellä katsotaan kuvauspaikkoja ja suunnitellaan. Kierrän mukana ohjaajan ja kuvaajan kanssa, ja pohdimme, mikä tulee olemaan digitaalista ja mikä tehdään oikeasti, kertoo erikoistehosteiden tekijä Samuli Torssinen.

Elokuvantekijät ja tehostefirma pyrkivät sekä kustannustehokkaaseen, että laadukkaaseen tulokseen.

Tuntemattoman sotilaan räjähdyskohtauksissa otetaan huomioon esimerkiksi näyttelijöiden turvallisuus. Jos räjähdys on vaarallinen kohtauksessa esiintyvälle, kuvataan näyttelijä ja räjähdys eri aikaan. Torssonen yhdistelee otokset ja korostaa räjähdyksen näyttävyyttä kohtauksessa.

Troll VFX on aiemmin tehnyt erikoistehosteet esimerkiksi ensimmäiseen Iron Sky -elokuvaan, Häiriötekijään ja tv-sarjoihin Nymfit ja Ihon alla. Koko firma lähti liikkelle Torssosen omasta Star Trek -sarjaa parodioivasta Star Wreck -elokuvasta.

Yritys on tehnyt töitä myös ulkomaille _Dead Snow 2 _-zombielokuvaan, ja lisää on suunnitteilla.

Suomessa erikoistehosteille on yhä enemmän tilausta. On myös alettu ymmärtää, että tehosteita ei välttämättä valmiista elokuvasta edes erota. Elokuvatuotannot ottavat nykyään myös entistä aikaisemmassa vaiheessa yhteyttä tehosteyrityksiin.

Mitä aikaisemmassa vaiheessa tuotantoa tehosteita aletaan suunnitella, sitä parempi.

– Esimerkiksi Iron Skyssa se oli ratkaiseva tekijä. Tehosteita suunniteltiin jo käsikirjoitusvaiheessa, ja siksi elokuvaa pystyttiin tekemään suuhteellisen pienellä budjetilla, sanoo Torssonen.

Antti Kulmala ja Antti Torssonen
Antti Kulmala ja Antti Torssonen vierailivat Aamu-tv:n Tähtihetkessä puhumassa erikoistehosteista muun muassa uudessa Tuntematon sotilas -elokuvassa.