Jalkapallotubettaja pääsee ylioppilaaksi – Ilari Hakala kertoo mietteitään lakkiaisten kynnyksellä

Yli 27 000 uuden ylioppilaan joukkoon mahtuu paljon erilaisia persoonia. Yksi heistä on Youtubessa nousukiidossa oleva Ilari Hakala, eli tubettaja Ilaripro. Hakala ei aio hakea suoraan jatkokoulutukseen vaan luottaa netin vetovoimaan.

Kotimaa
Ilari Hakala on tehnyt jalkapallovideoita jo useita vuosia.
Tuore ylioppilas Ilari Hakala on tehnyt jalkapallovideoita jo useita vuosia.Ilari Hakala

Yksi kevään ylioppilaista on 19-vuotias Ilari Hakala. Opiskeluiden lomassa hän on tehnyt aktiivisesti jalkapalloaiheisia videoita omalle suositulle Youtube-kanavalleen. Youtubesta nimellä Ilaripro (siirryt toiseen palveluun) löytyvällä kanavalla on jo yli 31 000 tilaajaa.

Valtaosa lukionsa päättäneistä opiskelijoista on ryhtynyt suunnittelemaan mahdollisia jatko-opintoja, osa on käynyt jo pääsykokeissakin. Hakala on päättänyt toistaiseksi keskittyä vain Youtube-kanavaansa.

– Kirjoitukset menivät hyvin, äidinkielestä tuli eximia, englannista ja terveystiedosta magna. Etenkin valmistautumisen määrään nähden olen oikein tyytyväinen. Tube-kuviot ovat kuitenkin vieneet reilusti aikaa myös koulun ohessa.

Lakki laitetaan päähän kesäkuun 4. päivä. Nyt juhlat ovat varmistuneet, virallisten tulosten myötä. Hakala aikoo nauttia tulevasta juhlapäivästä antaumuksella.

– Juhliin on kutsuttu sukulaiset ja läheiset tuttavat. Illemmalla sitten suuntaamme johonkin yhteisesti kaveriporukalla.

"Työksi en halua tätä vielä kutsua"

Tammikuussa varusmiespalvelukseen suuntaavan Hakalan videot koostuvat jalkapalloaiheisista videoista. Sieltä löytyy erilaisia opetusvideoita, treenivinkkejä sekä parhaita paloja omista suorituksista. Oma 12 vuotta kestänyt peliura tuli päätökseen viime vuonna.

– Viime syksyyn asti pelasin jalkapalloa junioreiden SM-tasolla, mutta sen jälkeen olen päättänyt keskittyä täysillä videoiden tekoon. Aikaa vievää touhua tämä on, kertoo Hakala.

Hänen kanavaltaan löytyy muun muassa paljon jalkapallovälineiden, kuten kenkien ja pallojen tuotetestausta. Aluksi tuotteet ja välineet hankittiin omilla rahoilla, mutta nykyään eri valmistajat, kuten Adidas ja Nike, lähettävät tuotteita testattavaksi.

– Työksi en halua tätä silti vielä kutsua, vaikka muita tulonlähteitä minulla ei olekaan. Videoiden teko on hauskaa puuhaa, sanoo Hakala.

Nyt kun lukio-opinnot on saatu kunnialla päätökseen, niin aikaa on enemmän pelkästään videoiden tekoon. Uusia ideoita ja suunnitelmia hänellä on jo kehitteillä.