Cannesin Kultainen kamera ranskalaiselle Divines-elokuvalle

Festivaalin päätösgaalassa ei siis tällä erää nähty suomalaisväriä, kun Juho Kuosmasen Hymyilevä mies ei sijoittunut Kultaisen kameran -sarjassa. Lauantaina elokuva sen sijaan voitti Un certain regard -sarjan palkinnon.

Ulkomaat
Divines-elokuvan näyttelijöitä ja ohjaaja Houda Benyamina (kesk.) Cannesin elokuvajuhlilla.
Kultaisen kameran palkinnon voittaneen Divines-elokuvan näyttelijöitä ja ohjaaja Houda Benyamina (kesk.) Cannesin elokuvajuhlilla.Sebastien Nogier / EPA

Cannesin elokuvafestivaalien Kultaisen kameran palkinto meni tällä kertaa suomalaisilta ohi suun ja palkinnon voitti ranskalainen Houda Benyaminan ohjaama Divines-elokuva.

Divines on pariisilainen lähiökuvaus teinitytöstä, jolla on valtava halu päästä elämässä eteenpäin. Elokuvassa käsitellään maahanmuuttajataustaisten nuorten, niin kutsutun toisen sukupolven, elämää. Tarinassa käsitellään huumeita ja uskontoa, mutta silti lopputuloksena on hauska tarina ystävyydestä ja mahdollisuuksista.

Ohjaaja Houda Benyaminan esikoisteos on kerännyt paljon kehuja kriitikoilta.

Juho Kuosmasen_ Hymyilevä mies voitti lauantaina festivaalin kakkossarjan eli _Un certain regard -sarjan pääpalkinnon. Elokuva oli ehdolla myös Kultainen kamera -palkinnolle. Haastajia Kuosmaselle sarjassa löytyi, sillä Kultaista kameraa tavoitteli yli 20 elokuvaa.