"Tämä on rankkaa"– Verkkoyhtiö Nokian irtisanomiset kirpaisevat kipeästi Tamperetta

Nokian maailmanlaajuiset yt-neuvottelut vie Tampereen työntekijöistä noin kolmasosan. Luottamusmiehen mukaan luku on iso, vaikka se pieneni lähes sadalla neuvotteluiden edetessä.

talous
Nokia Siemens Networksin toimitilat Tampereella
Petri Aaltonen / Yle

Verkkoyhtiö Nokia lakkauttaa Tampereelta radioyksikkönsä. Yksikkö on keskittynyt 2G- ja 3G-verkkojen kehittämiseen. Siellä on työskennellyt noin 160 ihmistä. Radioteknologia on yhtiön mukaan vanhentunutta ja kehitys siirretään halvempiin maihin, lähinnä Kiinaan ja Intiaan.

Tampereelle jää vielä matkapuhelinverkon sekä piirilevysuunnittelun yksiköt.

Yhteensä Nokia irtisanoo huhtikuun puolivälissä alkaneiden yt-neuvotteluiden takia Tampereelta arviolta noin 240 ihmistä. Alun perin vähennystarve oli noin 350 työntekijää. Luottamusmies Jari Nummikoski kertoo, että neuvottelut ovat olleet todella raskaat ja pitkät.

– Edistystä on saatu, mutta erityisesti Tampereen kohdalla luku on iso. Olemme niin pieni yksikkö.

Suomen yksiköistä Tampereelta, Espoosta ja Oulusta Nokia vähentää yhteensä 1 032 työpaikkaa.

Tampere nousee vielä

Verkkoyhtiö arvioi, että henkilövähennykset toteutuvat vuoteen 2018 mennessä. Tampereelle jää noin 560 työntekijää. Nummikosken mukaan isku on kova koko Tampereen yksikölle.

– Meillä on paljon osaamista monien vuosien ajalta. Tämä on rankkaa jäljelle jäävillekin työntekijöille.

Luottamusmies Jari Nummikoski uskoo, että Tampere nousee vielä kerran tuhkasta.

– Olemme nähneet monet yt:t ja aina on noustu sieltä.

Nokian yhteistoimintaneuvottelut liittyvät yhtiön Alcatel-Lucent-kauppaan. Maailmanlaajuisilla yt-neuvotteluilla tavoitellaan 900 miljoonan euron säästöjä.