Suomalainen tanssimusiikki on nyt elektronista, ja se voisi saada miljardi kuulijaa – tässä uusi lupaus Alex Mattson

Alex Mattsonin debyyttisingle UFO nousi hitiksi ja kerää Spotifyssa suuria toistomääriä. Kesällä UFO tansittaa festarikävijöitä niin Suomessa kuin Baltiassa. Mattson uskoo kotimaisen elektronisen tanssimusiikin läpimurtoon.

kulttuuri
DJ-tuottaja Alex Mattson.
DJ-tuottaja Alex Mattson.Jyrki Lyytikkä / Yle

DJ-tuottaja Alex Mattsonin lounastauko Helsingin Sinebrychoffin puiston laidalla päättyy. Päivä on ollut kiireinen. Virolainen tv-ryhmä seuraa Mattsonia päivän ajan kuvaten hänestä jaksoa Saage tuttavaks -ohjelmaan. Sama ryhmä on aiemmin tehnyt vastaavanlaisen jakson muun muassa Isac Elliotista. Ohjelmassa esitellään Virossa suosioon nousseita henkilöitä. Lisäksi levy-yhtiön edustaja snäppää Mattsonin päivästä Happy Socks -sukkayhtiön Snapchat-tilille.

Se mistä Alex Mattson tunnetaan ja miksi myös kuvausryhmä on Mattsonista kiinnostunut, on hänen debyyttisinglensä UFO. Kappale julkaistiin kansainvälisesti helmikuussa ja tähän mennessä se on Spotifyssa kerännyt yli 4,7 miljoona kuuntelukertaa. Ilmestyessään kappale nousi Spotifyn Maailman 50 viraalisinta -listan sijalle 50 ja on rikkonut Suomessa kultarajan.

Huhtikuussa Mattson nähtiin Helsinki Arenalle esiintyneen Adam Lambertin keikan alkulämmittelijänä. Tulevana kesänä Mattson esiintyy muun muassa Summerburst Festivaleilla, Ruisrockissaja Weekend Festivaleilla niin Suomessa kuin Baltiassa.

Noste uralle alkoi, kun Mattson allekirjoitti sopimuksen kansainvälisen Ultra Music -levy-yhtiön kanssa. Samalle yhtiölle ovat levyttäneet myös sellaiset nimet kuin Calvin Harris, David Guetta, deadmau5 ja Kygo.

Rumpalista EDM-tuottajaksi

Nyt 18-vuotias Mattson kasvoi Vihdissä. Ennen UFO:ta ja elektronista musiikkia Mattson soitti bändeissä. Rumpujen soittamisen hän aloitti seitsemänvuotiaana.

– Soitimme kaikenlaista musiikkia. Rockia ja sen ajan poppia. Jonkin verran heavybiisejänkin. Joskus soitellaan vieläkin yhdessä, sanoo Mattson.

Bändikavereiden kanssa käytiin keikoilla ja kuunneltiin samanlaista musiikkia. EDM-musiikista (electronic dance music, elektroninen tanssimusiikki) Mattson kiinnostui siskonsa innostuksen kautta.

– Ne olivat Skrillex ja Swedish House Mafia, joiden kautta innostuin. Sitten mä halusin tehdä itse samanlaista, Mattson kertoo.

Mattson oli tehnyt omia kappaleita jo jonkin aikaa ennen kuin päätti, että haluaa saada aiheesta myös koulutusta. Syksyllä 2014 Mattson lähti Amsterdamiin, missä hän opiskeli SAE Institutessa elektronisen musiikin tuottajaksi.

– Siellä sai erilaista oppia kuin mitä Suomesta olisi voinut saada. Sain uusia näkökulmia musiikin tekemiseen.

DJ-tuottaja Alex Mattson.
Alex Mattson on ollut iloisesti yllättynyt UFO:n saamasta suosiosta. Jyrki Lyytikäinen / Yle

"Hyvä biisi on aina hyvä biisi"

Kesän 2015 alussa Mattson palasi Hollannista Suomeen. Musiikin tekeminen jatkui ja UFO syntyi. Kappaleen Mattson teki nopeasti, vaikka sen lopulliseen hiomiseen kuluikin vielä aikaa. Sitten Ultra Music otti Sony Music Finlandin kautta yhteyttä Mattsoniin ja kertoi haluavansa julkaista kappaleen.

Kappaleella lauluosuudet hoitava Solamay tuli mukaan levy-yhtiön kautta. Aiemmin Solamayta on kuultu esimerkiksi Robin Schulzin Save Tonight -kappaleella.

– Tapasin Solamayn ensimmäistä kertaa UFO:n musiikkivideon kuvauksissa Tallinnassa. Itse kappale tehtiin Dropboxin ja sähköpostin välityksellä, Mattson kertoo.

Kärkkäimmät kielet ovat UFO:n videon alla YouTubessa kommentoineet sen muistuttavan Major Lazerin Lean On -hittiä. Mattsonin mielestä elektroninen musiikki voi ammentaa elementtejä toisista kappaleita, eikä rinnastuksilta voi välttyä.

– Jos kuuntelee vaikka kantribiisejä, niin loppujen lopuksi ne ovat aika samanlaisia keskenään. Hyvä biisi on kuitenkin aina hyvä biisi, Mattson tiivistää.

Nyt Mattsonilta odotetaan uutta singleä. Alun perin se piti julkaista nyt toukokuussa, mutta julkaisu viivästyy.

"Muutama aika iso nimi"

– Viime vuonna olin käymässä Ruisrockissa ja haaveilin, että pääsisipä joskus vielä tuonne soittamaan. Mutta tänä kesänä se tapahtuu.

Nopeasti kasvanut julkisuus ei erityisesti mietitytä Mattsonia, etenkään kun julkisuus on tullut oman musiikin kautta. Tulevaisuuden suhteen Mattson haaveileekin esiintymisestä vieläkin suuremmilla lavoilla. Sellaisilla kuin Miamin Ultra Music Festivaleilla ja Belgiassa pidettävällä Tomorrowland-tapahtumalla on tarjota. Mattson uskoo, että kotimaisella EDM-musiikilla on mahdollisuus läpimurtoon.

– Suomessa on tosi paljon hyviä, nuoria tekijöitä. Kuten Lenno, Jeremy Folderol ja The Second Level. Ruotsissa EDM on jo aika hyvin lähtenyt läpi. Sieltä on tullut muutama aika iso nimi.

Yksi näistä nimistä on Avicii, jonka vuonna 2013 julkaistua Wake Me Up _-kappaletta on kuunneltu Spotifyssa noin 4,3 miljardia kertaa. Mattsonin tavoin Ultra Musicin kautta musiikkia julkaissut David Guetta on myös kerännyt Spotifyssa suuria kuulijamääriä. _Titanium-kappaletta on kuunneltu palvelussa noin 2,7 miljardia kertaa. Luvut käyvät ilmi Spotifyn Nine Zero Heroes -soittolistalta, jolle on koottu yli miljardi kuuntelukertaa kerännyttä kappaletta.