Uudesta kotimaisesta siemenperunasta käydään suoranaista taistelua

Perunanviljelijät ovat joutuneet tyytymään niukkaan tasajakoon taistelussa uudesta siemenperunalajikkeesta. Hitiksi muodostunut uusi kotimainen varhaisperuna on samalla viimeinen valtion Boreal-kasvinjalostuslaitoksessa jalostettu perunalajike.

Kotimaa
Suomessa kehitetty Jussi -varhaisperuna ponnahti heti perunantuottajien suursuosikiksi.
Suomessa kehitetty Jussi -varhaisperuna ponnahti heti perunantuottajien suursuosikiksi.Arto Veräjänkorva / Yle

Tyrnävän siemenperunakeskuksessa tuotettavasta uudesta kotimaisesta varhaisperunasta on syntynyt suoranainen taistelu perunanviljelijöiden kesken lajikkeen ensimmäisenä varsinaisena tuotantovuotena.

Toimitusjohtaja Paula Ilola Suomen siemenperunakeskus Oy:stä kertoo, että Jussi -perunan kysyntä ylittää kymmenkertaisesti Suomen siemenperunakeskuksen tuotantokyvyn.

– Meillä on hirvittävän iso asiakaskysyntä ja vain marginaalinen määrä tuotetta jaossa. Jouduimme tekemään tasapäistämisjaon asiakkaille, että saavat edes vähän kokeilla tänä kesänä.

Syynä innostukseen ovat uuden lajikkeen tasapainoiset laatuominaisuudet. Jussi vaikuttaa paremmalta kuin nykyinen suosikki Timo.

Uusia siemenperunoita kasvatetaan ilman multaa kasvatuslaatikoissa, näyttää Paula Ilola.
Uusia siemenperunoita kasvatetaan ilman multaa kasvatuslaatikoissa, näyttää Paula Ilola. Arto Veräjänkorva / Yle

– Me kaikki odotamme pitkän talven jälkeen kotimaista varhaisperunaa, ja tämä on pitkästä aikaa uusi kotimainen jaloste sille sektorille. Tiedämme myös, että laatukriteerit ovat paremmat kuin Timon. Todennäköisesti ne, jotka ovat päässeet Jussia kokeilemaan, ovat olleet samaa mieltä.

Investoinnit "ilmaperunan" viljelyyn parantamassa tilannetta

Suomen siemenperunakeskus investoi parhaillaan niin kutsuttuun aeroponiseen tuotantoon kaksinkertaistaakseen tuotantokapasiteetin.

Aerobonisessa menetelmässa siemenperunaa viljellään puhtaissa laboratorio-olosuhteissa erityisissä kasvatuslaatikoissa, joissa kasvin juuret eivät ole missään tekemisessä mullan kanssa.

– Niin kuin Tyrnävällä sanotaan se on ilmapottua. Siinä juurilla ei ole maan kanssa mitään tekemistä, Ilola sanoo.

– Perinteinen tapa tuottaa neljästä kahdeksaan mukulaa tainta kohti, mutta aeroponinen menetelmä voi tuottaa jopa sata mukulaa kasvia kohti.

Kansainvälinen kiinnostus uuteen tuotantomenetelmään on laajaa. Toimitusjohtaja Ilola uskoo, että ratkaisu parantaa tulevaisuudessa myös kehitysmaiden ravinnontuotantokykyä.

Jussi on lajinsa viimeinen

Jussi -perunan taimia kasvatetaan laboratorio-olosuhteissa.
Jussi -perunan taimia kasvatetaan laboratorio-olosuhteissa.Arto Veräjänkorva / Yle

Jussi-siemenperunaa on tälle keväälle riittänyt koko maassa noin 50-70 hehtaarin viljelyalalle, pääasiassa Varsinais-Suomen varhaisperunaviljelyksille. Esimerkiksi Suomen siemenperunakeskuksen lähialueella Tyrnävällä toimivista suurista perunantuottajista vain yhdelle on riittänyt pieni erä Jussia.

Samaan aikaan valtion Boreal Kasvinjalostus Oy on lopettanut uusien perunalajikkeiden jalostuksen, ja keskittyy ydinosaamisalueensa muihin kasveihin.

Varhaisperuna Jussi on jäämässä viimeiseksi suomalaisuutuudeksi. Hollantilaiset, belgialaiset ja saksalaiset jalostajatalot tuovat koko ajan markkinoille uusia perunalajikkeita ja heillä on enemmän resursseja siihen, Ilola arvelee.

– Onhan se sääli. Toivottavasti nyt Jussista tulee yhtä suuri menestys kuin Timosta, eli kolmeksikymmeneksi vuodeksi.