Helsingin keskustatunneli syö jo nyt miljoonia – rakentamisesta ei edes päätöstä

Varautuminen keskustatunnelin rakentamiseen aiheuttaa keskustakirjastohankkeelle kahden miljoonan euron lisäkustannukset. Keskustatunnelin rakentaminen on ehditty haudata moneen kertaan poliittisesti mahdottomana ja liian kalliina.

Kotimaa
Autoja ruuhkassa
Keskustatunnelin tarkoitus on siirtää autoliikenne Helsingin keskustan alle ja tehdä keskustasta mahdollisimman autoton.Yle

Helsinkiin kaavailtu keskustatunneli aiheuttaa kaupungille miljoonien eurojen kustannukset jo nyt, vaikka hankkeen toteuttamisesta ei ole tehty minkäänlaista päätöstä.

Erikoinen tilanne johtuu Töölönlahden läheisyyteen rakennettavasta keskustakirjastosta. Hankesuunnitelman mukaan kirjastorakennuksen toteuttaminen edellyttää keskustatunnelin rakentamiseen varautumista.

Keskustakirjastossa joudutaan varautumaan keskustatunneliin muun muassa siten, että rakennuksen perustuksia ei sijoiteta tunnelin kaavailtujen ramppien alueelle. Hankkeessa pitää varautua myös mahdollisiin tunnelin poistumisteihin.

Varautumisesta johtuvat työt aiheuttavat keskustakirjaston rakentamiselle ylimääräisiä kustannuksia yhteensä kaksi miljoonaa euroa.

Kaupunginhallitus päättää rahojen myöntämisestä kokouksessaan maanantaina.

Tunnelihaaveet kuopattu moneen kertaan

Keskustatunnelin tarkoitus on siirtää autoliikenne Helsingin keskustan alle ja tehdä keskustasta mahdollisimman autoton.

Tunnelin on kaavailtu kulkevan aina Länsiväylältä Sörnäisten rantatielle saakka. Pituutta sille tulisi 3,4 kilometriä. Hankkeen hinnaksi on arvioitu 475–545 miljoonaa euroa.

Hanke on ehditty haudata moneen kertaan poliittisesti mahdottomana ja liian kalliina.

Keskustakirjasto on puolestaan valmis syyskuussa 2018. Sen kokonaiskustannukset ovat 98 miljoonaa euroa.