Insinööriliiton uudeksi puheenjohtajaksi Samu Salo

Insinöörilehti kertoo Salon voittaneen vastaehdokkaansa äänin 54 - 19. Salo on koulutukseltaan tuotantotalouden insinööri ja toiminut aiemmin Insinööriliiton Helsingin piirin puheenjohtajana ja hallituksen jäsenenä.

politiikka
Samu Salo
Samu SaloHelsingin Insinöörit

Samu Salo, 39, valittiin uudeksi puheenjohtajaksi äänin 54 - 19, kertoo Insinöörilehti Twitter-viestissään. Samalla liitolle valitaan uusi hallitus. Samu Salo on toiminut Insinööriliiton Helsingin piirin puheenjohtajana. Hänen vastaehdokkaansa oli Pekka Liimatainen.

Salon mukaan hallitukseen valitaan perjantaina hänen lisäkseen kolme varapuheenjohtajaa ja seitsemän hallituksen jäsentä.

Helsingin Insinöörit HI ry. valitsi Salon puheenjohtajakseen vuonna 2014. HI:n hallituksessa hän on ollut vuodesta 2008. Salo on valmistunut vuonna 2000 Seinäjoen ammattikorkeakoulusta tuotantotalouden insinööriksi.

Liittoa vuodesta 2007 johtanut Pertti Porokari erotettiin perjantaina. Edellisen kerran Porokarin puheenjohtajan paikka haastettiin marraskuussa, jolloin Porokari voitti vaalin äänin 44–28.

Porokari on ajanut Insinööriliittoa irti Akavasta perusteilla olevan uuden suurkeskusjärjestön jäseneksi.

Salon mukaan liitossa on ollut erilaisia käsityksiä siitä, mikä on sen jäsenille parasta.

– Edustajakokous ylimpänä päättävänä elimenä teki nyt tämän päätöksen puheenjohtajan ja hallituksen vaihtamisesta. Päällimmäisinä asiana on liiton eheyttäminen, Salo sanoo.

Salon mukaan edustajakokouksessa päätettiin jo ennen kuin Porokari tai hallitus saivat epäluottamuslauseen siitä, että Insinööriliitto jää Akavaan ja keskittyy Akavan kehittämiseen. Yhteen hiileen puhaltaminen saadaan Salon mukaan toimivammaksi yhteistyöllä.

– Kaikki aktiivit otetaan mukaan liiton kehittämiseen ja kaikille annetaan mahdollisuus tuoda viestiä jäsenistön kautta liiton johdolle. Eli kuunnellaan jäsenistöä ja parannetaan sisäistä viestintää, Salo sanoo.

– Kilpailukykysopimukseen ympärillä touhuamista liitto ei ole katsonut hyvällä, esimerkiksi kolmen työpäivän lisääminen on asia, jota emme kannata, Salo korostaa.